Sinä joka olit lapsena (jo) lihava: kiusattiinko sinua koulussa? Vai pitäisikö kysyä että onko joku jota ei olisi kiusattu koulussa? Oliko kiusaaminen vain sanallista vai oliko myös fyysistä? Miten suhtaudut noihin koulukavereihin tänään, moikkaatko jos vastaan tulee vai etkö ole tuntevinasi vai miten?
Pystytkö tänä päivänä puhumaan painostasi avoimesti, jopa laskemaan leikkiä? Vai onko paino ja lihavuus sinulle arka paikka?
Pystytkö tänä päivänä puhumaan painostasi avoimesti, jopa laskemaan leikkiä? Vai onko paino ja lihavuus sinulle arka paikka?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Anteeksi, että vastaan, olen normaalipainoinen ja aina ollut. Mutta kyllä, lapsuuden ja nuoruuden haamut ovat elossa, on haukuttu lihavaksi jo ala-asteella. Olenko katkera? No toisinaan, vieläkin bulimiakierre-aikoina ajattelen, että olisinko tässä ilman noita sanoja ja katseita - en tiedä, enkä saa koskaan tietäänkään. Olen pahoillani kaikkien puolesta, jotka ovat koulukiusaamisesta joutuneet kärsimään, olipa sitten minkä painoinen hyvänsä.
Kyllä minua kiusattiin koulussa ja paljon. kiusaaminen jäi suurimmaksi osaksi sanalliseksi. yhden kerran olin saada nokilleni, kun menin diskoon, jossa nämä kiusaajat olivat, en olisi saanut mennä kuulema oli painoraja!
miten suhtaudun KOULUKAVEREIHIN... eivät nämä ole kavereita. mielestäni he kuuluisivat korvaamaan minulle nykyiset "arpeni" niiltä ajoilta. kärsin paniikkihäiriöstä, joka johtuu niiltä ajoilta. en pidä suurista ryhmistä, en voi mennä mihinkään missä mahdollisesti joutuisin menemään kapeiden penkkien, seinien tai pöytien välistä tai alitse. pelkään että minulle nauretaan, sitten tulee huimaus, ahdistaa, oksettaa, pelottaa, tekee mieli juosta karkuun. Suurinta osaa heistä en ole tuntevinaan... kaksi heistä pyysi jopa anteeksi. heidän kanssaan olen jutellut.
Luojan lykky on että minulla on myös erittäin hyvä ystävä, jonka olen tuntenut pienestä asti, hän ei aina ole ollut iso kokoinen, mutta nykyään on, ja hänen kanssaan laskemme monet kerrat leikkiä norsukaveruksista sun muista nallekarhuista. Mutta jos jossain vakavasti alettaisi syyttelemään et mitäpähän ahmit, tai älä ny kaikkea syö, tai älä tolleen ahmi. tai muuten haukkumaan läskiksi, niin voisi olla että joko ampuisin tältä aivot pellolle, tai kiikuttaisin korvasta putkaan tai jotain vastaavaa... Jos haluu laihduttaa, niin kyl sen on ite se alotettava, kiusaamiset sun muut jättää elin ikäiset arvet!!!! niinku mulle!
...ja on vaikuttanu vielä elämään tänäkin päivänä, vaikka tapahtumista aikaa jo n. 13 vuotta. Sain mm. niinkin kauniin nimityksen ku kilolihaläskihuora, ja sellaisena kai nään itteni vielä nykyäänkin ku on bulimia(BMI 22 eli todellisuudessa ei pitäis olla mitään ongelmaa). Tuskinpa nää kiusaajat silloin aavistivatkaan millaiset ja kuinka pitkäkestoiset seuraukset kaikella sillä haukkumisella ja fyysisellä riepottelulla tuleekaan olemaan. Se on ikävää kuinka kiusaamisella voi pilata toisen elämän ja itsetunnon pitkäksi aikaa. Varsinkin kaksi ihmistä on sellaisia tapauksia joille en soisi vielä tänäkään päivänä tapahuvan mitään hyvää. Välillä toivon että heidänkin jälkeläisiään (joita tiedän olevan)piinattaisiin samoin kuin ne piinasi mua, ihan vaan sen takia että ne joutuis ite kokemaan sen saman paskan mitä ne laitto mun äidin aikoinaan kokemaan. Toivon niille pahinta mahollista paskaa niskaan ja voiko vanhempi kokea suurempaa tuskaa kuin tuskaa oman lapsensa puolesta? Luulenpa ettei voi! Tiedän että tällainen katkeruus on ihan perseestä ja turhaa mutta minkäs teet! Tosin asiaan toi pientä helpotusta ku viimekesänä sain jonkun ihme tarpeen soittaa toiselle näistä kiusaajista ja sain suoraan sille paskalle räksyttää kaikki vuosien patoutumat päin korvaa! Jätkä tajus mitä oli saanu aikaan, ihme!!! Ja nöyrtyipä sika vielä pyytämään anteeksi! Ihmetteli vaan että miksi toivon kostoksi paskaa sen lapsille vaikka syyttömiähän ne tähän on? Sanoin että syyttömiähän ne tähän tosiaanki on, mutta juuri edellämainituista syistä! Ja pätkääkään en kadu! Vihjeeksi vaan että kannattaa ottaa yhteyttä kiusaajiin jälkeenpäin ja antaa niiden kuulla kaikki se shitti mitä on joutunu sisällään pitämään! Helpotta kummasti ku ne tajuaa tekojensa seuraukset. Ja tajuaa että sullakin menee nykyään jopa ihan kiitettävästi! No, siinäpä paatosta kerrakseen mutta mikäpä siinä! Jatkoja!
mutta ajattele positiivisesti sä kuitenkin selvisit voittajana.hyvä että kävit "näyttämässä" itseäsi ja sanomassa suorat sanat.mutta ikävä kyllä monen tarina ei ole noinkaan onnellinen.kuvittele vaikka kuinka olisit pohjalla jos olisit vielä lihava.katkeruus kiusaamisesta on ihan luonnollista eikä sitä tarvitse hävetä.mutta katkeruus on kuluttavaa ja voi pahimmillaan viedä mielenterveyden.voisi olla hyvästä käydä näitä asioita läpi jonkun ammatti ihmisen kanssa.monelle koulukiusatulle on hyvä purkaa vihaansa terapiassa.usko pois,et olisi ainoa :)
...mä oon terapeutin kanssa käynytki läpi näitä menneitä asioita (just bulimiaan liittyen). Mut eniten katkeruuteen auttoi just toi että sai siirrettyä osan kaikesta paskasta entisten kiusaajien harteille ja sain ne tajuamaan mitä ne oikeasti mulle teki. Ja äidille. Eihan tää kaikki ikävä oo vieläkään ohi enkä varmaan tuu ikinä tästä täysin yli pääsemäänkään, mut parempaan suuntaan on menty sikäli etten mieti sitä koettua kiusaamista enää joka päivä. :-)
Surullisia tarinoita näköjään kertyy tähän ketjuun. Oletteko te minulla-on-oikeus-kyykyttää-läskiä-kun-se-tulee-yhteiskunnalle-kalliiksi -meuhkaajat koskaan laskeneet oman toimintanne hintaa? Eli ne psyykkiset vammat, jota louskutuksenne aiheuttaa? Haukunnan kohteen vuosien terapia ja kenties työkyvyttömyys ei ole mitään halpaa lystiä. Ja lasku nasahtaa meille kaikille veronmaksajille.
Minua kiusattiin paljon ala-asteella, tai no ei nyt suureellisen paljon mutta kumminkin. Se oli sellaista, että liikuntatunneillä olin aina viimeinen joka piti sitten joukkueeseen väkisin ottaa. Viidennellä ja kuudennella kun melkein kaikki olivat seurustelleen vähän aikaa niin minä en tietenkään ollut. Monet luokkani tytöistä katsoivat minua alemmas..
