Luin äskettäin artikkelin, jossa pohdittiin että masennus on terve reaktio suomalaiseen nyky- yhteiskuntaan. On täysin tervettä ja asiaan kuuluvaa kadottaa elämänhalunsa kun kaikkialla vallitsee järjetön kilpailumentaliteetti ja pyrkimys hyötyä kanssaihmisistä. Ihminen joka on kuin kotonaan tällaisessa järjestelmässä, jolle on aivan luonnollista pyrkiä kaiken aikaa eteen- ja ylöspäin, kyynärpäätaktiikalla ja veren maku suussa, onkin itse asiassa sairas.
Itse laajentaisin tuota edellä kuvattua ajatusta koskemaan koko maailmaa. "Masennus on terve reaktio maailmaan." Eivät sentään kaikki maailman epäkohdat ole ihmisten syytä, vaikka huomattava osa onkin. Elämä vain on kärsimystä. Mieletön valtaosa elollisista olennoista läpi maailmanhistorian on kohdannut elämässään aivan mielettömiä kärsimyksiä. On nälkää, sairautta, sotaa. Eläimillä ja ensimmäisillä ihmisillä elämä (onneksi yleensä lyhyt) jota hallitsevat pelko ja jatkuva kamppailu olemassaolosta. Loppu yleensä ruma ja väkivaltainen. Niin pian kuin elintason nousu suojaa meitä ihmisiä enimmiltä fyysisiltä kärsimyksiltä iskee mentaalinen kärsimys. Näkee selvemmin kaiken turhuuden ja muiden kärsimyksen, mihin ei ehdi kiinnittää huomiota jos elää vain kädestä suuhun ja raataa kivisellä pellolla auringonnoususta laskuun.
Miksi siis olisi sairasta olla tyytymätön tähän maailmaan ja haluton elämään? Eikö itsemurha ole parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä? Tämä riippuu tietysti siitäkin mitä uskoo kuolemanjälkeisestä, mutta ainakin materialistisesta näkökulmasta, joka taitaa olla jonkin lainen standardi kulttuurissamme nykyään, itsemurha on ainoa todella mielekäs teko. Jos vertaamme itseämme buddhalaisiin olemme eräässä mielessä aika onnekkaita: meidän ei tarvitse elää paremmin ja paremmin aionista toiseen päästäksemme eroon kaikesta, nirvanaan. Me hölmöt vain jostain syystä kammoamme sitä mitä he pitävät vapautuksena.
Tiedän kyllä että masennus määritelmänsä mukaan on sairaus, mutten viitsi ruveta keksimään mitään uudissanaa joka tarkoittaisi masennuksen kaltaista haluttomuutta ja melankoliaa ilman sairautta. Käytän siis sanaa masennus ilman sairaus- merkitystä.
Tulipa sekava juttu, pieni yhteenveto ehkä paikallaan. Näistä siis haluaisin herättää keskustelua:
1) masennus on terve reaktio maailmaan (tai edes nyky- yhteiskuntaan)
ja
2) MATERIALISTIN NÄKÖKULMASTA, onko itsemurha todella järkevä päämäärä, vastaus kaikkeen?
Itse laajentaisin tuota edellä kuvattua ajatusta koskemaan koko maailmaa. "Masennus on terve reaktio maailmaan." Eivät sentään kaikki maailman epäkohdat ole ihmisten syytä, vaikka huomattava osa onkin. Elämä vain on kärsimystä. Mieletön valtaosa elollisista olennoista läpi maailmanhistorian on kohdannut elämässään aivan mielettömiä kärsimyksiä. On nälkää, sairautta, sotaa. Eläimillä ja ensimmäisillä ihmisillä elämä (onneksi yleensä lyhyt) jota hallitsevat pelko ja jatkuva kamppailu olemassaolosta. Loppu yleensä ruma ja väkivaltainen. Niin pian kuin elintason nousu suojaa meitä ihmisiä enimmiltä fyysisiltä kärsimyksiltä iskee mentaalinen kärsimys. Näkee selvemmin kaiken turhuuden ja muiden kärsimyksen, mihin ei ehdi kiinnittää huomiota jos elää vain kädestä suuhun ja raataa kivisellä pellolla auringonnoususta laskuun.
Miksi siis olisi sairasta olla tyytymätön tähän maailmaan ja haluton elämään? Eikö itsemurha ole parasta mitä ihminen voi itselleen tehdä? Tämä riippuu tietysti siitäkin mitä uskoo kuolemanjälkeisestä, mutta ainakin materialistisesta näkökulmasta, joka taitaa olla jonkin lainen standardi kulttuurissamme nykyään, itsemurha on ainoa todella mielekäs teko. Jos vertaamme itseämme buddhalaisiin olemme eräässä mielessä aika onnekkaita: meidän ei tarvitse elää paremmin ja paremmin aionista toiseen päästäksemme eroon kaikesta, nirvanaan. Me hölmöt vain jostain syystä kammoamme sitä mitä he pitävät vapautuksena.
