Kuinka te äidit/isät olette selvinneet ja päässeet elämään kiinni kun lapsi on viety? Itse en tahdo vieläkään pystyä elämään päivääkään ilman itkua vaikka aikaa on jo kulunut lähes kolme vuotta kun kaikki tapahtui yhtäkkiä.Periksi en tahdo antaa mutta voimat alkavat uupua taistelussa viranomaisia vastaan ja alan todellakin uskoa olevani niin huono äiti kuin he sanoo vaikka lapset väittävät muuta.Mutta en voi antaa periksi ja olla taistelematta sillä en tahdo lasteni luulevan koskaan että luovutin ja en välitä heistä.Joka aamu herätessäni mietin mitä tämä päivä tuo taas tullessaan ja mitä tänään voisin tehdä.Huostaanoton syynä oli mielenterveysongelma eli masennus ja se ei nyt ainakaan näin helpota meidän tilannetta kun ei se ainakaan helpotu tällä prässillä,ai ol alko eikä huume ongelmaakaan ollut koko aikana mutta silti mitä enemmän taistelen sitä kovemmin sosiaali rankaisee ja sijarit ovat hommassa mukana eli väärä sana niin viesti kulkee sosiaaliin ja lisää rajoituksia.
Kertokaa miten te olette selvinneet tällaisesta vai annatteko periksi,kannattaako se.
Kertokaa miten te olette selvinneet tällaisesta vai annatteko periksi,kannattaako se.
Vastaukset 53
Vanhimmat
..masentunut ja elimme hänen kanssaan.
Lapsuuteni oli hirveää. Voi kuinka monta kertaa toivon että pääsisin kotoa pois, jonkun sellaisen luo joka olisi jaksanut meitä. Olisi hoitanut ja rakastunut.
Masentunut vanhempi ei ole välttämättä lapsen paras.
Masennus kannattaa aina hoitaa! Voimia sinulle kuntoutumiseen!
kymmenellä olet elänyt, jos SAIRAALLOISTA masennusta eivät viranomaiset huomioineet millään tavalla.
Masennuksen on oltava nimittäin TOSI PAHA, ennen kuin tuo, mitä kirjoitit, olisi totta.
lääkäritkin lastensuojeluun ilmoittamalla, että siinä mielessä sinun ei tarvitse olla huolissasi.
Eri juttu ovat sitten tapaukset, jossa sossut ovat päättäneet, että äiti on masentunut, eikä tilanteen muuksi todistamiseen riitä edes lääkärin lausunto...
..lapsiperheen elämään?
Väitän että paljon jää viranomaisilla huomaamatta!
Ei kaikki käy säännöllisesti lääkärissä.
niin kyllä lähi-ihmisten pitäisi JÄRJESTÄÄ lääkäri paikalle. Sitähän sijarit aina paasaavat, että JOKAISELLA on lähipiirissä ihmisiä, jotka voivat puuttua tilanteeseen.
Lastensuojeluilmoituksia pitäisi tehdä vaikka naapurien. Missä he ovat tällaisissa tapauksissa? Juoppoperheitä kyllä kauhistellaan, kun heidän elämäänsä ei puututa, mutta sitten ollaan olevinaan tietämättömiä TODELLA masentuneen äidin elämästä. Jos äiti on TODELLA masentunut, niin kyllä sen huomaavat naapuritkin ja lasten kanssa tekemisiin joutuvat aikuiset.
yhdenkään bio-perheen vanhempien syy.
Yritä ymmärtää tämä.
Yksinhuoltajaäiti kulttuuriministeri Karpela/Saarelalta ei ole lapsia huostaanotettu, vaikka hän julkisesti on tuonut esiin syvän masennuksensa. Hänen masennuksensa luulisi vaikuttavan lapsiinsa samoin kuin tavan äidinkin masennuksen.
Sosiaalin ei tarvitse edes arvailla mitään, koska hän on itse kertonut masennuksestaan ja pelkäävänsä omaa mieltään.
Luulisi, että Karpela/Saarelan lääkäri olisi velvoitettuna tehnyt lastensuojeluilmoituksen, mutta miksikähän mitään ei ole tapahtunut.
masennus, ennenkuin se vaikuttaa äidin kykyyn olla läsnä, huolehtia ja osoittaa rakkautta. Nämä asiat kärsivät aika pian lievemmässäkin masennuksessa. Ja ovat lapsen hyvinvoinnille ja kehitykselle todella tärkeitä.
jotka sanovat, että nimenomaan lapsen tarpeisiin on vastattava, vaikka ei muuhun pystyisi. Jos ei sitä enää jaksa, on silloin viimeistään lähdettävä hakemaan apua.
