selän niksautus!

Eli kyseessä on selkälihasten kireydestä johtuvia selkärangan"lukkoja",jotka aiheuttaa enemmän tai vähemmän kankean olon.
Kaverin kanssa on lukkoja aukaistu pitkän venyttelyn jälkeen niin että käyn makaamaan hänen päälleen rentona ja hän on asettanut kätensä ympärilleni,vedän keuhkot täyteen ilmaa ja kun olen puhaltanut kaiken ilman ulos hän"halaa"varovasti ilman repiviä liikkeitä jolloin selkä naksahtaa auki.
Ainakin seuraavana päivänä huomaa että olo on paljon parempi MUTTA,tiedättekö te että onko tuossa jotain riskejä joiden takia homma kannattaa jättää ammattiauttajalle??
279352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

siinä, että selkään tulee yhä enemmän sijoiltaanmenoja nikamiin ja siten pysyviä muutoksia nikamien nivelpintoihin. Lihakset eivät voi aiheutaa ns. lukkoja. Pieni lapsikin osaa naksutella selkää, pelkkä naksahdus ei merkitse mitään aukeamista. Kivutonkin selkä naksahtelee painellessa. Lepo ja uni taitaa olla syy seuraavan päivän parempaan oloosi.

Äänestä

että mun selän lihakset,varsinkin vasemmalla puolella on niin jumissa että vetää rankaa kieroon ja sen takia selkä välillä naksahtelee.
Enpä sitten enää taida tuohon lekuriin uskoa kun suomi24 saa parempaa tietoa!
Ainiin,tuo naprapaatti on vieläkin kuortaneen urheilupuolella töissä.

Äänestä
  • Kannatan naprapaattiasi. Mutta hänen pitäisi vielä selvittää, että miksi se sun selkälihas on kireänä, Jokin syy silläkin pitäisi olla... Olisiko lantio vinossa?

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Kannatan naprapaattiasi. Mutta hänen pitäisi vielä selvittää, että miksi se sun selkälihas on kireänä, Jokin syy silläkin pitäisi olla... Olisiko lantio vinossa?

    Selkälihakset voivat vetää lantiota vinoon, mikä on huomattavasti todennäköisempää.

    Äänestä

  • mutta toisin päin kirjoitti:

    mennä, joskin ihan loogisia juttuja ;D

    Entäs jos jalat ovat hieman eri pituiset, heijastavat oireilua sekä lantioon, että selkään? Syitä voi olla monia ja olipa vika missä hyvänsä, se heijastaa oireita moneen kohtaan kropassa. Suosittelen naprapaattia tällaisissa asioissa.

    Mut miksi ne selkälihakset vetää lantion vinoon?
    Mikä se syy on?

    80%:lla ihmisistä on lantiossa epäsymmetriaa. Sen on todistanu moni tutkija....

    Äänestä

  • sinkkiä kirjoitti:

    Mutta suosittele semmoista naprapaattia, joka ymmärtää, että ei oikeasti erimittaisia jalkoja ihmisillä ole! Se erimittaisuus johtuu lantion nivelten asentovirheistä. Naprapaatin pitäisi se kyllä tietää... tosin riippuu ihan täysin siitä, että missä koulussa ja milloin tuo naprapaatti on oppinsa saanut...

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Mut miksi ne selkälihakset vetää lantion vinoon?
    Mikä se syy on?

    80%:lla ihmisistä on lantiossa epäsymmetriaa. Sen on todistanu moni tutkija....

    Uaaah hahhahahaaa. Et sitten yhtään ole oppinut? Nämä sun tutkijas... Epäilen, että ne eivät ole ihmisten jalkoja nähneetkään.

