ja viljeli maalaistaloa ainoan poikansa, isäni kanssa, koska äitimme oli jo nuorena "häippäissyt" toisen miehen matkaan.
Nyt sekä isoäitimme, että isämme ovat kuolleet.
Meillä ei koskaan puhuttu talon omistussuhteista, muulloin kuin silloin jolloin äitimme maksettiin "ulos" ja hän oli kirjallisesti lupautunut olla vaatimatta enää mitään talosta. Eikä ole vaatimassakaan.
Minua kiinnostaisi tietää, koska asiasta ei koskaan puhuttu, että oliko isämme vanhempiensa ainoana lapsena kuinka suurelta osalta omistamassa taloa, jota mummin kanssa pitivät.
Isänsä osuus hänellä oli, mutta paljonko prosentteina? Isä käyttäytyi kuin kuuliainen renkipoika, teki työtä, eikä koskaan "isännöinyt." Isovanhemmillani ei ollut keskinäistä testamenttiä.
Nyt sekä isoäitimme, että isämme ovat kuolleet.
Meillä ei koskaan puhuttu talon omistussuhteista, muulloin kuin silloin jolloin äitimme maksettiin "ulos" ja hän oli kirjallisesti lupautunut olla vaatimatta enää mitään talosta. Eikä ole vaatimassakaan.
Minua kiinnostaisi tietää, koska asiasta ei koskaan puhuttu, että oliko isämme vanhempiensa ainoana lapsena kuinka suurelta osalta omistamassa taloa, jota mummin kanssa pitivät.
Isänsä osuus hänellä oli, mutta paljonko prosentteina? Isä käyttäytyi kuin kuuliainen renkipoika, teki työtä, eikä koskaan "isännöinyt." Isovanhemmillani ei ollut keskinäistä testamenttiä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mikäli isoäitisi ja isoisäsi omistivat talon yhdessä puoliksi, isoisäsi kuoltua oma isäsi oli kertomasi mukaan ainoana lapsena ainoa rintaperillinen. Täten isäsi peri 50% talosta, ja toinen 50% jäi äidillesi.
Leskellä on kuitenkin oikeus pitää kuolleen puolison jäämistö jakamattomana hallinnassaan, mikäli joku rintaperillisistä ei vaadi ositusta. Tällöinkin leski saa pidättää elinikäisen hallintaoikeuden puolisoiden yhteisenä kotina käyttämäänsä asuntoon ja koti-irtaimistoon(tietyin poikkeuksin).
Joten...todennäköisesti isäsi on omistanut talosta 50%, mutta isoäidilläsi on ollut hallintaoikeus myös isäsi omistamaan puoliskoon.
Joku enemmäntietävä voi korjata jos tuli virhettä, itse kun olen vasta 2.vuoden opiskelija.
TOinen 50% jäi siis tietenkin isoäidillesi
Isäsi omisti papan kuoltua jopa puolet, ellei pappasi tullut mummon kotitaloon varattomana ns. kotivävyksi. Tällöin äitisi on maksettu ulos talon neljänneksestä.
Kotivävynä taloon tulleen pappasi kuoltua ensin, niin mummon ei ole tarvinnut luovuttaa tasinkoa perillisille, eli isäsi ei välttämättä omistanut mummon talosta mitään, mutta maksu äidillesi on voinut olla muu maksu "menolipuksi". Jospa löydät pappasi tai mummusi jälkeen tehdyn perukirjan, niin asia selviää varmasti.
Saattaa olla, että vanhan avioliittolain ajalta talon omistaneen papan olisikin isäsi perinyt kokonaan, mutta tämä on hatara muistikuva.
ja talon ainut perillinen, ei siis tullut kotivävyksi. Äitimme tuli miniäksi, mutta lähti, kuten sanoin ja sai kunnon "läksiäislahjan", sekä teki kirjallisen lupauksen olla vaatimatta enempää.
Kuinka joku mies voi olla noin nöyrä kuin isäukko? Jos hän oli, niinkuin nyt näyttää olleenkin, puolen talon omistaja, niin miksiköhän mummin sana oli laki? Se ei kuulu lainopillisiin asioihin enää, mutta varmaan joku äidin talutusnuorassa elänyt ja jospa äitimmekin kyllästyi ja lähti juuri siksi. Emme varmaan saa koskaan tietää koko totuutta.
Ymmärsin toki isäsi aseman, mutta aprikoin pappasi ja mummusi suhteen sukuhistoriaanne.
Talo oli siis papan, mummin aviomiehen sukutila, joka jäi mummille ja heidän ainoalle pojalleen papan kuoltua. En vain ymmätrtänyt omistussuhteita, mutta tiesin kyllä, että vanhuksilla ei ollut keskinäistä testamenttia.
Lakiosa oli minulle epäselvä asia, ja siitä tässä varmaan on ollut kysymys.
Mikäli tila oli isoisäsi sukutila, ei isoäidilläsi kenties ollut lainkaan omistusoikeutta siihen.
Täten isäsi saattoi omistaa 100% tilasta mutta isoäidilläsi tosiaan saattoi olla elinikäinen hallintaoikeus tilaan, sillä sitä oli käytetty hänen ja isoisäsi yhteisenä kotina ennen isoisäsi kuolemaa.
Lakiosa, eli perintölain mukaisen perinnön puolikas tulisi kyseeseen rintaperillisen suojana häntä testamentilla ohitettaessa.
Kuten edellä viittasin, niin papan ja mummun ehkä ikivanhan avioliittolain aikana solmitussa avioliitossa papan kuoltua mummolla ei ollut avio-oikeutta, eli isäsi olisi voinut periä koko talon. Lesken oikeus pitää koti jakamattomana on varsin nuori säännös, joka tuskin on mummoa koskenut. Kuten näet, kun sukusi vuosiluvut puuttuvat, enkä viitsi pöyhiä lakien muutoksia, niin jutut ovat jossittelua. Etsi perukirjat.
Isämme viime vuonna sydänsairauteen.
Perimme siskoni kanssa siis isältämme talon, eikä meillä ole perintöriitoja.
Kummeksuin vain isän renkipojan asennetta, sillä olin otaksunut hänen omistavan talosta puolet ja nyt näyttäisi, että hän oli perinyt papalta koko karanon. Mummi vaan ei nähtävästi siitä piitannut
ja isä oli oikea mamman poika.
Papan syntymävuosi oli 1888, isän 1918 ja me siskoni kanssa olemme , minä 1948 ja sisko 1950.
Lait ja asetukset muuttuvat. Nuorena niistä e paljon piittaa. Vasta vanhemmalla iällä alkavat kiinnostaa.
En pidä omituisena isäsi "rengin asennetta", ei hänen ole tarvinnut omistajanakaan pullistella äidilleen. Tuohon aikaan kunnioitettiin omiakin vanhempia vielä aikamiehinä. Olen itsekin pojan poikana teititellyt mummosi ikäistä mummoani ja niin taisi tehdä yli 50:n isänikin vielä 60-luvun alkupuolella.