Oma äitini oli myös pahasti masentunut. Oli aivan lamaantunut huonoina kausina ja aina se huipentui itsemurhayritykseen. No sitten käytiin äitiä katsomassa milloin teholla ja milloin mielisairaalassa. Ja hän kävi säännöllisesti mielenterveystoimistossa. Ei koulua kiinnostanut, eikä sairaalaltakaan kukaan koskaan kyseenalaistanut äitini kykyä pitää huolta minusta. Yläasteelta sain olla pois kotiolojen vuoksi luokanvalvojan luvalla, kunhan kokeissa kävin. Tämä tapahtui -90-luvun alkupuolella.
Voi kun joku olisi minut myös silloin vienyt pois, edes vähäksi aikaa..
En tarkoittanut tätä mitenkään alkuperäiselle, vaan Lapselle.
Kukaan ei puuttunut asiaan.
Jotkut sääli.
Mutta kukaan ei ilmoittanut mihinkään. Ja minä en puhunut kenellekään.
Me erokoiduimme, vieraita ei päästetty sisälle.
Ja emme käyneet kylässä. Äiti ei mennyt vanhempainiltoihin.
Pelkään vain että kuinka moni kärsii samanlaisesta lapsuudesta tälläkin hetkellä.
Miten heitä voisi auttaa?
Vanhempi saattaa lapsen maailmaan.
Ei viranomaiset!
Vanhempi päättää pitää lapsen itsellään.
Ei viranomaiset!
Vanhempi käyttäytyy väärin lasta kohtaan.
Ei viranomaiset voi aina tietää mitä neljän seinä sisällä tapahtuu!
..olisi olleet minullekin tärkeitä.
Nyt kannan elinikäisiä arpia sielussani.
Äitini ei vieläkään ymmärrä mitä hän tehnyt / jättänyt tekemättä.
..masentunut kuinka paljon kasvava ja kehittyvä lapsi tarvitsee?
Ja jos on sairas niin se ei tarkoita sitä että osaisi hakea apua.
Henkiset sairaudet ei ole yhtä helposti havaittavissa kuin fyysiset. Ja josku ne voi kehittyä ajan kanssa.
Ja joskus ympäristökään ei ymmärä mikä on tervettä ja mikä ei.
..päässyt rakastvaan perheeseen.
Kun olisi saanut ruokaa, puhtaita vaatteita, sängyn, patjan, peiton ja tyynyn.
Voi kun olisi saanut rahaa harrastaa, kunpa joku olisi kannustanut.
Kunpa joku ei olisi lyönyt ja haukkunut koko ajan.
Meitä on liian paljon! :(
rohkaistuisivat hakemaan apua sitä tarvitessaan. Masennusta pidetään vieläkin joissakin piireissä pelkkänä laiskuutena ja tällaiseen asenteeseen kasvatettu ihminen voi tuntea syyllisyyttä sairaudestaan. En tietysti tunne äitisi tapausta, mutta tuli mieleen tällainenkin näkökanta.
Lastensuojeluilmoitus velvollisuuden lisäämisellä on pyritty nimenomaan löytämään apua tarvitsevat lapset. Minkä verran sitten vieläkin jää löytämättä, jää arvailun varaan. Ehkä aina jää jonkin verran, koska ei nyt vielä kaikkia perheitä kuljeta syynäämässä kuitenkaan.
Ja toinen asia on sitten lastensuojelun oikea kohdentaminen, että oikeaa apua voitaisiin antaa niille löydetyillekin tapauksille.
suomalaisen perheen tutkimistako viranomaisten toimesta?
sairas. Jos äitisi ei sitä ymmärtänyt, hänen kohdallaan saattoi olla kyse jostain muusta.
Ja mitä ihmettä sinä voitat syyttämällä häntä tai ketään siitä, että joku on sairas. Jos hänellä olisi ollut syöpä, syyttäisitkö häntä siitäkin? Ei kukaan tahallaan sairastu!
rakentavampaa tehdä vaikka vapaaehtoistyötä lastensuojelun tilanteen parantamiseksi. Keksi itse keinoja löytää apua tarvitsevat lapset ja ehdota niitä päätäjille!
Nimittäin nykytilanteessakaan ei ollenkaan varmaa, että mukamas 'apua' saava lapsi pääsee huonoista oloista kuitenkaan rakastavaan perheeseen. Voit aloittaa vaikka siitä, että kenen olisi pitänyt tehdä jotain ja mitä olisi pitänyt tehdä teidän perheenne tapauksessa?
Ei muuten vaikuta välttämättä masentuneen ihmisen käytökselle lapsen lyöminen ja haukkuminen, vaikka vaikea tietysti sanoa tapausta paremmin tuntematta.
Sinä puhut äitisi masennuksesta. Saiko hän sen diagnoosin joskus jostakin?
..olisi ollut syöpä ja hän ei olisi huolehtinut minusta... niin luuletko että olisin ollut onnellinen.
Aikuinen on aina aikuinen ja lapsi on lapsi.
Kyllä aikuisen on kannattava vastuunsa,
niin vanhempien kuin muidenkin aikuisten, mutta varsinkin vanhempien!
Mitä luulet, jos äidilläni olisi ollut syöpä, niin olisiko hän hakenut apua?
Ja olisiko hän antanut meidät rakastaville ihmisille siksi aikaa kun itse on kotona pois, apua saamassa?
Mutta se ei tuo minulle onnellista lapsuutta.
Ja en tiedä mitkä mahdollisuudet on parantua pitkään jatkuneesta masennuksesta.
Kaikilla aikuisilla on velvollisuus ilmoittaa jos lapsen paras ei toteudu.
MUTTA...monet ajattelevat että jos joku puuttuu heidän perheensä elämään niin se on kyylä ja varastaa heidän lapsensa.
Eikö niin?
Ainakin sellaista olen ikävä kyllä saanut lukea ihmisten kirjotuksista.
Mutta mitä jos vanhemmat kantaisi vastuunsa oman lapsensa rakastavasta kasvatuksesta? Mitä jos vanhemmat ajattelisivat oman lapsensa parasta?
Äidilläni ei ollut syystä tai toisesta mitään tajua ja ymmärrystä siitä mitä lapsi tarvitsee ja mitä se ei tarvitse. Ehkä hänet olisi pitänyt laittaa koulun penkille jossa aloitetaan ihan alusta mitä tarkoittaa kun lapsi tulee perheeseen. Ja kun hänelle olisi annettu kaikki tieot, olisi ollut hyvä jos hän olisi sen jälkeen joutunut miettimään että onko hän ihan varmasti valmis äidiksi.
Mutta ehkä olisi auttanut jos minut olisi otettu pois ja äidilleni olisi kerrottu nämä asiat kun hän olisi kasvattanut minua väärin.
Sen ajan olisi sitten viettänyt toisessa perheessa.
Ja miksi luulen että olisin päässyt rakastavaan perheeseen?
Siksi että sijaisperheiksi ei oteta ihmisiä jotka ei halua toimia sijaisperheinä.
Ja nyt kun ajattelen niin parasta olisi jos minut olisi adoptoitu jo syntymäni jälkeen rakastavaan perheeseen.
Mutta jos vielä palaaamme lapsuuteeni. Niin ehkä avun ja uuden asuinpaikan saamiseen olisi voinut vaikuttaa:
naapurit, sukuni, lukuisat opettajani, terveydenhoitaja. Minusta olisi pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus!
Riittääkö tämä?!
Lapsen ei ole hyvä olla henkisestisairaan ihmisen kanssa.
Olisitko sinä halunnut elää lapsuutesi henkisesti sairaan yksinhuoltaja vanhemman kanssa?
Minä en!
koska täydellistä kasvattajaa ei maa päällään kanna. Oletko muuten ajatellut, että se käsitys, joka sinulla on omasta äidistäsi, on osa sitä käsitystä joka sinulla on vaikka vain alitajuisesti omasta itsestäsi? Jos olet katkera ja vihaat äitiäsi, vihaat samalla myös itseäsi.