Tiedän kyllä että masennus määritelmänsä mukaan on sairaus, mutten viitsi ruveta keksimään mitään uudissanaa joka tarkoittaisi masennuksen kaltaista haluttomuutta ja melankoliaa ilman sairautta. Käytän siis sanaa masennus ilman sairaus- merkitystä.
Tulipa sekava juttu, pieni yhteenveto ehkä paikallaan. Näistä siis haluaisin herättää keskustelua:
1) masennus on terve reaktio maailmaan (tai edes nyky- yhteiskuntaan)
ja
2) MATERIALISTIN NÄKÖKULMASTA, onko itsemurha todella järkevä päämäärä, vastaus kaikkeen?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Maailma mikä ahdistaa silloin kun oikeasti ahdistaa on median luoma. Se mikä on hukassa on tämä luonnollinen oma elämä; valo, luonto, kevät, hei, aamu ja ulkohyysikkä.
Teoriat materialismistä, uskontojen sisällöistä jne. eivät tuo muuta kuin lisää henkistä taakkaa ja riitaa. Kaikki yrittävät puolustaa omaa ideologiaansa kuin puolustaisivat itseänsä.
Osaat kirjoittaa hyvin. Osaat kyllä lukeakin. Unohda ulkohyysikkä, mutta älä kevätaamuja. Ne ovat vielä olemassa vaikkei uskoisi. Ihan niinkuin lapsena oli.
On kauhean vaikeata kirjoittaa niin, että tulee oikein ymmärretyksi.
Olen samaa mieltä siinä, että masennus on sillä tavalla tervettä, että se on luonnollinen reaktio ympäristöön. Ympäristöllä tarkoitan sitä ajatusmaailmaa johon on joutunut. Sanon sitä mediamaailmaksi. Eli kaikki se mitä lehdet ja tv tuottavat ovat jotenkin syrjäyttäneet sen mikä voisi olla luonnollista ja mahdollista. Voi käyttää sanaa materialismikin. Kuitenkin on kyse jostakin mikä ei vastaa enää inhimillisiin perustarpeisiin, vaan tuo vain ahdistusta. Ei media tai materialismi sinänsä paha ole, mutta se voi syrjäyttää jotakin tärkeää.
Teorioitakin ehkä tarvitaan, mutta niitä totuuksia on sitten joka lähtöön ja kaikkeen voi löytää perusteet.
Muutos masennuksesta terveyteen on minusta enemmän lainausmerkeissä sanottuna kyvystä taas nähdä oikein.. Jostakin joka ei teorioita kuuntele, vaan joka syttyy, valaisee, herää....jotakin.
Jonkun verran auttaa se, että saa talodelliset asiat kuntoon, on siisti asunto, liikunta ja mahdolisuus omaan rauhaan. Nämä perusasiat pitäisi saada kuntoon ensin, ja sitten voi alkaa etsiä jotakin joka avaa mielen taas näkemään uudestaa oikein.
Vaikka oikein ei näekään välttämättä ainoastaan silloin kun istuu ulkohuussissa kevätaamuna, niin se muistikuvana tuo ehkä jollekin sen vanhan terveen elämäntavan jonka on joskus kokenut. Väitän mielestäni ihan oikein, että ei se maailma jolloin kaiki oli paremmin, ole minnekään kadonnut. Tämä on tosiasia.
Kiitos kun vastasit. Meillä on aika erilaiset näkemykset maailmasta mutta ei anneta sen estää keskustelua!
Maailma on mikä on riippumatta siitä, mitä siitä ajattelemme. Siksi on lopulta yhdentekevää mitä maailmasta ajattelemme. Sillä on väliä vain omalta kannaltamme. Minun kantani maailmaan on vastustaminen, se on minulle ainoa oikea kanta. En oikeasti halua sopeutua maailmaan. Tuo mediamaailma josta puhut on minusta aivan yhtä oikea kuin tämä joka meillä välittömästi on käsillä. Ymmärrän kyllä kantasi että mediamaailmaan ei tule kiinnittää liikaa huomiota ja kunnioitan sitä, mutta oma mielipiteeni tähän on päinvastainen.
