Täällä meikäläinen selaa palstaa palstan jälkeen koskien rintasyöpää.. Sitä oon tehnyt jo kuukausia - en saa nukuttua.
Oon 40-v. jolla todettiin rintasyöpä huhtikuussa. Kaikki on sen jälkeen hukassa. Sytot on ohi (oli levinnyt kainalon imusolmukkeisiin), hiukset lähti jotka on nyt kuitenkin alkaneet pikkuhiljaa kasvaan takaisin :D - iso ilon aihe!!!! Nyt on sädehoidot meneillään, jotka väsyttävät uskomattomasti: nukun n. 12 tuntia joka yö!
Näin myöhäisiltaisin sitä tulee mietittyä kaikenlaista.. kuin kauan tulen elään.. kuolenko ennenkuin lapseni on täysikäinen.. toivottomia ajatuksia, Nyyyyyyh!
Kuitenkin positiivisyyttä tarvittaisiin kuulemma, että ois paremmat edellytykset parantua.... Mä oon vaan väsynyt ja tunnen huonoa omaatuntoa siitäkin, etten osaa ajatella positiivisesti ja sillä tavoin olla auttamssa osaltani tässä kamppailussa.
Onko kellään vastaavia synkkiä ajatuksia syöpään sairastuttua ja hoitojen keskellä?
Oon 40-v. jolla todettiin rintasyöpä huhtikuussa. Kaikki on sen jälkeen hukassa. Sytot on ohi (oli levinnyt kainalon imusolmukkeisiin), hiukset lähti jotka on nyt kuitenkin alkaneet pikkuhiljaa kasvaan takaisin :D - iso ilon aihe!!!! Nyt on sädehoidot meneillään, jotka väsyttävät uskomattomasti: nukun n. 12 tuntia joka yö!
Näin myöhäisiltaisin sitä tulee mietittyä kaikenlaista.. kuin kauan tulen elään.. kuolenko ennenkuin lapseni on täysikäinen.. toivottomia ajatuksia, Nyyyyyyh!
Kuitenkin positiivisyyttä tarvittaisiin kuulemma, että ois paremmat edellytykset parantua.... Mä oon vaan väsynyt ja tunnen huonoa omaatuntoa siitäkin, etten osaa ajatella positiivisesti ja sillä tavoin olla auttamssa osaltani tässä kamppailussa.
Onko kellään vastaavia synkkiä ajatuksia syöpään sairastuttua ja hoitojen keskellä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen itse käynyt saman läpi aiemmin ja tiedän tasan tarkkaan mistä puhut!
Olet todella rankat hoidot saanut ja vielä säteetkin, mutta uskotko sä selviät siitä!
Itselläni oli todella pahasti kainollassakin ja siitä on jo neljä vuotta kun sairastuin.
Hae apua, älä jää yksin!!
Ja anna itsellesi aikaa levätä koska olet todellakin sen tarpeessa nyt!
Kaikkea hyvää sinulle ja sä selviät!!
Kiiti sulle toinen rintsari näin yömyöhällä!!!
Kyllä kait tämä tästä, yön pimeinä tunteina kun toiset tuhisevat unissaan ja itse ahdistuine ajatuksineen, ei aina niin toivo ja usko voita :(
Mikä musta on kummallista ollut koko tän sairauden ajan on, että ihmiset ympärillä luulevat/kuvittelevat jonkinlaisen "ihmeen" sattuneen kohdalleni, että osaisin joka päivästä kiittää enemmän kuin ennen. Tietty mä oon sairas, muttei se musta mitään ihme ihmistä tee, mä oon sama kuin aina oon ollut.. Miksi mun pitäis alkaan jotain pyhimystä esittään ja kiittään kädet ristissä päivittäin että elän.. en sitä tehnyt ennenkään, joten miksi nytkään..? En mä ole uskovaisemmaksi tämän sairauden myötä tullut. Päinvastoin - mietin välillä kirosanojen kera ettenkö oo jo tarpeeksi kakkaa saanut elämässäni, että tämäkin vielä.... En kuitenkaan oo katkerakaan, ehkä oikea sana on että olen "alistunut" kohtalooni ja sairauteeni, en ole katkera (en anna periksi kuitenkaan)- mutten tietty kiitollinenkaan että tämän sairauden sain - .....Helpompi ois ollut ilman. Mutta sitä ei ajattele kukaan koskaan silloin kun ei ole sairas - en minäkään tehnyt enkä kiittänyt. Nyt osaisin varmasti kiittää terveydestä, mutta se on liian myöhäistä. Tässä pitää vaan mennä päivä kerrallaan, ei auta itku markkinoilla.
Kuulostaa ehkä katkeralle, mutten mä oikeesti oo sitäkään. Asia on vaan nyt niin, että mulla on rintasyöpä ja turha siittä on ketään syytellä. Rukoilen kuitenkin, että mä selviäisin
Sairastuin rintasyöpään jo 1993, 34-vuotiaana. Lapseni oli silloin 4-vuotias. Samaan syssyyn sattui joukko muita isoja vastoinkäymisiä ja masennuin tietysti täysin.