Perehdypä terapia-alan kirjallisuuteen, niin tulet huomaamaan, että käsitys ruusuisesta lapsuudesta on vahvasti romantisoitu. Nuoruusiän katkeruudet ja kaunat vanhempia kohtaan ovat paljon yleisempiä kuin halutaan myöntääkään. Mutta tasapainoiseen aikuisuuteen kuuluu työstää ne pois ja saada rakennetuksi terve minä-kuva siltäkin osin itsestään. Usein kaunojen karsiutumiseen riittää pelkästään oman lapsen saaminen ja sen toteaminen, että virheiltä välttyminen ei niin yksioikoista olekaan kuin oli kuvitellut.
Tietysti lyöminen on rikos ja haukkuminen kaltoinkohtelua, eikä sitä voi puolustella mitenkään. Ei meitä pumpulissa ole kasvatettu kaikkia muitakaan, mutta aikuisina osaamme suhtautua asioihin oikein, emmekä jatka osaltamme vihan ja katkeruuden kierrettä saastuttamalla sillä ympäristöämme. Arpiakin voi parantaa, jos ei muuten niin hionnalla ja ihon siirroilla. Parannuskeinoja kyllä löytyy kun vain on halua käyttää niitä.
Minuakin ihmetyttää, onko tietosi masennuksesta ihan asianmukaista. Kaikki mielenterveysongelmat ei todellakaan ole depressiota. Ja kuka tuon diagnoosin on äidillesi antanut? Sinäkö? Väkivaltaisuutta ei voi nimittäin pitää kovin tyypillisenä käytöksenä depressio-potilalle. Jotain noissa jutuissasi on, mikä ei oikein stemmaa.
Ratkaisua siihen, että kaikki lapset saataisiin pois huonoista oloista, ei löydetä ketään osoittelemalla ja haukkumalla. Jos esim. kaikilta alkoholin suurkuluttajalta lapset otettaisiin huostaan, syntyisi pelkästään sen takia n. 200 000 sijoitusta. Vaikka ihmiset tietävät, että alkoholi sairastuttaa, eikä päihtynyt aikuinen pysty vastaamaan lapsen kasvatuksesta ja hoidosta, silti Suomessa on yli 400 000 alkoholin suurkuluttajaa vai oliko luku jo suurempi, minkä viimeksi näin. Ihmisten käytökseen ei aina tehoa valistus, ei järjen puhuminen, vähiten haukkuminen.
Yksi tapa olisi järjestää soveltuvuustestaus kaikille lasta suunnitteleville. Kyllä väkiluku laskisi roimasti maassa sen seurauksena.
heidän avulla ja tuella nykyisin "pyöritetään"
myös monestikin juuri näitä äitisi tapaisia avun tarvitsijoita lasten hoidossa ja huollossa.
Voit siellä tehtävässä työssäsi antaa apua ja tukea sellaisille lapsille,jotka ehkä ovat tilanteessasi, jossa olit kotona ollessasi.
Äitisi tarvitsema apua ja tuki lasten hoidon
ja huollon suhteen vaikuttaa kirjoituksesi suhteen enemmänkin sellaiselta, että hän olisi tarvinnut neuvoja, ohjeita, apua ja tukea lastenkasvatuksen ja hoidon suhteen.
Mistäs voisit tietää, kuinka onneton/onnellinen olisit ollut jossakin kaukana metsän keskellä asuessasi vaikka kuuden tai seitesemän muun lapsen kanssa
olematta kaiken aikaa kuitenkaan jakamattoman huomion keskipisteenä.
Mahdollisesti jopa jossakin "huonossa" sijaisperheessä (ei sijoitettujen lasten elinolojen valvontaa), vaikka työjuhtana.
Tai ihan mitä muuta karmivaa olisi voinut sielläkin Sinulle tapahtua
(olet varmasti lukenut viime aikoina sijaishuollon "hyvistä ja kunnollisista vanhemmista").
Nyt tiedät ja tunnistat, mitä olisit itse tarvinnut elämässäsi;
voit työstää asiaa itsellesi.
Ja mahdollisten omien lapsien kanssa toimia aivan päin vastoin kuin Sinun kodissasi on toimittu.
Jokainen sukupolvi oman aikansa "vanki". Esimerkiksi sota-ajan lapset eivät varmaan saaneet todellakaan riittävästi kaikkea tarvitsemaansa ja toivomaansa huomiota, kasvatusta, hoitoa, huoltoa,
mitä olisivat todellisuudessa ja käytännössä tarvinneet.
