Olen ostanut jo kahtena kesänä sinisarjan sekä sinisiä että valkoisia juurakoita ja laittanut ne suureen ruukkuun, koska ole kuullut niiden viihtyvän isossa astiassa.
Ne ovat olleet aurinkoisessa paikassa.
Ensimmäisenä kesänä ei tullut kukkia ja juurakot kuolivat talvella.
Tänä kesänäkään ei tullut kukkasia.
Kuinka olette saaneet sinisarjanne kukkimaan?
Ja mitkä ovat olleet hoitometodinne?
Ne ovat olleet aurinkoisessa paikassa.
Ensimmäisenä kesänä ei tullut kukkia ja juurakot kuolivat talvella.
Tänä kesänäkään ei tullut kukkasia.
Kuinka olette saaneet sinisarjanne kukkimaan?
Ja mitkä ovat olleet hoitometodinne?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei muuta kirjattavaa
Sinisarja viihtyy pienessä ruukussa, kukkii yleensä vasta kun on "ahtautunut" ruukkuun.
Itse pidän sinisarjat talven yli viileämmässä paikassa ja annan silloin tällöin pari tippaa vettä.
Minäkin olen lukenut, että kukinta kestää useamman vuoden.
Minulla kukkii tänä kesänä vasta ekakerran, tosin vain 1. 2 juurakkoa olen istuttanut 4 vuotta sitten. Viime kesänä teki yhden poikasen, tänä kesänä 2.
Viime keväänä sai vasta tilavamman ruukun, samoin tänä keväänä. Nyt ruukun halkasija on 17 senttiä.
Joulu-tammikuun on 5°:ssa pimeässä kellarissa. Vettä saa hieman kerran pari sinä aikana.
Omat sinisarjani ovat ainakin 10 vuotta vanhoja, kukkivat joka vuosi 2-4 kukkavanaa,nyt ovat vielä kukassa.
Pakkasten tultua vien ne alakertaan, jossa on pieni ikkuna jä lämpöä noin 10 astetta,joskus vähemmän.
Kastelen silloin kun vien sen säilöön, sitten pari kertaa ennen kevättä.Lehdet muuttuvat keltaisiksi, mutta uutta tulee heti, kun kastelu ja valonsaanti alkaa.
En ole vaihtanut multaa useinkaan, ainostaan silloin kun ruukku on niin täynnä että se pitää jakaa. Jakotaimet kukkivat yleensä vuoden päästä.