Kuitenkin syöpäpoliklinikan kautta on helppo saada lähete psykiatriselle klinikalle, jossa syöpäpotilaan masennus otetaan aina vakavasti. Sain Kelan korvaamana kolme vuotta psykoterapiaa, asiantuntevaa hoitoa ja lääkityksen, ja elämä lähti pikkuhiljaa taas kulkemaan. Syöpä on uusinut jo pari kertaa, mutta aina siitä on noustu. Minusta on ehdottomasti liikaa vaadittu, että pitää "ajatella positiivisesti" - riittää että jaksaa tulla toimeen niistä negatiivisista jatuksista huolimatta.
Sinun kannattaa ehdottomasti ottaa asia puheeksi lääkärin kanssa ja hankkia apua - jo lapsenkin takia. Vaikka syöpä on rankka juttu kestää, se myös avaa monta ovea, mikä kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen.
ja positiivisia ajatuksia! Itselläni leikattiin rintasyöpä v. 2005 , 44 - vuotiaana. Sisareni kuoli rintasyöpään 49 vuotiaana, hän sairastui 42-vuotiaana.
Silti yritän elää posiitivisessa hengessä,lääketiede on kehittynyt, enkä minä ole sisareni....aion selviytyä!
Jos haluat "vaihtaa ajatuksia" ota yhteyttä
[email protected]
tilanne, kuin sulla..mullakin leikattiin rintasyöpä huuhtikuussa, joka oli levinnut kainalon imusolmukkeeseen..Mulla sytostaattihoito kohta takana ja sädehoito alkaa lähiaikana.Minulla on tällä hetkellä melkein kaljupää se vaivaa minua eniten, mut onneks ne kasvaa vielä takaisin. Tiedän siis miltä sinusta tuntuu. Minäkin aina mietin, että mitenkähän kauan saan vielä elää.. Mut yritetään olla reippaita vaikka eise ookkaan aina helppoa...Hyvää syksynjatkoa sinulle.
Viikko sitten todettiin pieni, mutta erittäin
agressiivinen syöpäkasvain, leikataan ensi
tiistaina. Vähän pelottaa, enkä tiedä vielä
jatkosta mitään. Mutta aika näyttää....
Älä vaivu synkkyyteen. Kyllä kaikki vielä kääntyy parhain päin.
Itse olen sairastanut n. 12 vuotta ja kaksi kertaa uusinut. Kyllä välillä miettii, että mitä järkeä tässä elämässä on!!! Mutta, kun ei ole vaihtoehtoja, niin täytyy vaan jaksaa eteen päin.
Ja aina on "tuhkasta" noustu ja jatkettu ns. normaalia elämää.
En ole koskaan antanut masennukselle valtaa, vaikka ei elämä aina niin helppoa ole ollut. En aikaisemmin ajatellut edes kuolemaa. Vasta nyt, kun tuli kolmannen kerran.
Nyt on tosin se tilanne, että kaikki on "saatu pois" eli terve pitäisi taas olla. Saas nähdä, että kuinka kauan. Mutta nyt tuntuu kuitenkin oikein hyvältä.
Ennen kuin sain tiedon viime leikkauksen tuloksesta, niin kyllä siinä jo tuntui, että syöpä on joka puolella.
Uskon, että nuo hoidot sinua väsyttää ja ne aiheuttaa tuon toivottomuuden ja väsymyksen.
Kun olet niistä selvinnyt, niin sitten ajattelet vain, että olet terve. Älä mieti enää, että olet sairas! Vielä vähemmän mieti kuolemaa. Meillä kaikilla on kuolinpäivämme. Ei se murehtimalla siitä muuksi muutu.
Unohda koko sairaus ja elä normaalia elämää!!! Vaikka se ei aina niin helppoa olisi, niin kun päivä päivältä pääset eteenpäin, niin pian huomaat, että kyllä se siitä helpottaa.
Olethan pitänyt huolta vitamiini- ja hivenainevarastoistasi. Hoidot kuluttavat ne helposti loppuun.
Ei muutakuin nokka pystyyn ja katse eteenpäin! Ja suuria voimia ja tsemppiä elämääsi kantamaan!
Kaunis kiitos kaunnustuksistanne - lohduttavavia ja voimaa antavia viestejä!
Mä olen selaillut erästä rintasyöpäpalstaa, ja ehkä siittä johtuu välistä toivottomuus?? Siellä kun yhdellä jos toisella on mitä kamalimpia tarinoita kerrottavanaan, niin iskee itseenkin semmoinen kammo! Välistä oon yrittänyt olla lukematta palstaa ihan itseäkseni suojellakseni, mutta sitt kuitenkin selailen sinne. Sillä palstalla ehkä kirjoittelevat juuri nämä ns. huonotuurisemmat, joilla syöpä levinnyt jopa 1/2 v. viimeisten säteiden jälkeen..
