Ei pitäisi ajatella niin että kaikki yhteiskunnan normeja mahdollisesti uhkaavat toimitetaan hoitoon. Vaan ensin pitäisi tapahtua jotain. Esim. tappo. Kuten ajatellaan rikoslaissakin. Eli ensin pitää tapahtua rikos tai sen uhkaaminen. Ja vasta sen jälkeen voidaan tuomita. Yhteiskunnan normeja uhkaavia tuomitaan joissain totalistaristisissa valtioissa. Niin EI pitäisi tapahtua oikeusvaltiossa. Suomen systeemi lähempänä esim. Pohjois-Koreaa kuin Länsi-Eurooppaa.
väärää ajattelua
xxpp
5288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ajatteleppa jos sinun naapurisi olisi psykopaatti, ja joutusit kokoajan oleen varpaillasi että millonkohan hän sinut tappaa vain sen takia että oli rapaa tullu käytävään mihin hän oli sitten sotkenu kenkänsä.
Itseasiassa naapurirapussa asuu henkilö joka on jo tappanut. Ei se mua pelota. Sai rankaistuksen tosin ehdollisen.
Kuinka taposta voi saada ehdollista? Kyseessä on siis oltava hätävarjelutilanteessa tehty tappo tai kuolemantuottamus.
Miksi pitäisi edes pelätä? Varsin harva tappaja uusii rikoksensa vaikka uusintatappajien tekosia onkin viime aikoina uutisoitu mediassa.
Kyllä se ihan tosi juttu on. Ns. mielisairaat suljetaan kiven sisään ja tappajat kulkee vapaaana. Mahtava maa ja kansa.
Sairastuminen ei ole rikos. Kaikki tappajat eivät ole psyykeltään sairaita. Eivätkä läheskään kaikki sairastuneet edes syyllisty minkäänlaisiin rikoksiin.
Eli psykiatrisissa sairauksissa ei sovelleta rikoslakia vaan mielenterveyslakia ja hoito tapahtuu potilaan oikeuksista säädetyn lain puitteissa.
Psykiatriseen sairaalaan hoitoon joutuminen ei siis ole rangaistus vaikka oikeuskin voi syyntakeettomaksi katsotun rikollisen sinne lähettää.