Yritin selittää, että ei se minua haitannut, minulla oli piirtäminen ja muu elämä tärkeämpää mutta eihän se niin mennyt...
Yläasteelle mentäessä, tytöt kiusasivat enemmän. Joskus joku pilkkasi vaatteitani ja oli jotenkin nyrpeä minua kohtaan mutta liikuin koulun koviksen kanssa niin kukaan ei oikein uskaltanut tehdä mitään. Ysillä eräs luokkani pojista kiinnostui minusta valtavasti, vaistosin sen vaikka itsetuntoni olikin nollissa. Mutta hän ei uskaltanut tehdä mitään asialle sillä minä olin lihava..
Ammattikoulussa kukaan ei ole kiusannut, eikä sanonut/viitannut sanallakaan ylipainooni. Se on ollut ihanaa. En ole koskaan seurustellut pojan kanssa, mutta viime keväänä löysin ihanan tytön, jonka kanssa seurustelin vähän aikaa mutta sitten tiemme erosivat. yhden illan juttuja on ollut mutta vain muutama, enkä todellakaan sellaista hae. Kesällä seurustelin kuukauden verran pojan kanssa, jotai ei haitannut ylipainoni mutta minua ahdisti suunnattomasti se pojan kanssa oleminen. Uskon siihen, että jos olisin henkisellä tasolla valmis seurustelemaan, niin silloin olisin löytänyt ihanan pojan mutta kun en ole, niin se "suuri onni" saa vielä odottaa!
En ollut lapsena kovin lihava, paremminkin pyöreähkö mutta kun muut olivat hoikkia niin jouduinhan minä silmätikuksi. Ja varsinkin kun olin kömpelö,juoksin hitaasti, pallopeleissä surkea jne. Ehkä myös tästä syystä sivuun jätetty. Teini-iässä se pyöreys jotenkin kertyi lantioon ja reisiin. Muistan silloin jonkun pojan sanoneen minua läskiperseeksi. Että itketti.
Lukiossa ei kukaan sanonut mitään mutta yritin peitellä lantiotani pitkillä vaatteilla, pitkää puseroa, pitkää villatakkia jne. Tänä päivänä minua ei lääketieteellisesti voi sanoa lihavaksi, bmi 24, mutta takamukseni ja reiteni muistan aina kun yritän etsiä kaupasta sopivia housuja. Lantiosta pitää olla 42 ja lahkeista sitten lyhennetään ja vyötäröstä yritetään sisäänottoa.
Ja niihin kouluaikaisiin luokkakavereihin en ole missään yhteydessä, en edes niihin jotka eivät mitään sanoneet. No onhan ylioppilaaksi pääsystäni jo 20 vuotta joten elämäkin on vieroittanut mutta yhteys katkesi kyllä aika pian koulun loppumisen jälkeen, ei ollut mitään intressiä pitää yhteyttä niiden laiheliinien kanssa. Enkä tänä päivänäkään ole kertonut kenellekään nykyista painoani vaikkei se hirmuisen suuri olekaan. Luulevat että valehtelen, vai kuvittelenko vaan näin.
Minua on kiusattu painoni takia niin kauan kuin muistan. Siis ihan päiväkodista esikoulusta lähtien, ala-asteella se vaan muuttui rajummaksi. Yleensä sellaista ilkkumista, tönimistä, huutelua jne. En ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi kiusaajilleni, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.
Kiusaaminen on hyvin tavallista.
Minä olin ylipainoinen talven, koulukuvista katsoen pikkuisen tukeva, jolloin kesällä alkoivat kuukautiseni, eli oli yhdeksän vuotias.
Koulussa ei minua kiusattu, meillä oli koulussa yksi tosi lihava, sitä mietittiin onko sillä elefanttitauti, muuta ei ollut tätäkään tyttöä kohtaan, koska oli myös tyttö joka oli todella laiha. Opimme koulun sisällä erilaisuutta on, koulussamme 105 oppilasta.
