Mikään ei tunnu miltään. Missään ei ole hyvä olla. Mihinkään en oo menossa.
Ja kuitenkin haluaisin tuntea ja mennä johonkin. Tiedän haluavani perheen ja hyvän ammattin, aion opiskella sitä varten ankarasti.. jossain vaiheessa kun jaksan.. ja saan aikaiseksi..
Tiedän, että saan tuon kaiken..mutta tällä hetkellä niin voimaton olo.. En tiedä yhtään mitä elämältäni haluaisin ja missä ja kenen kanssa. Haluaisin lähteä ulkomaille, mutten saa aikaiseksi. mitään. Katselen vain kuin muut ympärilläni elävät ja saavuttavat jotain... minä vain suunnittelen enkä saa mitään aikaiseksi.
Tämä on niin turhauttavaa ja surullista kun ei tunne kuuluvansa mihinkään.
Pidän asiakaspalvelutyöstä, en vain enää voi tehdä tai uskalla tehdä sitä työtä koska olen alkanut pelkäämään tilanteita joissa kohtaan ihmisiä, tilanteita joista en pääse pois kun haluan. Punastelen ja hikoilen..
Minulla todettiin paniikkihäiriö jokin vuosi sitten, söin siihen lääkkeitä ja kävin terapiassa, ne auttoivat. Pidin jutella jonkun ihmisen kanssa joka kuunteli, ymmärsi ja välitti. Kaipaisin sitä nytkin niin paljon.
Hirveä ikävä on kaikkia läheisiä, jotka asuu ja elää onnellisesti satojen kilometrien päässä.. eli ei nähdä kovin usein, enkä usko että heitä se ketään haittaakaan.. mua haittaa! Mulla on niin ikävä... muttei me edes soitella paljon enää... todella harvoin.. kukaan ei soita mulle päin. Kun minä soitan, ne on todella lyhyitä puheluita.. mulla kun ei ole mitään uutta kerrottavaa.. Haluaisin vain kuulla arkipäivän asioista kun en itse ole siellä niitä kokemassa.. mutta ei..
On niin voimaton, tietämätön ja paska olo.. Ikävä onnellista elämää ja rakkautta.. läheisyyttä.
Ja kuitenkin haluaisin tuntea ja mennä johonkin. Tiedän haluavani perheen ja hyvän ammattin, aion opiskella sitä varten ankarasti.. jossain vaiheessa kun jaksan.. ja saan aikaiseksi..
Tiedän, että saan tuon kaiken..mutta tällä hetkellä niin voimaton olo.. En tiedä yhtään mitä elämältäni haluaisin ja missä ja kenen kanssa. Haluaisin lähteä ulkomaille, mutten saa aikaiseksi. mitään. Katselen vain kuin muut ympärilläni elävät ja saavuttavat jotain... minä vain suunnittelen enkä saa mitään aikaiseksi.
Tämä on niin turhauttavaa ja surullista kun ei tunne kuuluvansa mihinkään.
Pidän asiakaspalvelutyöstä, en vain enää voi tehdä tai uskalla tehdä sitä työtä koska olen alkanut pelkäämään tilanteita joissa kohtaan ihmisiä, tilanteita joista en pääse pois kun haluan. Punastelen ja hikoilen..
Minulla todettiin paniikkihäiriö jokin vuosi sitten, söin siihen lääkkeitä ja kävin terapiassa, ne auttoivat. Pidin jutella jonkun ihmisen kanssa joka kuunteli, ymmärsi ja välitti. Kaipaisin sitä nytkin niin paljon.
Hirveä ikävä on kaikkia läheisiä, jotka asuu ja elää onnellisesti satojen kilometrien päässä.. eli ei nähdä kovin usein, enkä usko että heitä se ketään haittaakaan.. mua haittaa! Mulla on niin ikävä... muttei me edes soitella paljon enää... todella harvoin.. kukaan ei soita mulle päin. Kun minä soitan, ne on todella lyhyitä puheluita.. mulla kun ei ole mitään uutta kerrottavaa.. Haluaisin vain kuulla arkipäivän asioista kun en itse ole siellä niitä kokemassa.. mutta ei..
On niin voimaton, tietämätön ja paska olo.. Ikävä onnellista elämää ja rakkautta.. läheisyyttä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.