Muutamia kysymyksiä... Olisi mukavaa, jos vastaisitte erityisesti omien kokemustenne perusteella:
1. Millainen sijainti terraariolle? Voiko olla lattialla vai altistuuko liikaa vedolle? Haittaako mahdollinen rapistelu ja muu terrassa vipeltäminen omistajan yöunia, jos on samassa huoneessa/tilassa omistajan kanssa?
2. Kumpaa sukupuolta suosittelette ensimmäiseksi hiukan kokemattomalle, vasta hiiren hankkimista suunnittelevalle? Kuinka monta yksilöä mahtaa olla enimmäismäärä samaan terraan?
3. Sairastuvatko helposti? Olen kuullut, että saavat kasvaimia suhteellisen usein, mutta toivoisin hieman lisävalaisua asiaan. Keski-ikä? Vaihteleeko ikä sukupuolesta/lajikkeesta vai jostain muusta riippuen?
4. Eläinkaupassa on myytävänä usein vain aikuisia hiiriä, mutta kannattaako ensin kuitenkin hankkia mahdollisesti joltakin kasvattajalta vasta ihan poikanen? Hankkisin ehkä mielelläni poikasen. Miten paljon hintaa kasvattajat pyytävät verrattuna eläinkauppojen hintoihin?
5. Pärjäävätkö viikonlopun yksin? Onko kaksi yötä ja päivää mahdollisesti aivan liikaa, vai täytyykö ottaa jossain matkaboxissa mukaan viikonloppureissulle?
6. Mitä kaikkea muuta perustavaroiden (ruokakuppi, juomapullo, pesäkoppi) lisäksi terraan täytyisi sijoittaa? Juoksupyörää olen ajatellut, mutta onko se pakollinen? Hiiri kuitenkin taitaa olla aika vilkas eläin. Tarvitseeko olla monta tasoa, vai riittäkö vaan yksitasoinen muoviterraario?
7. Valmistatteko hiirellenne itse mitään syötävää eläinkaupasta saatavan siemensekoituksen lisäksi? Kuinka usein annatte hiirellenne herkkupaloja (esim auringonkukansiemeniä?) vai annatteko lainkaan? Onko olemassa mitään ehdottomasti hiireltä kiellettyjä ruoka-aineita? Ihmisten herkkujahan (suklaata, karkkia) sille ei ilmeisesti saa antaa.
8. Millainen vuorokausirytmi? Olen kuullut niiden olevan enimmäkseen yöeläimiä, mutta onko poikkeuksia?
Kiitos jos vastaatte!!
Hiirten omistajat, vastatkaas!
2
449
Vastaukset
- SilverFox
1. Vedoton lämmin (ei kuuma kuitenkaan) paikka on paras terralle, eli ei lattialle. Rapisteluun tottuu tai riippu kuin herkkä uninen on :)
2. Sukupuolella ei väliä, urosten pissi tuoksahtaa voimakkaammalle, mutta kesyyntyvät yleensä helpommin. Naaraita voi pitää useaa (ja pitääkin olla vähintään kaksi kipaletta, kun on lauma eläin)
Urokset eivät yleensä tule keskenään toimeen, joten asutetaan yksin.
3. keski ikä 1-2 (tavis hiiri)sairauksia aika paljon (mm. kasvaimet) johtuu siitä että hiiriä on nin kauan käytetty koe eläimenä ja vasta sen jälkeen lemmikkeinä, jolloin sairaudet ovat tavallaan periytyneet.
4. Ota mielummin kasvattajalta, saat hyvät hoito-ohjeet, terveen hiiren ja haluamaasi sukupuolta. Hinta on kasvattajan ja ostajan välinen asia, mutta yleensä 8-10e, mutta ota huomioon mut kustannukset vaika itse hankinta hinta hiirelle on pieni.
5. korkeintaan viikonlopun pärjäävät! jyviä ja vettä tarjolle..
6. Umpinainen (eli ei pinnoja)juoksupyörä on hyvä
kiipeily keppejä, tikkaita, köysiä.. hiiret
tykkää touhuta.. ja vaikka munakennot on kivoja
7. Siemen sekoitus tarjolla päivittäin (ei paljoa auringonkukan siementä tai pähkinää) muutamia kertoja viikossa vihanneksia, hedelmää, puuroa.. joskus vaikka maustamatonta jauhelihaa. Jotain kovaa nakerreltavaa (esim. koirankeksit)
hiirelle ei maustettuja ruokia, eikä ihmisten herkkuja
8. Hiiret tuohuavat eniten illasta ja alkuyöstä, mutta näyttäytyvät välillä myös päivisin
http://www.hiiret.fi/fin/index.html- minimal
Kiitos paljon, tiedot olivat todella avuksi. =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2183166Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3002748Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751798Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e501687Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?401562- 1221356
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171250MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,101250- 1051249
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4171246