Olin aika pieni ja onneton vielä, kun kuulin "Angels fall first"-kappaleen, se tuli vanhasta rumasti rätisevästä radiosta, mutta silti se muutti jotakin.
Minä en ole enkeli, päätin enkä enää viiltänyt käsivarsiini jälkiä, vaikka kipu oli ainoa asia, joka helpotti sitä tyhjää tuskaa.
98 tais olla, kun hommasin ensimmäisen nightwish levyn. Oceanbornin.
Sen jälkeen tuli wishmaster, bless the child ja century child ja over the hills and far away.
Angels fall first oli viimeinen, jonka
kokoelmaani haalin, sillä pelkäsin sen tuovan huonoja muistoja mieleen, mutta suotta pelkäsin.
Kuuntelin yksin valtavilla kuulokkeillani
Nightwishiä, eikä sillä ollut enää niin paljoa väliä, mitä maailma minusta piti.
Se oli kääntänyt minulle selkänsä, joten minä tein saman sille.
Minä en ollut enää pieni, enkä onneton.
Nightwish oli minulle jotakin sellaista, mikä vahvisti ja lohdutti.
"Doesn´t matter that man have nou wings"
Ja kymmenen pitkää vuotta joku oli laskenut päiviä vapauteensa, aivan kuten minäkin.
Hartaalla kunnioituksella kuuntelin nightwishiä, enkä voinut uskoa sitä todeksi, että jotakin niin hienoa oli maailmassa.
Pian huomasin, että onni ei koskaan kestä kauaa.
Levykaupan ikkunassa oli juliste "Nemo" siinä luki. No tuota..
Nemossa oli värähdys jostakin vieraasta, josta en pitänyt. Pahin kaikista oli kuitenkin Once.
Siinä soi pelkkä raha, lämmin henki ja toive oli kuollut.
Miksi kaikki kaunis päättyy aina, aina niin, surun kirvoittamiin kyyneliin?
Onhan oncekin tavallaan hieno teos,
mutta se ei yllä koskaan angels fall firstin tasolle. Siinä ei elä mikään.
Minä en ole enkeli, päätin enkä enää viiltänyt käsivarsiini jälkiä, vaikka kipu oli ainoa asia, joka helpotti sitä tyhjää tuskaa.
98 tais olla, kun hommasin ensimmäisen nightwish levyn. Oceanbornin.
Sen jälkeen tuli wishmaster, bless the child ja century child ja over the hills and far away.
Angels fall first oli viimeinen, jonka
kokoelmaani haalin, sillä pelkäsin sen tuovan huonoja muistoja mieleen, mutta suotta pelkäsin.
Kuuntelin yksin valtavilla kuulokkeillani
Nightwishiä, eikä sillä ollut enää niin paljoa väliä, mitä maailma minusta piti.
Se oli kääntänyt minulle selkänsä, joten minä tein saman sille.
Minä en ollut enää pieni, enkä onneton.
Nightwish oli minulle jotakin sellaista, mikä vahvisti ja lohdutti.
"Doesn´t matter that man have nou wings"
Ja kymmenen pitkää vuotta joku oli laskenut päiviä vapauteensa, aivan kuten minäkin.
Hartaalla kunnioituksella kuuntelin nightwishiä, enkä voinut uskoa sitä todeksi, että jotakin niin hienoa oli maailmassa.
Pian huomasin, että onni ei koskaan kestä kauaa.
Levykaupan ikkunassa oli juliste "Nemo" siinä luki. No tuota..
Nemossa oli värähdys jostakin vieraasta, josta en pitänyt. Pahin kaikista oli kuitenkin Once.
Siinä soi pelkkä raha, lämmin henki ja toive oli kuollut.
Miksi kaikki kaunis päättyy aina, aina niin, surun kirvoittamiin kyyneliin?
Onhan oncekin tavallaan hieno teos,
mutta se ei yllä koskaan angels fall firstin tasolle. Siinä ei elä mikään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ihan näin.
Tuomas luulee voivansa yhä elää ilman turustakin niin, kuin ennenkin, mutta Nightwish ei ole mitään ilman tarjaa!
