Vittu että taas ollaan tienhaarassa. Hypomaanisen kauden jälkeen iski taas masennuskausi melkein voitettu, työt jääneet tekemättä osa saikulla osa ilman. Pitäis palata töihin ja entistä vanhemman hullun leiman kanssa. Tottakai olen melko immuuni ja kerron sairaudesta jos kysytään. En tiedä mihin tämä taas kääntyy, kun ei sellaista tasaista kautta ole 8 vuoteen ollut. Todella rankkaa taistella samoista paikoista terveiden kanssa hieman alimittaisin lääkkein. (en voi hirveästi koventaa lääkitystä, koska huuli jo nyt lerpattaa ja sitten duunit jäis kokonaan. Vitunmoista taistelua ja vaikka nyt varmaan hetken parempaa, niin olen vaan liian väsynyt kaikkeen ja kaiken jättämisestä en edes keskustele - on vain mentävä vittu.
bibo jälleen tienhaarassa
pipo.
8533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, eteenpäin on vain mentävä. Tää vuoristorata on todella raskasta. Ite oon nyt sellaisessa vaiheessa, että mistään ei tule mitään, jos istun pitää nousta ja taas takaisin. Mitään en saa silti aikaiseksi vaikka koko ajan on "tuli persiissä"... Töissä yritän sinnitellä ja jotenkuten pärjännytkin mutta pelkään jotain todellista romahdusta, ellei pian helpota. Olo on aika tuskainen ja tuntuu, että se voi kääntyä ihan kumpaan suuntaan vain... Mä kyllä olen jo miettinyt tota kaiken jättämistäkin, mutta on kuitenkin niin suurista asioista kysymys, enkä halua läheisilleni ja varsinkaan lapsilleni sellaista taakkaa jättää. Kuten sanoit, on vain mentävä-vittu...
Moi.
Älkää pilatko jäljellä olevaa terveyttänne sillä, että painatte töissä sairaana. Sairaslomat ovat sitä varten, että voi levätä. Itse koin pitkän stressin jälkeen sellaisen romahduksen pari vuotta sitten, etten ole toipunut siitä vieläkään. Nyt yritän takaisin töihin lyhennetyllä työviikolla, mutta pahasti tökkii.
Olin mä väliin sairaseläkkeelläkin, mutta en tiedä sähköä sain ja paljon lääkkeitä ja jotenkin vaan kaivo ittensä takas duuniin. Just viime viikolla lekuri ehdotti, että jos hakisin B-tokarin ja sopisin vakuutusyhtiön kanssa uudestaan tai sitten jos mahdollista niin osa-aikainen eläke.
Tärkeintä on kuitenkin pitää yhteyttä hoitohenkilökuntaan, sillä onpahan näyttää sitten kun tulee tosipaikka, että koko ajan menty vuoristorataa.
voi itku tätä
ensiksi: tsemppiä!
Toiseksi: oletko kartoittanut muita mahdollisuuksia erilaisten uudelleenjärjestelyjen kautta? Esim: ammatillinen, vakuutusyhtiön tukema koulutus, osa-aika työ jnejne...mahdollisuuksia elämäntilanteen muuttamiseen oikeasti on,kunhan vaan ottaa sen ratkaisevan askeleen. Eli mtt:hen vaan ja lekurin pakeille.
Kyllä se mies on mikä hevosta vie, vaikka kuinkakin vikuroivaa, tässäkin asiassa:)
Olen mä funtsinut just osa-aikaisia töitä hakea. On vaan tullut pakkia, kun tuota koulutustaustaa kuulemma turhan paljon. Eivät tahdo uskoa työhönottajat, että todella tekisin pitkään sitä puolta viikkoa enkä haikailis muuta, vaikka koulutettu olen ja cv:ään paskimmasta päästä.
Mä alkaisin jakaa lehtiä tai sellaista ihan mielelläni tai baariin osa-aikaiseksi tai sen sellaista, vaikka joutuisin kyllä opettelemaan sitten sen ammatin.
taidan toistaa itseäni. Vittu kun vain eteenpäin on mentävä ja ei tiedä todellakaan mitä tai miten, mutta kun ei vaan auta muu. Itku kurkussa käsivarret verillä tai vuorokaudet nukkumatta. yhtäkaikki hienokseltaan lääketokkurassa tai sekakäyttäen, selviten aamupäivän, iltapäivän, tunnin tai vartin kerrallaan.
Jos sitä miettis jotain fiksua valmiiksi seuraavalle maaniselle jaksolle. Siinä ois pieni mahdollisuus, että saisi jonkun asian vaikka suttaantumaan kun jaksaisi ainakin aloittaa useamman.
Aivan karmeiden sekoiluvuosien jälkeen löysin uuden elämänkumppanin, uuden mielenkiintoisen työn ja samalla muutto täysin uudelle paikkakunnalle.
Alan pikkuhiljaa uskoa,että ihme on mahdollista.
Yli viiteen vuoteen ei mitään vaikeuksia...päinvastoin, ihanat lapset,onnellinen avioliitto ja menestymistä ammatissa. Välillä tuntuu,että maanisesta historiasta on hyötyä....uskallan liike-elämässä pelata mielestäni todella hyvin, rohkeasti kuitenkin ilman ylilyöntejä.
"Aikaisemmassa" elämässä hyvät ja huonot kaudet vaihtelivat muutaman kuukauden välein...
Noh,olen onnellinen ja kiitän luojaani kaiksesta hyvästä, mitä nyt on osaksi satanut. Tsemppiä kaikille...kaikki ei aina ole niin huonoa miltä näyttää. Kannattaa ehkä vaihtaa maisemaa ja laittaa elämä uuteen kuosiin.
Itseäkin auttanut passeli elämänkumppani, uusi duuni ja uusi paikkakunta, jossa hyvä seuranta ja hoito.
Se on riittänyt näin hyvään ja pieni ihme sinänsä... mutta tienhaarassa kerta toisensa jälkeen. Ennen tälläisiä ei ollut vaan tuli tykiteltyä puhtaasti umpikujaa.