Isiä jäi rintamalle ja äidit jäivät taistelemaan jokapäiväisestä leivästä ja elosta kaiken sen sekasorron ja todella suurtenkin lapsilaumojensa keskelle. Ja lapset joutuivat jo pienestä pitäen huolehtimaan todella aikuisille kuuluvista asioista ja kantamaan arjen vastuuta.
Älä uhraa itseäsi katkeruuden ja syyttelyn alttarille.
Yritä etsiä positiivisia asioita, myös menneisyydestäsi.
Ja ennenkaikkea muista, että kukaan eikä yksikään äiti tai isä ei ole mikään täydellisyyden perikuva.
Eikä elämä maan päälllä ole kenenkään lapsen kohdalla ikuista suloista sunnuntaita. Jos näin olisi, ihmiskuntaa ei olisi nykyisellään olemassa.
Vastoinkäymiset, ikävät ja monesti todella hankalatkin asiat pitävät ihmisen elossa, ajattelevana ja toimivana.
Ymmärrätkö itsekään?
Ainoa järkevä asia kirjoituksessasi oli:
"Yksi tapa olisi järjestää soveltuvuustestaus kaikille lasta suunnitteleville. Kyllä väkiluku laskisi roimasti maassa sen seurauksena."
Ei kai tavoitteemme voi olla mahdollisimman paljon ihmisiä? Eikä parempi tavoite olisi mahdollisimman terveet ja hyvinvoivat ihmiset?!!!
"Vastoinkäymiset, ikävät ja monesti todella hankalatkin asiat pitävät ihmisen elossa, ajattelevana ja toimivana. "
Niin kenenkään järjellisen olennon ei kannata niihin tahallaan pyrkiä.
Toki ymmärrään että niiltä ei voi kokonaan välttyä. Enkä ole väittänytkään että jonkun elämä voisi olla ruusuilla tanssimista.
Mutta rajansa kaikella!!!
Sen luulisi aikuisen ymmärtävän.
vaikutelmasta sinusta ihmisenä:
Sinulla ei ole alkeellisintakaan psykologian tuntemusta ja tietoa psyykkisistä sairauksista tai edes psyykkisestä terveydestä.
Jos on totta, että sairas äiti on sinut kasvattanut, on ensimmäinen asia, mitä sinun pitää itsesi ja läheistesi hyväksi tehdä:
Hoida itsesi kuntoon!
Kuka täällä niin on sanonut, että lapsen on hyvä asua sairaan ihmisen kasvatettavana?
Sinun äitisi päässä taisi vain olla muutakin vikaa kuin pelkkä masennus.
Aivan naurettavaa aikuisen ihmisen nyyhkiä täällä, että 'se ei anna minulle onnellista lapsuutta'. Oletko koskaan kuullut sanontaa: Jos oli ankea lapsuus ja vähän leikkikaluja, sitä ei tarvitse koko loppuikäänsä surra? Aikuinen ihminen on itse vastuussa tunteistaan, terveydestään ja tasapainostaan. On aivan naurettavaa kaataa koko loppuikänsä omia pahan olon tunteitaan, kaunojaan ja katkeruuksiaan sairastuneen vanhempansa niskoille! Jos et välitä hoitaa päätäsi kuntoon, seuraat äitisi jalanjälkiä henkisen tasapainon suhteen. Mutta itsehän tiesi valitset. Niin jokainen aikuinen ihminen tekee.
Mitä sinä täällä kiukuttelet tuntemattomille ihmisille siitä, että äitisi olisi sairas, eivätkä lähi-ihmiset välittäneet sen vertaa että olisivat tehneet lastensuojeluilmoituksen?
perustotuuksia, joita edellinen yritti sinulle kirjoittaa.
tai muutakaan s.aa
elämässään kestää
ja elämänsä aikana kestää.
Kun lapsi kohtaa perheessään ja elämässään todella ikäviä asioita,
esimerkiksi monenlaista ja laatuista sairautta joko vanhemmallaan tai jopa itsellään
niin kuinka ympäröivän yhteiskunnan pitäisi siihen reagoida.
Ottaa lapsi huostaan vieraaseen perheeseen, pahimmassa tapauksessa tuhannen kilometrin päähän omasta perheestään ja suvustaan,
irti kaikesta tutusta, turvallisesta ja omasta.
Vai auttaa lasta ja hänen vanhempiaan hänen omassa perheessään, kodissaan
ammattinsa osaavien ja hallitsevien ammattilaisten avulla.
