Enneuni?

Haluaisin kertoa unen jonka näin viime yönä.
Olen nähnyt enneunia useinkin ja mietin onkohan tämäkin jotain sinne päin.(Toivottavasti ei)

Olin satamassa laivassa ja äkkiä laivan viereen ilmestyi valtava pyörre joka imaisi kaikki meren vedet maan sisään. Tiesin että niin tapahtui joka meressä ympäri maapallon.
Tiesin myös että jonkin ajan kuluttua vesi alkaa nousemaan.
Menimme kotiin ja mieheni katseli ulkona kädet farkkujen taskussa katsellen kun vettä alkoi pusruamaan maan sisästä, hän ei kuitenkaan uskonut että sitä tuklisi kovin paljoa.
Minä tiesin että maailma hukkuisi.
Soitin pojalleni joka oli tulossa kotiin, mutta hän oli sen verran kaukana joten tiesin, että hän ei ehtisi kotiin asti koska vesi nousi niin nopeasti.
Menimme tyttäreni kanssa komeroon ja yritimme pitää kiinni ovesta että se ei aukeaisi.
Sitten olin jossakin ylhäällä ja katselin alaspäin kuinka isot kaupungit olivat jääneet veden alle ja ne isot pilvenpiirtäjät näkyivät ruskehtavan veden läpi.
Joku ääni sanoi että maailma tulee olemaan veden alla tuhansia vuosia eikä yksikään maaeläin tai ihminen selvinnyt hengissä.

Sitten heräsin ja ihmettelin untani. Olen ateisti enkä usko että maailmalla on ketään luojaa, joten tuskin tämä mikää uskonnollinen uni oli.
Olen nähnyt usein enneunia, tämä tuskin sellainen on, kunhan kirjoitin.
Jos joku iso katatrofi tapahtuu niin olempahan sitten etukäteen nähnyt sen.

Osaako joku tulkita tälläisen unen?
Oma elämäni on kunnossa en ole masentunut, enkä luule mitään omituisuuksia.
olisi kiva jos joku ymmärtäisi mitä tälläinen uni voi merkitä.
Olen ikäni nähnyt unta vedestä ja vesi on aina ollut minulle ystävä, ensimmäisen kerran se olikin vihollinen.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


enneunia nähnyt kirjoitti:

Haluaisin kertoa unen jonka näin viime yönä.
Olen nähnyt enneunia useinkin ja mietin onkohan tämäkin jotain sinne päin.(Toivottavasti ei)

Olin satamassa laivassa ja äkkiä laivan viereen ilmestyi valtava pyörre joka imaisi kaikki meren vedet maan sisään. Tiesin että niin tapahtui joka meressä ympäri maapallon.
Tiesin myös että jonkin ajan kuluttua vesi alkaa nousemaan.
Menimme kotiin ja mieheni katseli ulkona kädet farkkujen taskussa katsellen kun vettä alkoi pusruamaan maan sisästä, hän ei kuitenkaan uskonut että sitä tuklisi kovin paljoa.
Minä tiesin että maailma hukkuisi.
Soitin pojalleni joka oli tulossa kotiin, mutta hän oli sen verran kaukana joten tiesin, että hän ei ehtisi kotiin asti koska vesi nousi niin nopeasti.
Menimme tyttäreni kanssa komeroon ja yritimme pitää kiinni ovesta että se ei aukeaisi.
Sitten olin jossakin ylhäällä ja katselin alaspäin kuinka isot kaupungit olivat jääneet veden alle ja ne isot pilvenpiirtäjät näkyivät ruskehtavan veden läpi.
Joku ääni sanoi että maailma tulee olemaan veden alla tuhansia vuosia eikä yksikään maaeläin tai ihminen selvinnyt hengissä.

Sitten heräsin ja ihmettelin untani. Olen ateisti enkä usko että maailmalla on ketään luojaa, joten tuskin tämä mikää uskonnollinen uni oli.
Olen nähnyt usein enneunia, tämä tuskin sellainen on, kunhan kirjoitin.
Jos joku iso katatrofi tapahtuu niin olempahan sitten etukäteen nähnyt sen.

Osaako joku tulkita tälläisen unen?
Oma elämäni on kunnossa en ole masentunut, enkä luule mitään omituisuuksia.
olisi kiva jos joku ymmärtäisi mitä tälläinen uni voi merkitä.
Olen ikäni nähnyt unta vedestä ja vesi on aina ollut minulle ystävä, ensimmäisen kerran se olikin vihollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu