jota rakastan etten ole kiinnostunut hänestä siinä mielessä, että haluan olla vain kaveri. Syy tähän oli, että kyseinen mies muutti töihin ulkomaille eikä pääse käymään Suomessa kuin harvoin. Lisäksi olen pettynyt niin monta kertaa miesten suhteen, etten halunnut taas kuulla sitä, etten kelpaa: varsinkaan kun tunteeni eivät koskaan ole olleet ketään kohtaan näin voimakkaat. Niinpä päätin tehdä klassisen: katkaista suhteen ennen kuin toinen ehtii ensin.
Ajattelin, että kieltämällä omat tunteeni häneltä, ne poistuisivat myös omasta mielestäni, mutta eihän se niin mene. Välillä hän soittelee ja kyselee kuulumisia ja mesessä nähdään usein. Joka kerta kun hän soittaa ja kuulen hänen äänensä itku on tulossa. Haluaisin vain sanoa, että kaipaan häntä, mutta kuinka uskottavaa se enää olisi. Hävettää, että riudun täällä pahassa olossani, mutta esitän aina reipasta puhelimessa, vaikka kotona laahustan saamalla aikaiseksi vain pakolliset arjen kuviot. Kuvittelen mielessäni kuinka hän tapailee muita naisia ja pakahdun mustasukkaisuuteen.
Onko täällä muita tunteensa kieltäneitä? Oletteko uskaltaneet kertoa tunteistanne jälkeenpäin? Mitä tapahtui?
Tiedän kuitenkin, etten enää koskaan kiellä tunteitani jos sellaisia on. Ei siinä ole järkeä. Joutuu vain koko ajan miettimään, että entä jos..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuolinvuoteella ei kadu niitä riskejä, jotka on ottanut, vaan niitä, jotka jäi ottamatta.
Mieti sitä.
Mitään ei saa jollei yritä.
Minäkin toimin hiukkasen samalla tavalla. En uskaltanut antaa kaikkeni suhteessa, en luottanut toiseen, pelkäsin että hän olisi tuntenut itsensä ahdistuneeksi. Uskalsin siis kertoa tunteistani vasta kun mies jätti! Uskomatonta mutta totta. Muissa suhteissa olen aina voinut kertoa avoimesti tunteistani joten tunsin kai jollain tavalla ettei kaikki ollut hyvin. Olin siis liian varovainen ja se taas teki minut hyvin onnettomaksi ja joskus ehkä hankalaksikin.
Olen avoin ihminen-helpotti kun vihdoinkin sain nuo kolme sanaa sanottua. Se ei varmaan ollut toisen mieliksi, mutta mitäs sille voi? Olen vihdoinkin ymmärtänyt että jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa ja olen nykyään aika ylpeä omista tunteistani, tiedän että pystyn rakastamaan ja että minulla on paljon annettavaa. Ja tiedän vuorenvarmasti että annoin kaikkeni toiselle. Ei tarvitse enää ajatella entäs jos..Se ettei toinen ollut kiinnostunut tunteistani oli tietysti vaikea asia, mutta se on oikeasti hänen asiansa, siihen minä en voi tehdä mitään.
Itse en kertomalla menettänyt mitään mitä en olisi kuitenkin menettänyt. Joten kannattaa ehdottomasti kertoa tunteista-mutta mieluummin jo alussa- jotta voisi nauttia suhteesta niin kauan kun suhde kestää. Jos tein virheen niin se oli nimenomaan siinä etten tarttunut siihen hetkeen, vaan mietin liikaa asioita. Loppu tulos olisi kai kuitenkin ollut sama, mutta olisin voinut nauttia enemmän siitä lyhyeestä ajasta joka oli minulle suotu. Eletään kuitenkin vaan tätä hetkeä, huomisesta kun ei ole tietoakaan.
joskus myös unohtaa koska tuollainen kaukorakkaus voi myös vain satuttaa. Ja voithan löytää uuden rakkauden jostain läheltä. Älä sitten ainakaan niitä tunteita kiellä. Varmasti pärjäät!