Älä myrkytä sieluasi ja katkeroita mieltäsi.
Elämä on elämisen arvoista juuri nyt.
Työstä menneet, niitä et elämästäsi pois saa
ja katso tulevaisuuteen.
Muista että mahdollisesti jonain päivänä myös Sinä olet jonkun lapsen äiti ja teet omalta osaltasi pieniä tai suuria virheitä.
Minä en ymmärrä miksi tämä on keskustelupalsta, jos täällä ei saa keskustella?!!!
Ja minusta se ei ole keskustelua, että teilataan kirjoitukset joissa kerrotaan että lapsen ei ole hyvä kasvaa sairaan vanhemman kanssa.
Miksi minun pitäisi olla kirjoittamatta?
Miksi sinä saat kirjoittaa?
Miksi se saa kirjoittaa joka on menettänyt lapsensa huostaanottoon sairautensa vuoksi.
Miksi pitäisi saada kasvattaa lapsia jos siihen ei ole kykyjä?
Miksi lapsen pitäisi kärsiä?
Minä en kirjoita siitä mitä minulle kuuluu tänään. Minä kirjoitan siitä mitä olen lapsena kokenut. Enkä väitäkään olevani ainoa. Haluan vain että te toistenne paapoojat lopetatte sen ja myönnätte että lapsen ei ole aina parasta olla äitinsä kanssa. Se on ikävä tosiasia.
Osuinko arkaan paikkaan?
Ehkä sinun kannattaa miettiä mitä sinä kannat mukanasi. Sen tiedostaminen on mahdollisuus uuteen.
Mutta jos täällä vain piikittelet niitä jotka tiedostavat mitä ovat kokeneet, niin et pysty sillä auttamaan itseäsi.
Oletko ihan itse keksinyt?
..kukaan ei tiedä, mutta olisiko hyvä tietää?
Minusta olisi!
(Kirjoitan menneestä, en nykyhetkestä.
Ja koska olen saanut kokea hyvää, tiedän mitä on paha. Tiedän myös sen että vaikka jollekin sattuu pahaa, niin se ei tästä pahaa. Paha on vain se joka tekee pahaa.)
:)
järkeä. "...jotka tiedostavat mitä ovat kokeneet.." Voi itkujen kevät sun kanssas!
Kai nyt joka ikinen ihminen TIETÄÄ mitä on kokenut. Mutta harva käyttää omaa kokemustaan väärän tiedon ja väärien asenteiden levittämiseen kuten sinä.
Kirjoitit näin:
"Haluan vain että te toistenne paapoojat lopetatte sen ja myönnätte että lapsen ei ole aina parasta olla äitinsä kanssa. Se on ikävä tosiasia."
Voitko sinä todella olla noin yksinkertainen?
Kuka täällä on väittänyt, että lapsen on hyvä olla huonoissa oloissa?
Lapsen ei ole aina paras olla äitinsä kanssa.
Lapsen ei ole aina paras olla isänsä kanssa.
Lapsen ei ole aina paras olla kummin kaiman kanssa.
Lapsen ei ole aina paras olla siellä minne hänet on sijoitettu.
Lapsen ei ole koskaan hyvä olla siellä, missä hän ei saa rakkautta, rajoja ja turvallisia kasvuoloja. Lasta ei saa koskaan millään tavalla kaltoinkohdella, ei henkisesti eikä fyysisesti!
Mutta jos vanhempi on lievästi masentunut, ei silti ole syy huostaanottoon. Kaltoinkohtelu henkisesti ja fyysinen pahoinpitely taas ovat varteenotettavia syitä sijoitukseen.
Lopeta nyt tuo omaan napaasi tuijotus ja tuntemattomien ihmisten syyttäminen ja ala vilpittömästi ajaa asioita lasten parhaaksi!
Ne ovat kaksi eri asiaa.
Ja jos tekee niistä toisen niin se ei tarkoita että toinenkin automaattisesti toteutuisi.
meni yli hilseen niin että pölisi.
Se tuossa jankkaajassa niin typerää onkin, että tulee tänne ruikuttamaan ja julistamaan suurena totuutena puuta heinää.
..onko sinulla raukalla hilsettä?
onneksi ikinä - en tiedä, miten olisin jaksanut.
