En edes tiedä miten alkaisin kertomaan, miltä minusta tuntuu.
On päiviä jolloin haluaisin vain kadota tästä maailmasta. En jaksaisi yhtään vastoinkäymistä, tuntuu että murenen, hajoan pirstaleiksi. Itken ja huudan, stressaan olemattomista asioista, asiat vääristyvät ja saavat isot mittasuhteet. Kaikki on pielessä.
On päiviä jolloin elämä hymyilee minulle. Aurinko paistaa ja olen yhtä hymyä. Tuntuu, että onnistun missä vaan ja luotan itseeni.
Viime aikana tuo ensimmäinen vaihtoehto on ollut voimassa. En muista enää mitä hymy on tai ilo. N katosivat elämästäni jokin aika sitten. Isä sairstui pahasti. En usko vieläkään, että olisimme voiton puolella täsä, mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Niin minä itseni kanssa teen myös. En jaksa ajatella huomista, kun tässäkin päivässä on niin paljon tekemistä, varsinkin siinä, että jaksaa iltaan asti.
Viimeisen puolen vuoden ajan olen ollut väsyneenpi ja väsyneenpi. Nukun melkein 12h päivässä ja olen väsynyt. En saa itseäni mihinkään. En jaksa. Kyse ei ole laiskuudesta, vaan en vaan jaksa. Itken turhista asioista ja kiukuttelen turhan usein.
Yritin avomiehelleni puhua asiasta, mutta hänen mielestään se on vain stressiä. En tiedä. En tunne stressaavani kovin paljon, tai sitten en tiedä. Tällä hetkellä en tiedä mistään mitään. On vaan paha olla.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tunnen aivan samoin.Pelottavaa on että mieliala muuttuu jopa useita kertoja päivässä,välillä tuntuu että kaikki on ihan kohdillaan ja sit seuraavassa hetkessä tuttu kouraisu mahanpohjassa saa tuntemukset kääntymään päälaelleen.Olen yrittänyt syödä nyt E-Epaa ja omega-3:sta ja viakka mitä että jos joku jotain auttais,en osaa sanoa onko auttanut vai ei.Sen olen kyllä oppinut etten nuku liikaa,enkä jää sairaslomalle jollei ole aivan pakko.Täll viikolaa jouduin yhden päivän olemaan pois tösitä flunssan takai ja se oli aivan kaameaa...ajatukset pyörii päässä...vaihtelin TV kanavia uudelleen ja uudelleen jne.Seuraavanapäivänä vääntäydyin väkisin töihin ja se oli viisas ratkasu...masennun paljon pahemmin jos jään yksin kotiin sairastamaan.JA vaikkei jaksais nousta viikonloppunakaan millään ylös...ja tuntuisi paljon helpommalta vain nukkua ja nukkua niin minulla se EHDOTTOMASTI pahentaa tilannetta,eli nousen väkisin ylös ja menen koiran kanssa ulos ja hetken päästä tiedän että oli tasan oikein tehdä niin.Mieli on kyllä kokoajan herkkä...en haluaísi niin paljon ajatella toisten sanomisia tai käytöstä tai mitään ja pahottaa pienistäkin asioista mieltäni....haluaisin olla edes hiukan paatuneenpi..antaa elämän mennä sitä sen isommin pohtimatta.Mutta tällainen olen aina ollut
myös tunne-elämältään epävakaa persoona. Siinä on tollasia oireita. En ole ammattilainen , mutta tutkiisen arvonen juttu. Esim. http://google.fi voi antaa vastauksia.