Tarja on se toive siinä yössä, saatana.
Ärsyttää häiriintyneen holopaisen uhri-esitykset, siinä äijässä on jotakin vinossa!
Once on aggressiivisempi, isompi, mahtipontisempi ja kansainvälisempi kuin alkupään tuotanto. Tietysti tyyli on muuttunut, koska ihmisetkin ovat muuttuneet. Pidän itsekin eniten Onceanborn albumista, mutta on aika vaikea nähdä, että siihen enää palattaisiin.
Angels:in aikaa koko porukka oli vielä kovin viaton ja kokematon. Kyllähän he paljon taitavampia muusikoita nykyisin ovat. Live-esiintymiset olivat Once-kiertueen yhteydessä parhaimmillaan aivan maailman kärkeä.
Ylipäätään minusta on aika turha puhua rahasta, paremminkin kyse on vain siitä, että Holopainen yksinkertaisesti halusi tehdä ison ja mahtipontisen levyn.
Tuomas on kyllä usemmankin kerran maininnut, että ajatuksissa on myös vielä täysin akustisen levyn tekeminen. On erittäin suuri sääli, ettei se kuitenkaan mitä ilmeisemmin koskaan sitten Tarjan kanssa toteutunut :(
Aggressiivinen.. Mutta mahtipontinen once ainakin on.
Minulle on samantekevää, ovatko he nykyään maailman parhaimpiin lukeutuvia muusikoita, vai eivät. Musiikki kun on muutakin, kuin taitoa.
Se on tapa ilmaista jotakin.
Jos ihminen muuttuu, ei sille voi enää mitään.
Se on vika, jota ei voi korjata.
Tästä viisastuneena en koskaan enää ota selville mitään bändistä, jonka musiikkia rakastan.
En halua edes nähdä soittajien kuvia.
Tällöin musiikkia kuuntelee vain siitä syystä, että siitä pitää, ei siitä, että pitäisi soittajista.
Niin... Nightwish on todellakin muuttunut. Siitä on tullut mahtipontisempi, kuten pettymys. kirjoitti. Minusta ehkä uusimmat levyt ovat parempia,koska en ole saanut haalituksi vanhimpia teoksia.
Sitten eräänä kauniina päivänä olin surun murtama. silloin menin kirjastoon otin nightwishin vanhimmat levyt lainasin ne,ja lähdin kotiin.
Siellä rupesin kuuntelemaan biisejä. Mitään niin melodista en osannut odottaa. Se että soitettiin soittamisen halusta oli siinä tosi paljon esillä.
Sen jälkeen otin uusimmat levyt ja huomasin taas tulleeni siihen mahtipontiseen maailmaan. Ero oli huomattava. Sen jälkeen opin innostumaan vanhoista levyistäkin.
...että artisti tekee hyvää musiikkia niin kauan kun se pystyy murjottamaan siellä pienessä pimeässä nurkassa valtaisan epätoivon ja tuskan kourissa kirjoittaen musiikkiaan sillä kuuluisalla sydänverellään.
sitten jonain päivänä yhtyeestä tulee huippu kuuluisa ja artisti tajuaa, että pirskatti! Mähän olen rikas ja saan kenet ikinä haluan!!!! Mitä sitä turhia murjottamaan nurkassa!!!!!
ja siinä sitä sitten ollaan
Oh, Lord why, the angels fall first"
muusta kuin kehittymisestä!
NW: kaikki levyt ovat loistavia... Oma suosikkini on Wishmaster, mutta totuus on se, että hulluja ne olisivat, jos eivät tekisi kaikkea paremmin ja suuremmin kerta kerralta, kun kerran on siihen mahdollisuus! Niin tekee jokainen bändi, joka siihen pystyy... ne jotka eivät pysty muuntautumaan ja kehitymään yksinkertaisesti katoavat maailmankartalta.
...Ongelma ei olekkaan mielestäni se, että ei saisi tehdä asioita suuremmin. Tottakai voi tehdä! Ongelma on se, että mielestäni Oncesta on kadonnut kaikki tunne. Siinä ei ole enää sitä samaa sielunpaloa mitä löytyi aiemmista levyistä.