    Äänestä

  • Riemu repee kirjoitti:

    Uaaah hahhahahaaa. Et sitten yhtään ole oppinut? Nämä sun tutkijas... Epäilen, että ne eivät ole ihmisten jalkoja nähneetkään.

    nimittäin nauru.Suss siunakkoon noita hoidetun kommentteja"okeasti ihmisellä ei voi olla eripituisia jalkoja"mene mäkkylään tietoinesi!!Onko hoidettu kuullu sellaisesta kuin polio.Siihen sairastui aikanaan paljon ihmisiä ja monilla jäi jalka tai tai jokin muu ruumiinosa heikommaksi tai jopa toimintakyvyttömäksi.Varsinkinlapset jotka sairastuivat ja joilta jaäi jalat heikoksi,niin myös luu jalassa on heikommin kasvanut kuin terveessä jalassa.Pidentääkö naprapaatti myös luuta ?Täällä palstoilla ei näköjään ole aluetta mihin ei hoidetulla ole viisasta tietoa,perusta hyvä ihminen oma vastaaotto tänne.Saat siitä mania itsellesi,kun sivuillesi ei pääsisi muuta kun rekisteröitymällä .

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Mutta suosittele semmoista naprapaattia, joka ymmärtää, että ei oikeasti erimittaisia jalkoja ihmisillä ole! Se erimittaisuus johtuu lantion nivelten asentovirheistä. Naprapaatin pitäisi se kyllä tietää... tosin riippuu ihan täysin siitä, että missä koulussa ja milloin tuo naprapaatti on oppinsa saanut...

    syitä voi olla vaikka polio, kuten alempana joku kirjoitti. Muita syitä voivat olla mm. synnynnäiset rakenneviat, kasvuiässä tapahtunut luustovaurio toisessa jalassa (paha murtuma vaikka sääriluussa), jonka seurauksena vaurioitunut luu jää lyhyemmäksi kuin toisessa jalassa. Luonnollisesti ihminen seisoo vinossa, jos jalat ovat erimittaiset? Vaivat heijastuvat tällöin mm. lantioon ja selkärankaan (nikamavaivat ja lihasvaivat). Tällaisissa tapauksissa suositellaan yksilöllisesti muotoiltuja tukipohjallisia ym. välineitä.

    Toki on ihmisiä, joilla on nikamavaivoja (näihinkin syitä paljon käsittääkseni)lantiossa ja ne puolestaan heijastavat vaivoja lihaskudoksiin, jopa sisäelinten toimintoihin ja kävelyyn, eli jalkojen toimintakykyyn. Ihminen on kokonaisuus ja yksittäinen vika tai vaiva voi heijastua mitä ihmeellisemmillä tavoilla. Joka alalla on jos minkälaista toimijaa ja asiantuntijaa, toivottavasti jokainen löytää avun omiin yksilöllisiin vaivoihinsa. Sitkeyttä se joskus vaatii.

    Ja todella moni saa väärän diagnoosin jopa ylilääkäriltä, että miksi ne jalat ovat erimittaisia. Siinä tehdään valtavasti virheitä!

    Luepa parin potilaan kokemuksia:
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/eve.htm
    "Siis multa ois nää viat pitänyt jo lapsena korjata!! "

    Lääkärit halusivat sahata tämän tytön jalan poikki!
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/viro/viro.html
    Tuossa tytön oma kertomus:
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/viro/kitty.pdf

    Ja sama tilanne tuhansien muiden potilaiden kohdalla...

    Äänestä

  • niin repee kirjoitti:

    nimittäin nauru.Suss siunakkoon noita hoidetun kommentteja"okeasti ihmisellä ei voi olla eripituisia jalkoja"mene mäkkylään tietoinesi!!Onko hoidettu kuullu sellaisesta kuin polio.Siihen sairastui aikanaan paljon ihmisiä ja monilla jäi jalka tai tai jokin muu ruumiinosa heikommaksi tai jopa toimintakyvyttömäksi.Varsinkinlapset jotka sairastuivat ja joilta jaäi jalat heikoksi,niin myös luu jalassa on heikommin kasvanut kuin terveessä jalassa.Pidentääkö naprapaatti myös luuta ?Täällä palstoilla ei näköjään ole aluetta mihin ei hoidetulla ole viisasta tietoa,perusta hyvä ihminen oma vastaaotto tänne.Saat siitä mania itsellesi,kun sivuillesi ei pääsisi muuta kun rekisteröitymällä .

    Kyllä erimittaisia jalkojakin on, en sitä ole kieltänyt. Mutta vain todella harvalla. Lääkärit sanoo, että jopa 70%:lla olisi. Oikeasti ehkä 1-2%:lla..

    Lääkärit vaan tekee niin paljon virhediagnooseja:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001491&posting=22000000020438577

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Ja todella moni saa väärän diagnoosin jopa ylilääkäriltä, että miksi ne jalat ovat erimittaisia. Siinä tehdään valtavasti virheitä!

    Luepa parin potilaan kokemuksia:
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/eve.htm
    "Siis multa ois nää viat pitänyt jo lapsena korjata!! "

    Lääkärit halusivat sahata tämän tytön jalan poikki!
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/viro/viro.html
    Tuossa tytön oma kertomus:
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/viro/kitty.pdf

    Ja sama tilanne tuhansien muiden potilaiden kohdalla...

    Voivatko ihmisen jalat olla millilleen samanpituiset, kun ihmisessä kaikki muukin on epäsymmetristä. Ainakin aivot ja poski- ja otsaontelot, sekä kasvot. Jos kuvankäsittelyllä yhdistää kasvojen vasemman puolen saman puoliskon peilikuvaan ja tekee samoin oikean puoliskon kanssa saa kaksi erinäköistä naamaa.

    Eikä ole peilin syy, jos nenä näyttää olevan vinossa!

    päätelmiä teet. Luut ovat kaikilla eripituiset, ei ole ainuttakaan jolla olisi saman pituiset jalat. Kasvotkin ovat luiltaan toispuoleiset, jos olet katsonut itseäsi peiliin huomaat tämän. Kuinka muka eri raajat olisivat samanlaisia?? Tämä yksinkertaisen asian ymmärtäminen voi olla ylivoimaista, ja mittaahan sinulla ei ole saatikka raajojen luita mistä tämäm voi todeta helposti? Eikös näillä sun "suurilla" tutuillas, joita niin suosittelet, ole anatomian tuntemusta? Auttaisivat sua edes hiukan, toivon niin.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Ja todella moni saa väärän diagnoosin jopa ylilääkäriltä, että miksi ne jalat ovat erimittaisia. Siinä tehdään valtavasti virheitä!

    Luepa parin potilaan kokemuksia:
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/eve.htm
    "Siis multa ois nää viat pitänyt jo lapsena korjata!! "

    Lääkärit halusivat sahata tämän tytön jalan poikki!
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/viro/viro.html
    Tuossa tytön oma kertomus:
    http://personal.inet.fi/koti/pallo/Selkasivut/viro/kitty.pdf

    Ja sama tilanne tuhansien muiden potilaiden kohdalla...

    sanottuna jaksanut lukea, mutta tiedän kyllä vääriä diagnooseja tapahtuvan. Oikeita diagnooseja tapahtuu myös :)

    Äänestä

  • SaimiL kirjoitti:

    Voivatko ihmisen jalat olla millilleen samanpituiset, kun ihmisessä kaikki muukin on epäsymmetristä. Ainakin aivot ja poski- ja otsaontelot, sekä kasvot. Jos kuvankäsittelyllä yhdistää kasvojen vasemman puolen saman puoliskon peilikuvaan ja tekee samoin oikean puoliskon kanssa saa kaksi erinäköistä naamaa.

    Eikä ole peilin syy, jos nenä näyttää olevan vinossa!

    eivät ole samanpituisia. Ja juu kirjoittamasi asia pitää paikkansa, kasvojen puoliskot eivät ole toistensa peilikuvia jne. Tikusta asiaa, vai luusta...:D? Tarkoitin mittavampaa pituuseroa, josta seuraa erilaisia vaivoja koipiparin omistajalle, en symmetrisyyttä ja millimetrin sadasosia sen kummemmin.

    Äänestä

  • mutta toisin päin kirjoitti:

    Selkälihakset voivat vetää lantiota vinoon, mikä on huomattavasti todennäköisempää.

    tätä tautia. Mielisairaalassa tehdään samoin , kun tautia määritellään eli äänestämällä. Hyvin osaatte ainakin yhden sanan.

    Äänestä

  • Haamun Varjo kirjoitti:

    tätä tautia. Mielisairaalassa tehdään samoin , kun tautia määritellään eli äänestämällä. Hyvin osaatte ainakin yhden sanan.

    Mitä sinulle mielisairaalassa on opetettu? Minkä sanan osaamme ja mitä tautia teemme?

    Äänestä

  • sinkkiä kirjoitti:

    sanottuna jaksanut lukea, mutta tiedän kyllä vääriä diagnooseja tapahtuvan. Oikeita diagnooseja tapahtuu myös :)

    Oikeita on ehkä yksi kymmenestä...

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Oikeita on ehkä yksi kymmenestä...

    Kerrohan tuohon Googletettu lähde? Muu kuin selkäsivut siis. Ettei vaan taas ole itse keksittyä...

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    Mutta suosittele semmoista naprapaattia, joka ymmärtää, että ei oikeasti erimittaisia jalkoja ihmisillä ole! Se erimittaisuus johtuu lantion nivelten asentovirheistä. Naprapaatin pitäisi se kyllä tietää... tosin riippuu ihan täysin siitä, että missä koulussa ja milloin tuo naprapaatti on oppinsa saanut...

    miul on eripituiset noin 2cm. kolarissa jalka poikki ja kun yhdistetty luutumaan niin on kuulemma luu painunut kasaan sen verran luutumis kohdalta et pituuteen vaikuttanut siis toisen jalkani pituuteen... eli mahdollista tämäkin ainakin tällä tavalla....

    Äänestä

jostain syystä. kireys pitää hankalaa paikkaa "lastassa". sitte vaan selvittämään mikä on tuo hankala paikka, onko siellä kulumaa, yliliikkuvuutta, nivel kipeässä asennossa eli "paikaltaan", tulehdus .
jos tuon hankalan paikan voi saada laitelttua, niksautettua, hoidettua paremmaksi niin sitten helpotaa myös lihaskireys.
siis lihaskireys on elimistön suojatoimenpide,jolla suojellaan jotain osaa elimistössä enemmältä vialta. itsenäinen vaiva se ei ole.

Äänestä
  • jos/kun olo helpottaa ja sallii liikuntaa ja kuntoilua,harjoituksia niin se on myös tehtävä.
    pelkkä passiivinen oleilu saa vaivan uusiutumaan.
    omaehtoinen vaivan hoito on kaikkein tärkeää, siis lihasten vahvistaminen.
    jos kuntoilu ei kiinnosta siinä vaiheessa niin se on oma päätös kivun jatkumiselle.

    Äänestä

  • Lihaksen vaurio tai muu kudosvaurio jäykistää.

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    jos/kun olo helpottaa ja sallii liikuntaa ja kuntoilua,harjoituksia niin se on myös tehtävä.
    pelkkä passiivinen oleilu saa vaivan uusiutumaan.
    omaehtoinen vaivan hoito on kaikkein tärkeää, siis lihasten vahvistaminen.
    jos kuntoilu ei kiinnosta siinä vaiheessa niin se on oma päätös kivun jatkumiselle.

    huonoin vaihtoehto. Liikunta, voimisteluohjelma on haitallinen ellei virheasentoja korjata, selkä menee lisää rikki. Pullistumat saavat alkunsa usein tästä. Liikunta on tärkeää, mutta ensin paikat kohdalleen ja sitten liikkumaan.

    Äänestä

  • aiheuttaako yliliikkuvuus, pahaakin lihaskireyttä? minulla jotain sen suuntaista vähän siellä täällä....

    Äänestä

FYSIATRIAN DOSENTTI BO BERTIL CHRISTERSON on todennut että selkäkipu potilaista 70 prosenttia saa joko vääräb diagnoosin tai ei saa diagnoosia ollenkaan
repkää siitä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietoa lisää.. kirjoitti:

Eli kyseessä on selkälihasten kireydestä johtuvia selkärangan"lukkoja",jotka aiheuttaa enemmän tai vähemmän kankean olon.
Kaverin kanssa on lukkoja aukaistu pitkän venyttelyn jälkeen niin että käyn makaamaan hänen päälleen rentona ja hän on asettanut kätensä ympärilleni,vedän keuhkot täyteen ilmaa ja kun olen puhaltanut kaiken ilman ulos hän"halaa"varovasti ilman repiviä liikkeitä jolloin selkä naksahtaa auki.
Ainakin seuraavana päivänä huomaa että olo on paljon parempi MUTTA,tiedättekö te että onko tuossa jotain riskejä joiden takia homma kannattaa jättää ammattiauttajalle??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu