Alotin opiskelut viime elokuussa ja aluksi kaikki meni ihan hyvin.
Pikkuhiljaa aloin kuitenkin eristäytyä kaikista ihmisistä. En halua nähdä ketään,en jaksaisi mennä kouluun ja usein vaan itkettää..tai jos ei itketä on muuten vaa tyhjä ja epämääränen olo. Tuntuu,että ku muut puhuu koulussa,ni mä oon "jossain muualla" ajatuksellisesti..etten kuulu sinne. Ahdistaa jotenkin kaikki ja toisaalta taas voin ihan hyvin...niin outoa.
Vaikea olla ruokalemassakin koulussa. Tuntuu vaan,että olen täyin turha siellä...että kaikki katsoo mua ja arvostelee..
En jaksa tätä enää. Alan olla jo nii väsyny tähän. Haluisin vaan kadota..
Pikkuhiljaa aloin kuitenkin eristäytyä kaikista ihmisistä. En halua nähdä ketään,en jaksaisi mennä kouluun ja usein vaan itkettää..tai jos ei itketä on muuten vaa tyhjä ja epämääränen olo. Tuntuu,että ku muut puhuu koulussa,ni mä oon "jossain muualla" ajatuksellisesti..etten kuulu sinne. Ahdistaa jotenkin kaikki ja toisaalta taas voin ihan hyvin...niin outoa.
Vaikea olla ruokalemassakin koulussa. Tuntuu vaan,että olen täyin turha siellä...että kaikki katsoo mua ja arvostelee..
En jaksa tätä enää. Alan olla jo nii väsyny tähän. Haluisin vaan kadota..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aina kun on vapaa tunti mä vaan lähen pois sieltä koulusta..pois niistä ihmisistä. Kävelen ulos ja meen niin kauan eteen päin,että pääsen yksinäisyyteen. Että ei tarvitse nähdä enää ketään. Sitten on helppo vaan olla ja tuijottaa tyjyyteen...
.... tunnilla ku joku "hauska juttu kerrotaan" mua alkaa vaan itkettää... haluaisin pois sieltä luokkahuoneesta,pois niiden ovien sisältä jonne murskaannun....
Mutta olen ujo ha hiljainen. Ei mulla ole oikeutta olla kukaan.Ei edelleenkään,vaikka jo luuli että olisin vahvempi. Menneet vuodet olleet kipeitä,mutta luulin selvinneeni..mutta taas tämä sama tuntematon kipu ja yksinäisyys alkaa. En jaksa niitä ihmisiä,enkä edes HALUA jaksaa. Rakennan "oman maailman",jonne en päästä ketään. Siellä on hyvä olla. Kukaan ei tuijota suoraan tulisilla silmillään,vaan saan olla rauhassa katseilta jotka huutavat sanottomasti:"et ole mitään. Lakkaa olemasta".
Kohta katoan ihan oikeasti. Teen tämän tahallani. Haluan eristäytyä heistä..kohta mun nimeä ei edes muisteta. En mene kouluun,vaan lähden kaupungille syömään tai juomaan.Tai parhaana päivänä molempia.
Mulla on itseni se riittää...
Itken.
burn-out?
Hyvin paljon tuolleen alkoi itsellä aikanaan pukata oireet pintaan. Nyt olis tärkeää että lähdet selvittämämään onglemia etkä jää odottamaan että paha olo lähtisi pois, se voi nimittäin helposti mennä huonompaan suuntaan. Rohkeesti vaan terveydenhoitajalle puhumaan tai varaamaan aikaa lääkäriltä. Kannattaa kiinnittää huomiota siihen miten nukut. Liian vähä tai huonolaatuinen uni vaikuttaa mielialaan hirveän paljon. Näistä aivan perusjutuista, monipuolisesta ravinnosta, riittävästä levosta ja mielellään myös säännölisestä liikunnasta kannattaisi pitää kiinni. Se on tietysti tosi vaikeaa jos on kauhean väsynyt. Toivottavasti saat apua! Voimia ja jaksamista!
Mulla oli n 1,5 vuotta sitten masennus ja kävinkin jonkun aikaa psykologilla. Sitten se kuitenkin meni jotenkin ittestään ohi ja voin ihan hyvin....
kunnes nyt taas tuntuu että kaikki kaatuu käsiin. :(
En tiedä,mutta jotenkin tuntuu että tää liittyy erityisesti ihmissuhteisiin... ja sitä kautta sitten myös muualle elämään. Mutta en mä nii huonossa kunnossa oo.... varmaan taas kuvittelen liikaa. Jaksan esim.kuitenkin lukee tentteihin.. En vaa kestä olla ihmisten kanssa...