Millä viisaudella tai elämänkokemuksella voimme sopeutua esim. siihen tosiasiaan että ihmisiä kidutetaan kaiken aikaa ympäri maailmaa? Tälläkin hetkellä joku ihmisparka jossain saa hehkuvaa rautatankoa peräsuoleen. Ei tähän maailmaan sopeutuminen, tällaisen tiedon kanssa elämiseen sopeutuminen ole viisautta vaan paatumista. Jos tämä ahdistus monilla meistä johtuu siitä että olemme ainakin jossain määrin säilyttäneet viattomuutemme niin pidetään siitä kiinni! Se on arvokasta ja tärkeää sivistyneemmän ihmisyyden kannalta. En minäkään nyt mikään yliherkkä ole enkä luule kokevani asioita mitenkään syvemmin kuin muut, oikeastaan minua kiusaa se että PYSTYN halutessani elämään välittämättä mistään mitään. En siis halua olla kykenevä elämään tässä maailmassa ilman ahdistusta. Onpa sekavaa ja kuulostaa varmaan tekopyhältä, jos kuulostaa niin en voi sille mitään.
Materialismilla tarkoitan hieman eri asiaa kuin sinä... Itse tarkoitan sillä maailmankuvaa johon ei kuulu mitään yliluonnollista tai ei-materiaalista, esim. Jumalaa. Tai siis tietysti on olemassa ei-materiaalisia ilmiöitä, esim. ihmismieli, mutta nämäkin jollain tavalla selittyvät materian, ihmisaivojen ja muun kautta.
Siis maailmankuva ilman Jumalaa. Pointtini on että ilman Jumalaa olemme vapaita ottamaan hengen itseltämme, ilman että siitä hyvästä kituisimme ikuisesti helvetissä verta vuotaviksi puiksi muutettuina (itsemurhaajien kohtalo Danten Helvetissä) tms. Ilman Jumalaakin on tietysti mahdollista että itsemurhaaja esim. kerää pahaa karmaa ja syntyy seuraavassa elämässä nenäapinaksi. Nämä uskomukset kuolemanjälkeisestä ovat mielestäni todella tärkeitä kun pohditaan itsemurhan mielekkyyttä. Jos vaikkapa kristinusko onkin totuus maailmasta itsemurhaaja menee vain ojasta allikkoon. Jos taas kuolema onkin yksilön annihilaatio itsemurha on huomattavasti mielekkäämpi ratkaisu.
Olen todellakin sitä mieltä että materialistisesta näkökulmasta, jonka uskon olevan oikeassa, ei ole mitään mieltä olla tekemättä itsemurhaa. Jos jonain päivänä saan lopullisesti karistettua päästäni järjettömän helvetinpelon jonka uskis-vanhempani sinne istuttivat (kiitti vaan vitusti heillekin) vedän itseni saman tien kaulakiikkuun.
Elämässä ja maailmassa on paljon kärsimyksiä, se on totta. Ja epäoikeudenmukaisuutta sekä valtataistelua ja maximaalista tuotekehittelyä aineellisen mömmön lisäämiseksi...
Tuntuu yhä työläämmältä etsiä (ja löytää) positiivisia ja iloisia asioita elämässä. Mutta niitä silti on ja löytyy: usein pieniä, mutta ihmiselle rakkaita. Ehkä se on se perustava syy jaksaa elää täällä.
Kiitoksia sinullekin vastauksestasi. Osoitin äsken optinistille pitemmän vastauksen mutta se oli yhtä lailla sinullekin tarkoitettu.
,... te kaikki. Tiedättekö miltä tuntuu lukea tuollaisia tekstejä? Mahtavaa, että teillä on sekä kirjallista lahjakkuutta ja kykyä analysoida kirjoitettua tekstiä, mutta kehottaisin teitä suksimaan hevon kuuseen mielipiteinenne, että masennus on normaali reaktio,... haistakaa paska. Ennen kuin tiedätte mitä on olla oikeasti masentunut, tukkikaa turpanne, ja pitäkää amatöörimielipiteenne omana tietonanne. Vitun hienoa, että snobbailette,.... Haistakaa iso paska,....
mikä oli asiatonta tai snobbailua?
Tuota rataa se voi nousta pilviin ja sä poksahdat....
masennusta oli sitten syynä aivojen sähkökemiallinen häiriö tai huonot yhteiskunnalliset olot. Kukaan ei tiedä kumpi johtaa kumpaan. Lievä melankolia tai alakuloisuus voi olla ihan tervettä aina silloin tällöin. Elämänhalun tai elämänuskon menetys ei enää ole tervettä.
