Monenkohan

elämässämme alkoholi on ollut olennainen osa elämää joko itsen, puolison, lapsen tai jonkun muun käyttämänä ja monenkohan masennukseen se on syynä osittain tai kokonaan?
3314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

joo, oon itekin huomannu a:n käytön vaikuttavan, tulee helpommin masentumista...

Äänestä

ja niin suomalaisten, kuin muidenkin alkoholia käyttäneiden kansojen geenitekijät ovat muuttuneet alkoholin käytön takia. Se on tuonut riippuvuuden ja se tulee esille usealla eri tavalla. Toiset ovat juoppoja, toiset työnarkomaaneja, toiset kyllästyneitä ja toivottomia, toiset masentuneita ja ahdistuneita.

On vain harvoja sukuja, jotka ovat suurimmalta kirolta säästyneitä, he ovat niitä, jotka ovat uskoneet siihen, että viina on kirous, eikä ilo.

Viisat toki ovat aina peljänneet viinaa ja sen mukana tulevaa ahdistusta ja ovat siksi alitajuisesti luoneet rajat, joita he eivät alkoholin kanssa ylitä ja tämä keino on siirtynyt isältä pojalle. Tyhmät ovat juoneet juomisen halusta, vaikka ovatkin tieneet seuraamuksen olevan, hetken tehdystä ilon tunteesta, henkisen ja ruumiillisen krapulan. Ei heitä ole saatu herämään viinan kirojen tunnustamiseen, vaikka mitä olisi tapahtunut. Poika seuraa isäänsä ja se ketju on loputon, koska he eivät edes itselleen tunnusta, että hetken "ilosta" on seurauksena itsen ja perheen ja muidenkin läheisten kärsimys. He ovat itsekeskeisyydessään oikeuttaneet itsensä toisista ja itsestä välinpitämättömiksi ja siksi he usein jatkavat niin kauan, kuin on mahdollista. Eivät he kuulemma voi jättää parasta lohtuaan, viinaa, vaikka todellisuudessa he voisivat jokainen sen tehdä, jos pääsisivät näkemään oman itsekyytensä ja tunnustamaan sen. Sitä he eivät uskalla tehdä, koska monen lapsi ja puoliso on nytkin ahditettu ja masennettu heidän tekonsa tähden.
Tehkää parannus ja tunnustakaa rikkovanne yhteiskuntaa, läheisiänne ja itseänne vastaan itsekeskeisellä alkoholin käytöllä. Apu löytyy etsivälle.

Äänestä

aika usein ja minä olin niin herkkä, että petyin niin perusteellisesti sellaiseen isään, että nyt vanhanakin petyn heti jos näen luotettavana pitämäni miehen juovan ja muistot hyökkäävät alitajunnasta ahdistelemaan minua. En siis kestä juovia miehiä lähimaillakaan elämääni. Muuten olen aivan tyytyväinen elämääni. Niin syvän haavan isän juopottelu sai minussa aikaan, eikä se taida ikinä parantua täysin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meidän kirjoitti:

elämässämme alkoholi on ollut olennainen osa elämää joko itsen, puolison, lapsen tai jonkun muun käyttämänä ja monenkohan masennukseen se on syynä osittain tai kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu