Moi!
Mulla on ollut syömishäiriö n.10 vuotta. En ole koskaan oksentanut vaikka alkuaikoina yritin muutaman kerran.Ahmimisen jälkeen paastosin ja liikuin hulluna ja sit taas ahmin. Pääsin hoitoon 8vuotta sitten ja kävin puolen vuoden ryhmäterapian lisäksi kaksi vuotta yksilöterapiaa ja kaksi vuotta olin lääkityksellä. Terapian jälkeen syömiseni "normaalisoitui" ja laihduinkin tästä syystä muutaman kilon. Tämän jälkeen suhtautumiseni ruokaan muuttui enkä enää näe ruokia vain kaloreina ja koe kauheaa syyllisyyttä jos syön jotain "hyvää". Mutta olen huomannut että edelleen reagoin elämääni syömällä. Tulin jätetyksi äskettäin pitkän avoliiton jälkeen ja nyt syömiseni on taas sekaisin .Tuntuu vain kuin tuhoaisin itseäni syömällä. Ongelmana illat jolloin olen usein työpäivän jälkeen yksin.Syön päivisin normaalisti,mutta iltaisin tilanne riistäytyy käsistä. Tilanne ahdistaa enkä saa sitä hallintaan.Tuntuu että olen aina laihdutuskuurilla tai ahmimiskierteessä, jolloin paino laskee tai nousee. Varasin ajan terveyskeskuksen psykologille, mutta täytyy odottaa vielä 2 viikkoa.En enää jaksaisi olla ikuisessa laihduksen ja ahmimisesta kierteessä.En haluaisi hukata elämääni vain miettimällä koko ajan syömisiäni.Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?Miten saan tän loppumaan?
Mulla on ollut syömishäiriö n.10 vuotta. En ole koskaan oksentanut vaikka alkuaikoina yritin muutaman kerran.Ahmimisen jälkeen paastosin ja liikuin hulluna ja sit taas ahmin. Pääsin hoitoon 8vuotta sitten ja kävin puolen vuoden ryhmäterapian lisäksi kaksi vuotta yksilöterapiaa ja kaksi vuotta olin lääkityksellä. Terapian jälkeen syömiseni "normaalisoitui" ja laihduinkin tästä syystä muutaman kilon. Tämän jälkeen suhtautumiseni ruokaan muuttui enkä enää näe ruokia vain kaloreina ja koe kauheaa syyllisyyttä jos syön jotain "hyvää". Mutta olen huomannut että edelleen reagoin elämääni syömällä. Tulin jätetyksi äskettäin pitkän avoliiton jälkeen ja nyt syömiseni on taas sekaisin .Tuntuu vain kuin tuhoaisin itseäni syömällä. Ongelmana illat jolloin olen usein työpäivän jälkeen yksin.Syön päivisin normaalisti,mutta iltaisin tilanne riistäytyy käsistä. Tilanne ahdistaa enkä saa sitä hallintaan.Tuntuu että olen aina laihdutuskuurilla tai ahmimiskierteessä, jolloin paino laskee tai nousee. Varasin ajan terveyskeskuksen psykologille, mutta täytyy odottaa vielä 2 viikkoa.En enää jaksaisi olla ikuisessa laihduksen ja ahmimisesta kierteessä.En haluaisi hukata elämääni vain miettimällä koko ajan syömisiäni.Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?Miten saan tän loppumaan?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä kärsin tuosta samasta ongelmasta...Ahmin, mutta en oksenna. Sitten paastoan ja liikun...Sama homma toistuu...Nyt on noin kolme viikkoo menny niin et päivä pystyn paastoamaan ja liikun suht paljon, mut seuraavana päivänä jo ahmin...Ja paino vaan nousee...Onneks ens tiistaina pääsen ekku kertaa psykologin juttusille ja toivon että pääsen tästä eroon!!!
