Mikä

noin 100-120 neliöinen puolitoistakerroksinen, olisi järkevintä hankkia? Siis missä talossa olisivat hinta ja laatu kohdillaan. Kannattaisiko jättää sisustustyöt itselle tehtäviksi? Olisiko rossipohja järkevä valinta? Antakaapa todella hyviä vinkkejä. Pitäisi saada kohtuuhinnalla hyvä talo. Tontti olisi ja sähkö-
ja vesiliittymä. Kumpi puutalo vai talo kivestä?
3493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos haluaa rakentamisvaiheessa päästä halvemmalla ja ehkä pitemmän päälle muutenkin, niin puu on edullisempi. Maalaushommiahan sitä toki n. 10 v. välein joutuu tekemään, mutta silti materiaalina se on halvempi. Jos halvimmalla haluaa päästä, niin tekee kappaletavarasta jonkin oikean asiantuntijan avustuksella/neuvoilla. Itsellä eivät olisi rahkeet riittäneet niin tein asiantuntijan avustuksella vesikatto/runkovaiheesta eteenpäin itse. Sähköhommia ei oikein itse pysty tekemään, mutta lvi-hommian melko pitkälti pystyy tekemään...viemäröinnit, ilmanvaihtokanavat, kalusteiden asennukset. Työn teettäminen se Suomessa maksaa, joten jos itse pystyy tekemään ja saa sellaisia ohjeita esim. valvojalta/talopaketin toimittajalta/tutulta kirvesmieheltä, joiden avulla pystyy tekemään "terveen" talon, johon asiantuntemattomuudella ei tee suuria perusvirheitä, niin se kannattaa... Mikäli olisin teettänyt, niin ei olisi ollut mahdollista palkoillani rakentaa suurehkoa 1 1/2 -kerroksista ok-taloa. Talopaketeissa kannattaa luottaa sellaisiin toimittajiin, jotka on tuttuja/turvallisia. Huonoja esimerkkejä olen kuullut pienistä urakkaporukoista/firmoista. Kannattaa tehdä sopimukset kirjallisina pienistäkin urakoista, sillä monesti muutoin tulee ongelmia. Siihen olisi hyvä myös laittaa urakan valmistumisaika, sillä rakennuspuolella hommat tahtoo venyä, jos ei ole itse riittävän tiukkana. Mainostaminen kai täällä on kiellettyä, joten firmojen nimiä täällä ei varmaankaan saa sanoa... Kannattaa kysellä sellaisilta, jotka on vasta rakentaneet/rakennuttaneet...tutuilta/tuntemattomilta.

Äänestä
  • vielä, rossipohjasta. Olen itse järkeillyt sen paremmaksi kuin perinteinen valupohja, vai mikä se nyt onkaan. Ajattelen sitä alapohjan tuulettumista ja sellaista, että on satojakin vuosia vanhoja rossipohjalla olevia puu- ja hirsitaloja, joissa ei homeesta tai muusta mädäntymisestä ole merkkiäkään.

    Äänestä

vaikka itellä puutalo. Seuraava kivestä ja eristettä paksulti. En tiedä muista puutaloista ku desingtalo......pitäs olla parempaaa laatua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


talopaketti kirjoitti:

noin 100-120 neliöinen puolitoistakerroksinen, olisi järkevintä hankkia? Siis missä talossa olisivat hinta ja laatu kohdillaan. Kannattaisiko jättää sisustustyöt itselle tehtäviksi? Olisiko rossipohja järkevä valinta? Antakaapa todella hyviä vinkkejä. Pitäisi saada kohtuuhinnalla hyvä talo. Tontti olisi ja sähkö-
ja vesiliittymä. Kumpi puutalo vai talo kivestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu