Me saatiin Laurin kanssa oma huone ja muut taisivat nukkua, tai valvoa, muualla talossa. Itse asiassa ei se talo ollut Laurin kaverin, Paten, oma asunto, vaan se asui vielä kotonaan ja sen vanhemmat olivat lähteneet lomalle. ”Haluatko sä iltapalaa?” Lauri kysyi. ”En mä, kiitos. Musta tuntuu, että mä oksentaisin ne vaan ulos.” Mä vastasin. ”Jaa no, ei sitten. Mitä tuolla oikein tapahtui? Oliks toi eka kerta? Meinaan eiks sun kannattais kertoa poliisille?” Lauri kysyi. ” En mä oikein tiedä mitä tapahtu ja oli toi eka kerta. Enkä varmasti kerro poliisille. Mutsikin sais kauheen sekarin, eikä päästäis mua ikinä ulos.” ”Sun pitäis olla varovaisempi. Mäkin meinasin tehdä sulle jotain silloin viimeksi. Pysy kaukana noista. Oli sun onnesi, että me oltiin paikalla ja kuultiin kun sä kiljuit.” Mun sisällä kiehahti. Mikä toi luulee olevansa? Mun mutsi? ”Jaa, no ei oo mun vika, että jätkät käy päälle. En mä nyt ihan tahallanikaan mennyt tyrkyttämään itteeni niille!” Mua suututti. Luuliko Lauri ihan tosissaan, että mä olin oikein tarjonnut itseäni niille? Mä pillahdin itkuun. ”Voi Niina, en mä tarkoittanut tahallani loukata sua. Itke vaan, jos niin tuntuu paremmalta.” Lauri otti mut syliinsä ja halasi. Lopulta, kun mä olin rauhoittunut se ehdotti, että me mentäisi nukkumaan. Niin me mentiinkin. Se sohvalle ja mä sain itselleni kokonaisen parisängyn.
Yöllä mä olin taas itkenyt ja Lauri oli tullut lohduttamaan mua. Se oli tainnut myös vahingossa nukahtaakin, sillä kun mä aamulla heräsin, se kuorsasi mun vieressä. ”Lauri herää. Mun pitäis varmaan mennä kotiin.” Mä kuiskasin. ”Hä? Niina? Voi sori. Mä taisin nukahtaa yöllä sun vierees. En kai mä haitannut?” Lauri kysyi unisena. ”Ei se mua haitannut. Mut mun täytyis varmaan lähteä kotiin. Kävelemisessäkin kuluu aikaa.” ”Oota vähän, niin mä tuun saattamaan sut.” Lauri oli ollut mulle tosi kiltti. Tykkäsiköhän se musta? Ei varmaan. Mä olin sille vain pikku kakara, jonka se on täytynyt pelastaa. ”Ei sun oikeesti tartte tulla saattamaan mua, jos et halua. Sä olet ollut mulle niin kilttikin.” ”Ei kun kyllä mä haluan.” Me puettiin päällemme ja syötiin aamu palaa ja lähdettiin.
Me käytiin kaupoissa ja käveltiin kaupungilla, kunnes meitä vastaan tuli likkalauma. Ne tunsi Laurin ja rupesivat heti aukomaan päitään. ”Kato, kato. Lauriko se siinä? Mitä tollasen kakaran kans teet?” Yksi niistä kysyi. Ja toinen lisäsi: ”Lauri tykkää kireestä lihasta vai? Eiks toi oo sentään jo vähän liian nuori?” Mä pillahdin itkuun. Sitä Mikkokin oli halunnut. Mulle tuli paha olo ja ikävä äidin luo. Mä muistin, kuinka se, kun mä olin pieni, otti mut syliin ja lohdutti, jos joku oli kiusannut mua tai mä olin satuttanut itseni. Se oli antanut niin ihanan turvallisuuden tunteen. Mutta nyt mä olin vanhempi ja omillani ilman mutsin apua. ”Menkää kiusaamaan muita ja antakaa Niinan olla.” Lauri sanoi ja mulle tuli vähän turvallisempi olo. ”No nyt se Laurin pikku pano jo parkuukin. Mennään pois, ettei joku luule meidän tuntevan noita.” Yks niistä likoista sanoi ja ne lähti. ”Älä välitä noista Niina. Ne vaan vittuilee, koska mä en suostunut seurustelemaan yhden kanssa.” Me käveltiin Laurin kanssa meille ja puhuttiin. Se halusi välttämättä tulla saattamaan mut kotiin saakka. Lauri antoi numeronsa ja mä kiitin siitä, että se oli auttanut mua.
Koulussa mun ei tarvinnut nähdä Mikkoa, kuin vasta viimeisellä tunnilla. Ihme kyllä, se ei sanonut tunnilla mitään, vaikka vilkuilikin mua vähän väliä. Tunnin loputtua se ojensi mulle paketin ja lähti. Mä jäin avaamaan sitä. Se oli lahja, mutta mä en halunnut avata sitä. Mikko yritti vaan hyvittää sen, mitä se oli mulle tehnyt. Se oli pelkkä hyvitys, mutta silti mä avasin sen. Paketista putosi kirje ja… stringit. Ne oli samanlaiset, mitkä mulla oli ollut päällä… silloin. Halusiko se muistuttaa mua ”siitä”? Vai korvata ne mun rikkinäiset stringit? Mikko oli oikea sika. Mun teki mieli repiä sen kirje rikki ja pistää palamaan, mutta päätin kuitenkin lukea ensin. Kirjeessä luki: ”Sori Niina! Mä olin pilvessä. Älä pliis kerro pollareille! Mä pidän susta ihan oikeesti. Me voitais vaikka käydä treffeillä, jos haluut? SORI!” Mikähän sen jätkän älykkyysosamäärä oli? Luuliko Mikko tosiaankin, että mä haluaisin tavata sitä sen jälkeen, mitä se oli tehnyt? Mun teki mieli manata se maan alle ja vähän muutakin… Mä laitoin stringit ja kirjeen takaisin laatikkoon, jonka mä heitin roskiin.