Hyvä itsetuntoa ja riittävä itserakkaus edesauttaa onnellista elämää. Jos ei itse pidä itseään minkään arvoisena, niin miksi kukaan muukaan pitäisi. Mutta pelkällä egoisimilla ei kukaan tule toimeen. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka tarvitsee toisten ihmisiä.
Ajatuskoe. Jos kaikkki muut ihmiset maailmasta kuolisivat ja vain sinä jäisit hyvänä ihmisenä jäisit jäljelle kaiken pahan kadotessa, olisitko onnellinen? Olisitko onnellinen saadessasi käyttää elämäsi loppuun asti kaikki maailman resurssit yksinäsi? Vai valtaisiko melankolia mielesi muutaman kuukauden kuluttua? Kenen syy se silloin sitten olisi?
Mitä itsemurhalla voi voittaa? Mitä voi hävitä jatkamalla elämää?
Ei masentunut ihminen tee palvelusta itselleen vaan talouselämälle ja valtiontaloudelle ja kaikille niille ihmisille, joiden mielestä masentuneet ihmiset ovat turhaa painolastia.
Ja sitten ne vastaukset:
1) Masennus ei ole terve reaktio maailmaan. Toimiminen maailman muuttamiseksi sen sijaan on.
2) Materialistin näkökulmasta itsemurha on järjetön. Toisen ihmisen tappamisesta voi hyötyä enemmän kuin itsensä tappamisesta tai saavuttaa enemmän. (Ellei sitten satu olemaan George W.)
Kiva, pelkäsin tämän jutun jo kuihtuneen. Minusta masennus ei ole sairaus tai häiriö. Se on korkeintaan poikkeavuus, mutta tämäkin on nykytilanteessa kyseenalaista, niin yleistä masennus on. Olen pari kertaa aiemminkin väittänyt että sairaus ei ole mikään välttämätön luonnonlaki. Sairaus on se mitä ihmiset sairaudeksi määrittelevät. Minä vastustan käytäntöä että sairaudeksi määritellään elämän jatkumisen kannalta ei-toivottavat fysiologiset tilat (esim. aivojen), enkä ole ainoa. Elämän jatkuminen ei mielestäni ole toivottavaa. Elämää joka olisi elämisen arvoista ei yksinkertaisesti ole. Kaikkien meidän olisi parempi kuolleena.
Vastaus ajatuskokeeseesi on helppo. Kuten jo sanoin, mikään elämä ei ole elämisen arvoista enkä voi kuvitella olosuhteita joissa olisin onnellinen. Syyt onnettomuuteen vain vaihtelevat; milloin fyysinen kärsimys, milloin repaleiset ihmissuhteet, yksinäisyys, ikävystyminen, muiden kärsimyksen näkeminen tai kuolemanpelko. Jos jäisin yksin tähän maailmaan tavaravuoren keskelle kävisin ryöstämässä alkon ja karkkikaupan ja olisin pari päivää onneni kukkuloilla. Sen jälkeen olisin varmasti onnettomampi ja ahdistuneempi kuin koskaan. Varmasti myös tappaisin itseni pian, sellainen ahdistus voittaisi nopeasti kenen tahansa kuolemanpelon.
Jos oikein ymmärsin ajatuskokeesi idean niin ajattelet, että koska en ole onnellinen ihmisten keskellä niin loogisesti minun olisi oltava onnellinen päinvastaisessa tilanteessa? Miksi muka, elämä on joko kamalaa tai vielä kamalampaa.Se että elämä on kärsimystä ei ole kenenkään ihmisen, yhteisön tai yhteiskunnan vika. Vika on koko maailmassa, maailma on jotain, mitä ei saisi olla olemassa.
Ehkei voi sanoa että kukaan häviäisi mitään jatkamalla elämää, elämän jatkaminen tuottaa vain turhaa kärsimystä. Parempi olisi vetäytyä elämästä ja jättää kaikki sikseen. Sitä tosiasiaa että elämä on kärsimystä ei millään toiminnalla voi muuttaa. Tappamalla toisen ihmisen tappaja tekee palveluksen tappamalleen ihmiselle mutta lisää muiden kärsimystä, ennen kaikkea omaansa. Sodassakin todellisia voittajia ovat kuolleet, ennen kaikkea nopeasti ja kivuttomasti kuolleet. Henkiinjääneet, voittajatkin, kohtaavat elämänsä aikana kärsimyksiä joista kuollut on jo vapautunut.
asti tää elämä. Minua ainakin kiinnostaa.
totta, tätä maailmaa ei voi parantaa,menee vaan huonoon kuntoon! Mutta jos ihmisillä olisi kokonaisvaltainen täydellinen terveys,ja rauha maanpäällä,toistensa kanssa voisi se elmän mielekkyys löytyä!