Sinun tarinasi "sairastunut" ja muidenkin, sai uskoa elämään ja tsemppiä että tästä selvitään. Pelottaa vaan niin hemmetisti, että jos/kun tulee uusiin. Tämä eka kierros oli jo tarpeeksi rankaa, joten pelkään, miten jaksaisin jatkossa, jos syöpä uusituisi :(.
Kiitos teille vastauksistanne - tukea aina tarvitaan, etenkin niiltä jotka tietävät mistä puhutaan.
Kaikkea Hyvää Teille tälä tiellä
Olen kohtalotoveri ja vasta alkutaipaleella.Leikkaus on tehty ja odottelen pääsyä jatkohoitoihin. Saitko sinä ohjeita vitamiinien ja hivenaineiden käyttöön osastolta tai poliklinikalta? Jouduitko odottelemaan leikkauksen jälkeen pitkään hoitojen alkamista?Kiitos etukäteen vastauksestasi ja voimia sinullekin,kuten kaikille kohtalotovereille.
tuntuu ihanalta miten olette rohkaisseet kaikki pääsemään eteenpäin , ja niin teen minäkin nimittäin siitä voi selvitä, itse sairastuin 12 vuotta sitten
Minä huomasin että aina kun alkas ahdistamaan liikaa lähdin lenkille, siellä taivaan alla kun käveli niin sen tilanteen näki ihan kun eri lailla ja esirukoilijat oli yksi tärkeä tuki..voimia Sinulle hyvä lähimmäisemme...
saanut jotain vitamiini- tai hivenaineohjeita? Minä en saanut edes tukihenkilöä...
Kiinnostaisi tuo vitamiini ja hivenaine juttu,,,
"alkuperäiseltä" kirjoittajalta..????
En saanut mitään ohjeita sairaalasta vitamiinien ja hivenaineiden käyttöön. Silloin jo, kun minut ensimmäisen kerran leikattiin, niin luin jostain, että pitäisi jo ENNEN LEIKKAUSTA ja vielä jälkeenkin päin syödä vitamiineja ja hivenaineita. Ihmettelin kyllä, että sairaalassa ei puhuttukaan mitään sellaisista.
Itse aloin tutkia netistä vajaa kaksi vuotta sitten, kun minulla todettiin se kolmas kerta. (Tämä viimeisin tänä syksynä oli "jäänteitä" siitä edellisestä leikkauksesta. Pieni nystyrä, joka oli jo silloin, mutta erinäisten asioiden ja tapahtumien takia leikattiin vasta nyt).
Eli vajaa kaksi vuotta olen nyt syönyt säännöllisesti (ja satavarmasti joka aamu) oman pilleriannokseni!
Bio Carnosin on myös yksi pilleri, jonka otan joka aamu. Se auttaa moneen asiaan. Lue netistä.
Yhtenä esimerkkinä (kun Bio Carnosin auttaa myös haavojen paranemisessa), niin voin kertoa, että olen kaatunut luistimilla nuorena eli n. 40 vuotta sitten ja hampaani menivät huulesta läpi. Siihen jäi näkyvä arpi, joka ei koskaan parantunut "näkymättömäksi". Nyt, kun olen syönyt Bio Carnosinia, niin arvesta on enää "aavistus" jäljellä ja sitä ei muut enää huomaa!! Että todistettu on, että auttaa!
Kyselit hoidostani.
Ensimmäisellä kerralla sain sädehoitoa n. puolentoista kuukauden jälkeen leikkauksesta ja sädehoidon päätyttyä aloitin, olikohan Tamoksifeeni?, pillereiden syönnin.
Haluaisin sanoa teille kohtalotoverit, että ottakaa tarpeeksi sairaslomaa ja levätkää, vaikka kuinka tuntuisi, että jaksaisi mennä töihin. Tämä on voimia kuluttava sairaus!
Voimia meille ja teille kaikille!
..... alla/yllä kirjoitukseni vitamiineista ja hivenaineista.
Jäin miettimään, että kuinka on mahdollista, että et saanut tukihenkilöä??! ..jos kerran halusit.
Eikö se kuuluu joka syöpäpotilaalle!?
Itse en toisin edes halunnut. Otin jotenkin, sanoisinko, kevyesti sairauteni, jos nyt syöpää voi kevyesti ottaa..... Ehkä jotenkin luotin ja uskoin, että ei tässä pahemmin käy ja että selviän. Ja nyt olen onneksi näinkin kauan selvinnyt ja aion edelleenkin selvitä!!! Usko siirtää vaikka vuoria! Niinhän sitä sanotaan....
Voimia myös sinulle!
eli sain vasta jälkeenpäin tietää että minulla olisi ollut "oikeus" tukihenkilöön... Hoidoissani tapahtui pari muutakin "mokaa" mutta onneksi ennnusteeseeni ne eivät vaikuttaneer, jaksamiseen kylläkin!