Kotiin päästyäni mä soitin Jonnalle. Se oli jo kirjoittanut kirjeen valmiiksi (sen minkä piti lähettää Janinan suosikki lehteen) ja pyysi mua käymään niillä lukemassa sen. Mä en olisi millään halunnut mennä sen paikan ohi, missä ne meinasivat raiskata mut. Mutta kuitenkin mä lupauduin.
Yöllä mä olin taas itkenyt ja Lauri oli tullut lohduttamaan mua. Se oli tainnut myös vahingossa nukahtaakin, sillä kun mä aamulla heräsin, se kuorsasi mun vieressä. ”Lauri herää. Mun pitäis varmaan mennä kotiin.” Mä kuiskasin. ”Hä? Niina? Voi sori. Mä taisin nukahtaa yöllä sun vierees. En kai mä haitannut?” Lauri kysyi unisena. ”Ei se mua haitannut. Mut mun täytyis varmaan lähteä kotiin. Kävelemisessäkin kuluu aikaa.” ”Oota vähän, niin mä tuun saattamaan sut.” Lauri oli ollut mulle tosi kiltti. Tykkäsiköhän se musta? Ei varmaan. Mä olin sille vain pikku kakara, jonka se on täytynyt pelastaa. ”Ei sun oikeesti tartte tulla saattamaan mua, jos et halua. Sä olet ollut mulle niin kilttikin.” ”Ei kun kyllä mä haluan.” Me puettiin päällemme ja syötiin aamu palaa ja lähdettiin.
Me käytiin kaupoissa ja käveltiin kaupungilla, kunnes meitä vastaan tuli likkalauma. Ne tunsi Laurin ja rupesivat heti aukomaan päitään. ”Kato, kato. Lauriko se siinä? Mitä tollasen kakaran kans teet?” Yksi niistä kysyi. Ja toinen lisäsi: ”Lauri tykkää kireestä lihasta vai? Eiks toi oo sentään jo vähän liian nuori?” Mä pillahdin itkuun. Sitä Mikkokin oli halunnut. Mulle tuli paha olo ja ikävä äidin luo. Mä muistin, kuinka se, kun mä olin pieni, otti mut syliin ja lohdutti, jos joku oli kiusannut mua tai mä olin satuttanut itseni. Se oli antanut niin ihanan turvallisuuden tunteen. Mutta nyt mä olin vanhempi ja omillani ilman mutsin apua. ”Menkää kiusaamaan muita ja antakaa Niinan olla.” Lauri sanoi ja mulle tuli vähän turvallisempi olo. ”No nyt se Laurin pikku pano jo parkuukin. Mennään pois, ettei joku luule meidän tuntevan noita.” Yks niistä likoista sanoi ja ne lähti. ”Älä välitä noista Niina. Ne vaan vittuilee, koska mä en suostunut seurustelemaan yhden kanssa.” Me käveltiin Laurin kanssa meille ja puhuttiin. Se halusi välttämättä tulla saattamaan mut kotiin saakka. Lauri antoi numeronsa ja mä kiitin siitä, että se oli auttanut mua.
Koulussa mun ei tarvinnut nähdä Mikkoa, kuin vasta viimeisellä tunnilla. Ihme kyllä, se ei sanonut tunnilla mitään, vaikka vilkuilikin mua vähän väliä. Tunnin loputtua se ojensi mulle paketin ja lähti. Mä jäin avaamaan sitä. Se oli lahja, mutta mä en halunnut avata sitä. Mikko yritti vaan hyvittää sen, mitä se oli mulle tehnyt. Se oli pelkkä hyvitys, mutta silti mä avasin sen. Paketista putosi kirje ja… stringit. Ne oli samanlaiset, mitkä mulla oli ollut päällä… silloin. Halusiko se muistuttaa mua ”siitä”? Vai korvata ne mun rikkinäiset stringit? Mikko oli oikea sika. Mun teki mieli repiä sen kirje rikki ja pistää palamaan, mutta päätin kuitenkin lukea ensin. Kirjeessä luki: ”Sori Niina! Mä olin pilvessä. Älä pliis kerro pollareille! Mä pidän susta ihan oikeesti. Me voitais vaikka käydä treffeillä, jos haluut? SORI!” Mikähän sen jätkän älykkyysosamäärä oli? Luuliko Mikko tosiaankin, että mä haluaisin tavata sitä sen jälkeen, mitä se oli tehnyt? Mun teki mieli manata se maan alle ja vähän muutakin… Mä laitoin stringit ja kirjeen takaisin laatikkoon, jonka mä heitin roskiin.
Kotiin päästyäni mä soitin Jonnalle. Se oli jo kirjoittanut kirjeen valmiiksi (sen minkä piti lähettää Janinan suosikki lehteen) ja pyysi mua käymään niillä lukemassa sen. Mä en olisi millään halunnut mennä sen paikan ohi, missä ne meinasivat raiskata mut. Mutta kuitenkin mä lupauduin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...jatka, jatka, jatka, jatka.........
TÄÄ ON HYVÄ xD jatka