keskeytyksen tehnyt....

Mulle kävi kans niin.. Tein abortin maaliskuun lopulla eikä ole sen jälkeen montaa päivää mennyt ettei asia olis käynyt mielessä ja surettanut.. Itse olisin halunnut pitää lapsen, mutta mies ei ollut vielä valmis mielestään isäksi, enkä halunnut ryhtyä yksinhuoltajaksi.. Toki muitakin asioita otin huomioon, kuten rahatilanteen ym. Mutta kun asiaa ryhtyy näin jälkeen päin miettimään niin itku tulee silmään aika nopeasti.. Varsinkin kun on useampi tuttu, joilla on laskettu aika aika lähellä mun oletettua laskettua aikaa, ja tätä kun miettii niin jotenkin tulee kovin ahdistava olo ja epävarmuus et teinkö sittenkään oikean ratkaisun..mut turha kait sitä enään miettiä on..

Hei!

Tiedän miltä tuntuu.
Itse tein myös abortin mutta nyt siitä on kulunut aikaa jo 1,5v (?!!) hui...
Saman tunteen kärsein läpi, sitä kesti ja tuntui etten ikinä pääse asiasta kunnolla yli, tai etten olisi päivääkään ilman sitä ajatusta "lapsesta".
Minulle tilanne oli se, että en voinutkaan ottaa vastaan lasta, ja ensin olin sitä halunnut. Sitten ymmärsin, ettei tilanne olekaan oikea, ja mies ehkä lähtee tai meidän suhde ei kestä olin jo valmiiksi yksinhuoltaja...

Yksi lapsi yh;na, toista vielä siihen päälle, niin jo tuntui olo kurjalta, niin olin toivonut että mies olisi koko ajan mukana, mutta aborttiinkin jouduin yksin(otin äitini tosin henk.turvaksi mukaani).
JOSKUS se helpottaa. Tiedän.
Itse hukutin osittain suruani alkoholiin, eli pää täyteen melko useasti , luojan kiitos on vahva tukiverkosto, etten menettänyt kokonaan elämäntoivoani/haluani siinä abortissa... lähellä oli.

Surua kannan silti varmasti jossain muodossa edelleen, mutta enää sitä en huomaa ihan joka arkipv.

Moi!
Olen 20 vuotias ja tein raskaustestin noin 3 päivää kuukautisten jäämisestä. Tulos oli positiivinen. Halusin itkeä mutta jojostain syystä en voinut tuntea muuta kuin omituista iloa. Olen muuttamassa toiseen maahan, jossa lapsen isä myös asuu. Olemme rakastuneita. Mutta raskaus tuli todella yllätyksenä ja elämäntilanne on todella epävakaa. Meillä ei ole asuntoa. Asumme poikaystäväni vanhempien luona. Miehelläni on kyllä hyvä työ, mutta itse aloitan kaiken alusta. Pitää löytää työ ja miettiä jospa vielä kouluunkin haluaisin. Olen yrittänyt käydä kaikki vaihtoehdot läpi, jotta voisin pitää lapsen. Haluaisin pitää sen. Tai en edes tiedä enää. Mieliala vaihtelee jatkuvasti. Tiedän että lasta rakastettaisiin aivan varmasti ja sillä olisi hyvät vanhemmat. Molemmat haluamme lapsia yli kaiken, mutta kyse ei ollut niitä hankkia vielä. Taloudellista tilannetta ei voi vain sivuuttaa. Kyseinen maa on todella kallis, olen työtön ja kouluttamaton. Saisimme ehkä just ja just yksiön slummialueelta?Mitä jos juutummekin sitten siihen. Mieheni haluaa antaa lapselle kaiken mitä hän haluaa. Mutta tosi on, että emme siihen pysty. Olen myöskin miettinyt, että mitä se pieni sitten tarvitsee niin pienenä muuta kuin rakkautta. Äitini sai minut saman ikäisenä, ja minusta ihan hyvä tuli, enkä muistele lapsuuttani huonona, vaikka ei rikkaita oltukaan. Ei mekään rikkaaksi pyritä. Vain niin että oisi hyvä olla. Tiedän, että tulevaisuudessa meillä on parempia aikoja jolloin lapsellekin olisi hyvä tulla ja se olisi varmasti toivottu. Mieleni ailahtelee tosin joka päivä. Ajattelen, että haluan pitää sen ja tiedän, että jos teen abortin, tulen sitä miettimään paljon jälkeenpäin. Mieheni on abortin kannalla. Tunnen, etten voisi sitä hänellekään tehdä, ja pitää lasta. Olemme puhuneet paljon tulevaisuudesta, naimisiin menosta ja asunnon hankkimisesta. Hän vakuuttaa minulle, että meillä varmasti on ihana perhe tulevaisuudessa. Aborttiaika on varattu ja olen sitä joutunut jo pari viikkoa odottelmaan. Vielä viikko jäljellä. Kuulemma käytäntö, en saanut sitä aikasemmin. Olen todella vihainen siitä, etten ole saanut sitä tehtyä jo. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän kiinnyn lapseen, ja sitä vaikeampaa tästä tulee. Minun piti lentää mieheni luo 2 viikkoa sitten, mutta skippasin lennon. Uusi lento on varattu. Tämä on ollut todella vaikeaa puhelimitse. Riitoja on syntynyt ja väärinymmärryksiä. Ajattelen ehkä hieman väärin, että hän ei ehkä ihan ymmärrä miten vaikeaa tämä on minulle. Hän ei ole se joka on raskaana, yksin, tunne sitä joka päivä, ja joudu käymään sitä kipua ja tuskaa. Mutta olenhan minä toki kaukana. Ehkä se ei vaan ole mahdollista hänen kokea samaa surua. En tiedä. Olen todella hämilläni, vihainen, surullinen, enkä oikein tiedä mitä ajatella. Minulla on ikävä miestäni ja joka päivä olemme yhteydessä puhelimitse ja netissä. Aion luottaa kuitenkin siihen, että abortti on oikea päätös tällä hetkellä ja että minulla on vielä tulevaisuudessa iso ja onnellinen perhe. Mutta vaikeinta tämä on ollut. En tiedä edes tekeekö tämä kirjoitekseni mitään tolkkua, kunhan kirjoitan ajatuksiani. Aion siis tehdä abortin, vaikken siitä koskaan täysin varma voi olla.

terve.tein itse keskeytyksen noin kaksi viikkoa sitten.voin kuvitella miltä sinusta tuntuu, eikä itsellänikään ollut helppoa tehdä raskauden keskeytys koska minulla on jo 1,5 vuotias tyttö.abortin jälkeiset tuntemukset on välissä olleet todellakin rankkoja..:(en itsekkään suosittele kenellekään aborttis jos on vaikka mahdollista kasvattaa lapsi ihan ite.toivottavasti mielesi vielä kohenee..kyl se siitä:)