Me voitetaan tää, eikös? ;)
Mulla ei enää oo paastoasmistakaan ja hullua liikkumista. Opin silloin terapiassa että se on kaiken pahan alku ja juuri. Jotenki oon parantunu paastoamisesta ja yliliikkumisesta, mutta ahmimiskohtaukset toistuu. Jotenki mulla menny "hälläväliä-tyyliksi" ja painoa tullu kesästä 5kg,AHDISTAA, ja edelleen vaan joka ilta ahmin. Tää on tuttu tilanne ja tästä aikaisemmin on seurannu tiukka laihis ja oon saanu laihdutettua, mutta nyt tuntuu et en saa itseäni niskasta kiinni. Jotenki tuntuu en enää jaksa tätä edestakaista sahaamista, mutta haluisin laihtua vaan niin et mahtuisin taas mun vaatteisiin, en haluais uusia koko vaatevarastoa vaan tällasen vaiheen takia.
Mut hyvä et meet terapiaan, Tsemppii ja voimia!
Olen kauan (en osaa määritellä alkupäivämäärää) kärsinyt ahmimisesta (en osaa enkä saa itseäni oksentamaan, vaikka alkuun yritin - olisin varmasti bulimikko, mikäli olisin onnistunut oksentamaan)... Laihduttaminen (erittäin tiukka, säännönmukainen 1000 kcal/pv -dieetti) on ollut ainoa keinoni pitää paino edes jollain tavalla aisoissa - mutta aina vain vaikeammaksi on tullut "saada itseään niskasta kiinni" laihduttamisen aloittamiseksi...
Kaikki ympärilläni pitävät minua pinnallisena, kun laihdutan (olen 175 cm ja painan 71 kg), mutta... Tunnen oloni tasapainoiseksi 65 kg:n painoisena ja kaikki yli tämän aiheuttaa minulle mielipahaa, ja mielipaha tarkoittaa minulla herkkujen ahmintaa - olen noidankehässä! En ole vaivastani koskaan hakeutunut hoitoon - sen sijaan vajaa vuosi sitten palasin töihin 6 kk:n burn out (työuupumus, masennus) -sairaslomalta - olen siis taipuvainen mielenhäiriöihin... Syön siis nytkin mielialalääkkeitä, mutta tästä huolimatta ahminta aloi jälleen pari viikkoa sitten - painoa lienee tullut hyvinkin, mutta en uskalla mennä vaa´alle ;O(
Joka aamu teen päätöksen, että tänään en enää ahmi, mutta jo ennen puoltapäivää huomaan jälleen vähintään yhden karkkipussin tyjentyneen ja töissä aamukahvilla pullan kadonneen alas kurkustani... Tämä on helvetillistä (anteeksi kielenkäyttöni!) - kunpa jostain saisi "voimaa" taistella tätä ahmintatarvetta vastaan ???
Kuvittelin, että kun "selvisin" masennuksestani, että tämäkin ongelma olisi korjaantunut samalla, mutta ei... Kuvittelin, että kun nyt "terveenä" kykenen itse ohjaamaan ajatuksiani, että kykenisin myös ohjaamaan syömistäni, mutta ei - OLEN TUOMITTU AHMIJAKSI - vai onko tämä osa aivoistani edelleen "sairas" - pitäisikö hakeutua hoitoon???
Olen ajatellut ettei tästä ole mitään tietä ulos (etten ole oikea syömishäiriöinen, jota voisi hoitaa, niin kuin anorektikkoja tai bulimikkoja). Paastoan ja liikun noin 3h/vrk kymmenen päivää putkeen ja sitten makaan ja ahmin seuraavat kymmenen. Paino nousee ja laskee prosessin aikana 7-9 kg. Sairastuin 14-vuotiaana anorexiaan ja "paranin" 17-vuotiaana, mut sitten alko tämä paska, jota on nyt kestänyt IKUISUUDEN ja luulen kestävän kunnes kuolen. Olen tällä hetkellä 26-vuotias ja normaalipainoinen, myös lihavimmillani, vaikka tunnenkin olevani ahmittuani niin hirvee läski, etten mee ulos enkä avaa kellekään ovee.
Mäkin siis voisin mennä jonnekin hakee apua. Alottajan kirjotus oli tosi rohkaseva, vaikka hänellä just nyt onkin vaikeeta.