Kotona kiusattiin, siskokset puhuttelivat nimellä: Läski, Läskimooses
Vanhemmat olivat asiassa mukana käyttäen ”lempinimeä”; äiti 158 cm ja 120 kg isä 182cm ja 100kg. Äiti väitti käsiensä olevan normaalia lyhyemmät, kun ei yletä kunnolla pyllyään pyyhkimään, mutta minä ansaitsin ”lempinimet”. Isä kertoili hanakasti vitsejä muiden ulkonäöstä.
Ymmärsin siis hyvin varhain, kyse ei ole lihoistani, vaan arvostani.
Arvon mittaaminen oli lihassa helpointa, usein nämä siskot suorastaan loistivat tyhmyydellään asioissa ja työssä, paitsi pyrkiessään työnkiertoon.
Kun kuukautiset alkoivat, kasvoin pituutta nykyiseen 175 cm, oli todella hoikka.
Seuraava haukkuma nimi: Hongan kolistaja, Suuri ja Romuluinen naiseksi, olin ainoana sisarussarjasta sairastanut Riisitaudin.
Riisitaudin seurauksena minulla on lautarinta, joka saa vyötäisen näyttämään ohuelta. Samaan pyrkivät jotkut missit ja mallit poistamalla alimmat kylkiluunsa. Kun rinnat kasvoivat 75/C- kuppi, olin henkilö joka voi sairastaa vain nahkahomeen tai luumädän.
Lihoin lasten välissä ja jälkeen, Psykosomaattisista syistä.
Opin jo alle kymmenvuotiaana
"Mitäpä muuta pahuus on kuin hyvyyttä, jota piinaa sen oma nälkä ja jano?"
Täällä kirjoittaa todella paljon, muusta kuin ylipainosta, huonoa itsetuntoa kantavia jopa hyvin nuoria ihmisiä.
ESIMERKIKSI hän Isoluinen tyttö ketjusta:
”Juupa
Kirjoittanut: juu... 12.10.2006 klo 10.05
"Nimittelijä sairastui kitsofreniaa alle nelikymppisenä." Niin? Tarkoitatko, että rangaistukseksi, kun oli sinua sanonut "suureksi ja romuluiseksi naiseksi"? Että silleen.”
Hänen kaltaisillaan on syvempi ja todella pahempi vamma, kuin yhdelläkään ylipainoisella.
Kiusaaminen ja huomauttelu eivät ole yksin iästä kiinni.
Minulla on 68 vuotias ikäneito työkaverina vapaaehtoistyössäni.
Hän näkee kaikki lihavat ihmiset ja ilmoittaa ”huonoina päivinään” mielipiteensä minulle näistä ihmisistä.
Minä näen hänet taustaansa vasten; yksin elävä, lapseton, normaalivartaloinen, varakas…Todella; Yksinäinen, Lapseton, Normaalivartaloinen ja Varakas.
Haittaa noista tänne asiatta änkeävistä kirjoittajista on silloin, kun muuta ei ole ”älyn väläyksiensä” loisteessa, ilkeys salamoi, mutta tyhmyys/ilkeys ei tartu.
Lihavuus sen sijaan on heille pelottava ajatus; Ollapa lihava ja tyhmä!
”Tyhmiä ei kynnetä eikä kylvetä ne kasvavat ihan itsekseen” Vanhakansan viisaus.
Minua kiusattiin koulussa,läski kuului niin kauan kunnes suutuin ja pieksin kiusaajani.Ylä-asteella ei enää oman ikäiseni kiusanneet.Eipä juuri traumoja ole jäänyt en jännitä seurassa päinvastoin.Minulla on ystäviä,lapsi,nainen,työ,talo.Olen ylipainoinen ja aion laihduttaa sen takia että elonpäiväni ei loppuisi ennenaikojaan.Älkää murehtiko sitä mikä on ollut ajatelkaa tulevaa.Ennen ihmisiä vitutti nyt he kärsivät masennuksesta.Lihavuus on oma syymme itse me syömme liikaa,niin kauan kun syytämme muita ei ole toivoakaan laihtua.