minut jätettiin n.kuukausi sitten tekstiviestillä,tyyliin haluan olla yksin...Seurustelumme kesti vajaan vuoden,kymmenen vuoden yksinhuoltajuuden jälkeen tutustuin häneen ja pikkuhiljaa aloin luottaa ja tykätä päivä päivältä enemmän.Se oli kuin isku palleaan,otin sen tosi raskaasti.Jouduin jäämään 2kk sairaslomalle,ruoka ei maistunut,nukkua en pystynyt.Kävin lääkärissä,määrättiin mieliala lääkitys.Tälläkin hetkellä olen täysin apaattinen,mikään ei kiinosta,en halua nähä ketään enkä vastata puhelimeen.kaikki kotityöt jää tekemätä,makaan vaan sängyllä.
tyhjyys
onko toivoa?
6324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä rakas ihminen anna kenenkään mihen pilat elämääsi,kyllä uskon että pääset yli tuon pahimman jälkeen ,vuosi takana hänen kanssaan mutta monta edessä ja sulla han oli lapsiakin? ne ainakin yleensä auttavat eteenpäin.. mua ainkin ovat auttaneet,Joskus vosi tietkö olla paikallaan täsmäisku surua vastaan sellain että vaikka ei kiinosta ni lähde ulos ystäväsi kanssa tai tee lapsesi kansa jotain mistä nautitte :kyllä se siitä (tiedön että monet ovat sanoneet sullenäin,uskon että kaikilla meille on jossakin joku ellei nyt heti niin vielä jonain päivänä
moi,siitä taitaa olla pariviikkoa kun aikaisemmin kirjoittelin.olen lueskellut muidenkin murheita
täällä ja pieniähän minun ongelmat varmaan monen mielestä on.kerron kuiteski tässä vähän taustojani.olin parikymppinen kun avioiduin ja saimme 3 lasta.mies käytti alkoholia ja oli väkivaltainen heti alusta asti,kahdeksan vuotta minua pahoinpideltiin,aikaajoin rajustikkin,myös lapseni kokivat väkivaltaa.olin niin pelokas ja arka kun oli jatkuva tappouhkaus päällä että en uskaltanu lähteä.lopussa olin niin poikki että otin lapset ja lähdin kun ajttelin kuollaan tässä kuiteski.sain asunnon lasteni kanssa ja vain lasten kamppeet sain matkaani.aika pian tapasin aivan toisenlaisen miehen,jonka kanssa saimme nuorimmaisen lapsen.muutettiin yhteen ja kaikki oli ok.mutta pian tuli tämän miehen luonne esille.minun lapset eivät olleetkaan muutakun ilmaa ja alkoi lasteni henkinen pahoinpitely,viimeiset kaksi vuotta mitä yhdessä oltiin emme juuri keskustelleet saati että ois muuta läheistä ollut.taas oli lähdönaika,tai oikeesti ajettiin pois.taas alotettiin lasten kanssa alusta,kaikki tavarat yms.jätin hänelle,kun en enää jaksanu niistä alkaa riitelemään.no,kymmenen vuotta kasvattelin lapsiani,eikä mitään luottamusta ollut miehiä kohtaan.kunnes tämä mies mistä aikaisemmin kerroin,sai vähän kiinnostumaan,ja näin siinä kävi,tekstiviesti ja kaikki ohi.pahinta tässä on ,että syytä en saanut tietää,ja luottamus on varmaan loppuelämäksi mennyt.lapsista vielä,3 vanhinta on omissa leivissään,opiskellen ja töitä tehden.pärjäävät hyvin kaikesta huolimatta ja arvostavat minua äitinä että oon koko ajan jaksanu ja kannustanut.nuorin asuu vielä kotona ja opiskelee kaksoistutkintoa hänkin.
Jätä nyt vollaaminen miehen perään, joka ei edes sun itkuas ansaitse!
Herää ajattelemaan lastasi... minkalaisena näyttäydyt hänelle päivittäin? Pyörit oman napas ympärillä, sen vielä joudut maksamaan
Tiedän miten pahalta tuntuu tulla jätetyksi.
Kyllä masennus vähitellen lievenee,mutta aikaa siihen menee.
Mulla on samoja piirteitä itseni kanssa,en halua nähdä kavereita,käyn kuntoutustuella kuntoutuskeskuksessa,mikään ei oikein kiinnosta,itkettää vaan mutta mua ei ole tullut jätetyksi mulla on paha ollla pakko-ajatuksieni kanssa.Onko olo nyt yhtään helpottanut?
Hei, hyvä ystävä!
Vaikuttaa siltä ,että sairastat vähintäin keskivaikeaa depressiota.Nyt kipin kapin yhteys lekuriin; lääkityksesi ei ole kunnossa!!! Kaikki lääkeet eivät tehoa kaikille, usein niitä joudutaan vaihtamaan pari-kolmenkin kertaa ennen kuin alkavat toimia!!!