Ajatellaanpa tilannettasi lain kannalta: Huostaanoton syy on masennuksesi ja koska h-otto jatkuu, pitää hoitavan lääkärin mielestä myös masennuksen jatkua. Onko näin? Käytätkö lääkitystä? Mitä mieltä lääkäri oikeasti on terveydestäsi, jos sinulla on hoitosuhde ja pitäähän se olla, jos masennus jatkuu. Jos ei ole enää hoitosuhdetta, niin olet parantunut.
Mitäs sossut siihen sanovat? Pyydä heiltä vanhemmuuden arviointijakso perheneuvolaan. Minkä ikäisiä lapset ovat? Heidän mielipidettään on kuultava, 12-v pystyy anomaan itse huostaanoton purkua.
Jos sijarit rikkovat lakia, älä ole heidän kanssaan tekemisissä muuta kuin AIVAN pakolliset kuviot.
Yksi mahdollisuus on oikeusaputoimisto ja purkuhakemus hallinto-oikeuteen.
Jos masennuksesta on parantunut, niin mielialaan voidaan vaikuttaa lapsen kautta, elikkä huostaanotto itsessään pahentaa sitä tilannetta.
..mut olen saanut kokonais kuvan tästä nykyisestä "normaalista" äitiydestä:- Sitä on tunne kylmyys lapseensa.
Eli se on normaali äiti joka tekee lapsen omille tarpeilleen ja äiti joka tekee lapsen ja on lapsen tarpeiden tyydyttäjä, onkin huono....mielisairas ja arvoton nainen....
psykologit ovat myös äitejä ja hyvä kun koskaan näkevät omia lapsiaan töiltään ja harrastuksiltaa...miten tällainen nainen voi tuntea empatiaa lapsensa menettäneelle äidille.
myöhemminkin, mitä ajattelit ja miten sinä koit nykyisen tilanteen ja viime vuodet.
Kirjoita tuntemuksistasi päiväkirjaa, jonka annat heille luettavaksi myöhemmin. Sitä aina ajattelee, että minä muistan tämän ja tämän, mutta niin ne vain muistot haalenevat.
Olen itse saanut äitini päiväkirjan ihan muissa yhteyksissä - siis meitä ei koskaan huostaanotettu - ja se kyllä selvensi valtavasti käsitystäni sen aikaisista tapahtumista ja lisäksi siitä, millainen äitini olisi ihmisenä silloin kun itse olin lapsi.
perusteeksi antaa yliampuvan vaikutelman.
Mielessäni soivat hälytyskellot tuollaisen asenteen suhteen siinäkin mielessä, että mitä vähemmän ihmisellä on todellista tietoa jostain asiasta, sitä suuremmat ovat ennakkoluulot ja myös alttius väärälle tiedolle. Olen hämmästyksekseni joutunut toteamaan, että ihmiset eivät käsitteinä erota edes psykoosia ja depressiota toisistaan. On hyvin tärkeää pitää mielessä esim. se seikka, että depressiossa ihmisen todellisuuden taju ei ole vääristynyt, hän pystyy arvioimaan tekojensa ja tekemättä jättämistensä vaikutukset myös ihmisten välisissä suhteissa, niin myös suhteessa lapseen. Jos tämä kyky on hukassa, se ei ole toiminut alun alkaenkaan tai sitten diagnoosi on jokin muu kuin masennus.
lastensuojelutyylillä vielä eteenpäin,
niin ei ole vähän ajan kuluttua
biologiset lapset kotona missään osoitteessa.........
Ihmetellä täytyy kuinka kukaan tai mikään taho ei ole vaatinut vakavasti masentuneen
Saarela - Karpelan lapsia huostaanotettavaksi.
Mitähän mieltä sosiaaliviranomaiset ovat isäpuolen mielipiteistä tai tyylistä "selvitellä" erimielisyyksiä ihmisten välillä?
kun kyse ministerin lapsista. Tapahtuuko huostaanottoa ollenkaan, avohuollon tukitoimet. Räväkkää on käytös ministerin perheessä, masennusta ja epäsopivaa kielenkäyttöä. Tavan tallaajan lapsetko otetaan huostaan jopa sosiaalityöntekijöiden tekemän masennusdiagnoosin perusteella, mutta ei kulttuuriministerin lapsia vaikka hän on ollut julkisuudessa itsekin huolissaan masennuksestaan.
