Ärsyttävää

Olen ollut vähän yli yhdeksän kuukautta raittiina. Nyt ostin viimeviikolla auton. Jo on alkanut kaikilta juopoilta tulemaan puheluita. Yhden ystävän vein eilen ihan hyväntahtoisuuttani joihinkin ryyppäjäisiin. Ei siinä mitään. Sitten hän myöhemmin soitti ja hain porukan sieltä ja veion baariin. Ei siinäkään vielä mitään...

Mutta sitten hän soitti vielä ennen kolmea yöllä ja sammalsi kännipäissään. Kyseli onko minulla nälkä. Olisi pitänyt päästä syömään. En lähtenyt. Satuin juuri silloin olemaan hereillä mutta vitutti.

Noh... Juuri äsken soitti sitten eräs toinen kaveri joka myös oli eilen mukana kun vein porukan baariin. Nyt olisi pitänyt päästä sieltä paikasta missä eilen oli ryyppäjäiset toiseen paikkaan jatkamaan juomista.

Lisäksi minulle soittelee yksi jos toinenkin juoppo melkein päivittäin.

Kun itse ryyppäsin, harvemmin kyllä soittelin kenellekään. Kävelin vaikka sateessa. Minua ei säät haitanneet - eikä laiskuuskaan kun viinaa piti saada.

Välillä tuntuu siltä että ei kannata tehdä mitään kenenkään hyväksi, kun sitä ei osata arvostaa vaan halutaan sitten vaan lisää.

Ja kaiken lisäksi vielä koen nyt huonoa omaa tuntoa kun mielestäni muka sanoin jotenkin pahasti tälle viimeiselle soittajalle... Vaikka tasan tarkkaan tiedänkin että minulla on täysi oikeus kieltäytyä ja olla epäkohteliaskin jos siltä tuntuu.
3375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuvailemasi kuvio on 1:1 tuttu minulle. Se on hermojaraastavaa hommaa kuskata mökeltäviä äijiä tuhannen kapakan kautta, ja ikinä, siis ikinä sovittu reitti ja aikataulu ei pidä paikkaansa. "Eikösh mennä vielä sinne, minä oshtan kahvit, ihan käydään vaan"-virsi aina päällä.
Koen itse olleeni siinä puuhassa hulluuden rajamailla monta kertaa, ja mikään järkevä selittäminen ei auta, kun känniselle ei mene perille mikään.
Tässä jos missä pätee sanonta; "pirulle jos antaa pikkusormen, se vie koko käden." Niitä kyydinvonkaajia sitten riittääkin loppuiäksi.
Siihen ei loppupelissä auta mikään muu, kuin tiukka linja, jonka otin, ja olen joka uunolle loppujenlopuksi ilmoittanut, että yhtään juopunutta en autollani kuskaa, vaikka kuinka bensaa ja kahvia tulisi. Taksitkin on keksitty.
Selvinpäin jälkikäteen kyllä ymmärtävät, ja jos eivät ymmärrä, en sellaisia tuttuja tarvitse.

Äänestä

Tyypillinen juoppojen luonteenpiirre se siellä vaan kukkii, käytetään toista hyväksi senkun keretään. Älä suostu siihen, älä mahdollista tätä heidän hyväksikäyttö-piirteensä jatkumista.

Äänestä
  • En todellakaan aio alkaa kärräämään juoppoja ympäri lääniä. Yksikin on olevinaan joku tosi mies. Aina mankumassa rahaa ja kyytiä ties minne. Äiti sille yleensä rahaa sitten antaakin Pullistelee varmaan vielä sairaalassakin kun on vaipat...

    Todella rasittavaa. Ja sitten ärsyttää tuo oma miellyttämnisen tarve. Siinä ei ole mitään järkeä. Se vaan on osa tuota tunne-elämää. Mikä ihme saa minut tuntemaan huonoa omaatuntoa jos en vastaa puhelimeen tai sanon sinne epäkohteliaasti. Aivan kuin taka-alalla olisi vielä ajatus "Jos se suuttuu se ei välttämättä tarjoa yhtään kaljaa..."

    Mutta ei se ole tuokaan. Se on vaan tunne joka on jäänyt tuonne sisälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toipuva alkkis kirjoitti:

Olen ollut vähän yli yhdeksän kuukautta raittiina. Nyt ostin viimeviikolla auton. Jo on alkanut kaikilta juopoilta tulemaan puheluita. Yhden ystävän vein eilen ihan hyväntahtoisuuttani joihinkin ryyppäjäisiin. Ei siinä mitään. Sitten hän myöhemmin soitti ja hain porukan sieltä ja veion baariin. Ei siinäkään vielä mitään...

Mutta sitten hän soitti vielä ennen kolmea yöllä ja sammalsi kännipäissään. Kyseli onko minulla nälkä. Olisi pitänyt päästä syömään. En lähtenyt. Satuin juuri silloin olemaan hereillä mutta vitutti.

Noh... Juuri äsken soitti sitten eräs toinen kaveri joka myös oli eilen mukana kun vein porukan baariin. Nyt olisi pitänyt päästä sieltä paikasta missä eilen oli ryyppäjäiset toiseen paikkaan jatkamaan juomista.

Lisäksi minulle soittelee yksi jos toinenkin juoppo melkein päivittäin.

Kun itse ryyppäsin, harvemmin kyllä soittelin kenellekään. Kävelin vaikka sateessa. Minua ei säät haitanneet - eikä laiskuuskaan kun viinaa piti saada.

Välillä tuntuu siltä että ei kannata tehdä mitään kenenkään hyväksi, kun sitä ei osata arvostaa vaan halutaan sitten vaan lisää.

Ja kaiken lisäksi vielä koen nyt huonoa omaa tuntoa kun mielestäni muka sanoin jotenkin pahasti tälle viimeiselle soittajalle... Vaikka tasan tarkkaan tiedänkin että minulla on täysi oikeus kieltäytyä ja olla epäkohteliaskin jos siltä tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu