Kosteilla sahanpuruilla
makaa nahkaleijona,
lämmin ja märkä.
Ei se jaksa edes höyrytä,
kuuma sydän, vahva veri
raukka, parka.
Oli aika, jona olisin voinut
antaa sinun nuolla
ravinnon haavoistani.
Ja iskeytyä, maahan soinut
vain sykkiä itkua
tänne kuulumattoman.
Kun oli hehkuvat heinäiset päivät
ja silmissäsi paikka, joka on kotisi.
Kosteilla sahanpuruilla
makaa nahkaleijona,
lämmin ja märkä.
Jo silloin minun olisi pitänyt lähteä
Eihän savannilla koskaan sada lunta.
Nyt
Mitä olen tehnyt?
makaa nahkaleijona,
lämmin ja märkä.
Ei se jaksa edes höyrytä,
kuuma sydän, vahva veri
raukka, parka.
Oli aika, jona olisin voinut
antaa sinun nuolla
ravinnon haavoistani.
Ja iskeytyä, maahan soinut
vain sykkiä itkua
tänne kuulumattoman.
Kun oli hehkuvat heinäiset päivät
ja silmissäsi paikka, joka on kotisi.
Kosteilla sahanpuruilla
makaa nahkaleijona,
lämmin ja märkä.
Jo silloin minun olisi pitänyt lähteä
Eihän savannilla koskaan sada lunta.
Nyt
Mitä olen tehnyt?
Vastaukset 4
Vanhimmat
En tiedä tarkoititko niin, mutta sai hymyn nousemaan nahkaleijonasta. Heti joitain kuvia mieleen nousi, silmiin.
Ehkä se tämän runon paras anti. Herättää lukijassa mietteen nahkaleijonasta. Toisaalta se vie huomiota pois kokonaisuudesta mutta pitäisin sitä niin pienenä miinuksena että hällä väliä :))
Tästä pidin. Edellinen runosi...myönnän... minulle oli ehkä liian harva, sekainen, levällään...ettei kohauttanut millään lailla. Vain että.. miete että pystyt parempaan...kuten nyt tämä... mutta en ole niin harjaantunut sanomaan edellisestäsi mitään tarkempaa, vain tunteen lukiessa.
ja näin ollen sekoittaa omat alkuperäiset ajatuksesi runosta.
_
Nahkaleijona kieltämättä kuulostaa hellyttävältä, mutta sitä suurempi ehkä on järkytysefekti, kun/jos :) lukija ymmärtää, mitä sillä tarkoitan: henkihieverissä kituvaa olentoa, joka on pelkkää luuta... ja nahkaa. Se on tuotu kauaksi sieltä, missä se voisi olla vahva, sellainen kuin sen kuuluisi olla. Vieläkin se on kai kaunis, mutta tänä hetkenä sen kauneus vain repii sydäntä, sillä se on vääränlaista kauneutta. Minkään niin lämpimän ja elävän ei kuuluisi näyttää säälittävältä. Puhuja muistaa ajan, jolloin leijona oli oikeasti kaunis ja uljas. Silloin hän olisi ollut valmis asettumaan leijonan nykyiseen olotilaan, muuttamaan itsensä toisen hyväksi. Rakkaus oli niin suurta. Kuitenkin se kasvoi kieroon, herätti halun hallita ja omistaa. Sellainen rakkaus tuhoaa jomman kumman osapuolista ellei molempia. Kun on liian myöhäistä, sydän sulaa kyyneleiksi ja katumukseksi. Silloin toinen on enää nahkaleijona, joka uneksii savannin lämmöstä.
Muuttaisin runoani ehkä vielä. Luultavasti annan sen kypsyä rauhassa, jotta lukijakin saisi siitä sellaisen vaikutelman, jonka olen tarkoittanut. Pidit siis runostani kai hiukan vääristä syistä (jos kirjoittajalta kysytään). Varsinaisesti "vääriä syitä" ei ole, sillä lukija on aina oikeassa. Hänen päässään tapahtuu lukemisen aikana se, mitä tapahtuu eikä se voi koskaan olla väärin. Tämän takia minun on arveluttavaa selittää runoani, sillä se vaikuttaa lukukokemukseen. Edellisessä runossani on se ongelma, ettei se anna lukijalle kunnollista tarttumapintaa. Kuten sanoit: sekainen ja harva. Tätä hiukan ounastelin, kun se ei saanut kovasti kommentteja. Se tarvitsisi ken ties rinnalleen teoksen, jonka innoittamana on syntynyt. Silloin lukija teosta katsellessaa ehkä tuntisi samoin kuin minä alunperin ja osaisi tavallaan yhdistää runon paremmin johonkin todelliseen. Joo. Huono selitys. (Useimmat selitykset ovat)
Sitäpä sietää kysyä, mitä lie tehnyt, itse tidät, joku päivä se voi painaa enemmän kuin arvaatkaan sinun hartioillasi ja painat päääsi alas...mutta iloitse sitä odotellessasi, iloon, on aihetta!
tämä sinun kommenttisi? Moralisoiva vastine suoraan minulle, jonka siis luulet runossa "Joka on kotisi" kertoilevan omasta elämästään ja valinnoistaan? Vai kenties runollista vuoropuhelua runohenkilöni kanssa, ts. runo? Vakuutan joka tapauksessa, ettei tämä runo kerro itsestäni (todellisesta henkilöstäni) sen enempää kuin runojen yleensäkään voi olettaa kertovan kirjoittajastaan. Mikäli kommenttisi taas on runo... No jaa. Minä en ole halukas jatkamaan runoani kyseiseen suuntaan, mitenkään eväämättä sinun oikeuksiasi siihen. Kiitokset kommentistasi! :) Iloon on aihetta, juu. Sen tietävät monet viisauden rakastajat.