Myös oiva tilaisuus aktivisti-isille, selvitys lasten biologisen isän tilanteesta vaiko suoraan lapset vieraaseen sijaiskotiin ja kulttuuriministerille valvotut tapaamiset tai tapaamiset kokonaan pois. Niin kuin joillekin äideille ja isille tehdään.
Ajattelin minäkin hieman kirjoittaa masennuksestani.
Lapsi kirjoitti omista kärsimyksistään ja mielipiteistään lapsuudestaan oman äidin huomassa ja se tuntuu pahalta ja herätti ajatuksia olenko minäkin ollut noin paha.Kyselin vanhemmilta lapsiltani ja ne pahastumiset miksi niin luulen ja tytärten halaukset antoivat minulle vastauksen.Mutta se yksi halaus ne pienet kädet kaulaltani puuttuivat.
Minä olen kärsinyt masennuksesta vuosia,ensin syysmasennuksesta ja sitten se vain eteni koko aikaiseksi jojka kuitenkin pysyi lääkkeillä hieman lievempänä.Kävin lääkärissä ja terapiassa säännöllisesti.Lapset ja perhe ovat olleet aina minulle itseänikin tärkeämmät ja siksi epäilivätkin että sairastuin niin helposti kun en ajatellut itseäni koskaan.Elin perheelleni.
Mutta kateus oli syy miksi huostaanotto tapahtui,kateus vierailta perheen onnesta.Yhtäkkiä olinkin huono äiti ja lasten taisteluista huolimatta sosiaali päätti että en ole osannut enkä osaa lapsia oikein kasvattaa ja minähän olen sairas,siis huono äiti,lapset pois.Nyt olen nämä vuodet taistellut ja jatkan,jatkan hamaan tulevaan sinne asti kun viimeinenkin täyttää 18.Jos olisin "mielisairas" jaksaisinko,pystyisinkö,en varmasti.
Hyvät ihmiset,älkää tuomitko jokaista joka sanoo olevansa masentunut,debressiivinen,kaksisuuntainen mieliala,tai muita mieliala sairautta sairastava,älkää tuomitko heitä heti hulluiksi ja huonoiksi sillä me olemme ihmisiä joilla on tunteet sydän ja järki.Emme ole suurin osa väkivaltaisia emmekä agressiivisiä,emme välinpitämättömiä,emme itseemmekääntyneitä vaan normaaleita ihmisiä joilla on vain jostain syystä paha olla.
pappoja,
sinkkuja, perheellisiä, perheettömiä.
Kenenkä sairaus vakavampi ja kenenkä vähemmän vakava. Apua ja tukea olisi heidän kaikkien saatava; oikeanlaista terapiaa, lääkitystä, hoitoa.
Mutta ennenkaikkea
äitien, isien, jotka ovat sairastuneet,
heille ja heidän perheilleen pitäsi olla EHDOTTOMASTI tarjolla oikean alan ammattilaisten apua, hoitoa, huoltoa ja tukea. Ja perheen lapsiakaan apu- ja tukipaketteineen unohtamatta!
Sydän itkee,
useammankin tuhannen äidin ja isän
sisällä, heidän lastensa puolesta.
Lasten, jotka eivät asu omassa kodissaan vaan vieraassa kodissa tai laitoksessa
oman kodin ulkopuolella.
Sinulle.
Voimaa elämääsi, kestää surua ja iloa,
yksin sekä yhdessä lastesi kanssa.
kanssasi!
oma pienoiseni on lastenkodissa, kohtelu on mitä on... myönnän puutteeni äitinä, mutta olisin toivonut sentään että lasta olisi kohdeltu inhimillisesti kunnioittaen, olihan sentään kyseessä arvostettu intensiivihoitokin!
lapsellensa toivoisi parasta!
jotkut näillä palstoilla krjoittelevat kertoneet että lapsen kanssa sukset meni ristiin ja välit lopullisesti poikki- itseäni on lohduttanut edes se että välimme ovat päinvastoin parantuneet kun uhma on jäänyt, ehkäpä huostaanoton voi katsoa kääntyvän siunaukseksi kuten Raamattu lupaa: Jumala kääntää kaiken niiden parhaaksi jotka Häntä rakastavat! Ja tulette huomaamaan eron niiden välillä jotka Häntä palvelevat ja niiden jotka eivät palvele! oma valintasi!