ei itketä lauantaina

Ei itketä lauantaina, ei viitsitä murjottaa, ei lauantai hukkaan kulua saa-aa-aa-aa....
Ei tämäkään päivä ihan hukkaan kulunut. Olin mies, otin itseäni niskasta kiinni ja imuroin vankisellini jota normaalit ihmiset nimittävät asunnoksi.

Päivän hommat olivat siis kasassa ja ilta nuori. Koska puhelimessa oli joitakin numeroita ja ajattelin tänään jossakin olevan opiskelijoiden alkaneen syysloman johdosta bileet, niin otin luurin käteen ja soitin yhdelle tutulleni pitkän pohtimisen ja kauhuskenaarioiden punnitsemisen jälkeen. "Joo tuu käymään vaan."

Menin käymään. Siellä oli tuttujakin naamoja ja paljon uusia. Seisoin hetken aikaa pihalla muiden poltellessa tupakkaa ja puhellessa niitä näitä.
Jo siinä vaiheessa iski, mystinen eristäytymisen tunne alkoi muistuttelemaan olemassaolostaan muiden sinkoillessa keskustelunaiheesta toiseen ilman sen suurempia vaikeuksia samalla kun laahasin kahden aiheen viiveellä perässä yrittäen sanoa väliin jotain muka-hauskaa/viisasta/what-ever, kuitenkin tuloksetta kaikkien äännähsysteni kaikuessa kuuroille korville.

Toiset saivat röökinsä poltettua niin päätin todeta lähteväni "tekemään yhtä etätehtävää" (etätehtävä on aina yleispätevä tekosyy kaikkeen) jolla torjuin yhden tuttuni kehotuksen tulla myös sisälle. Päädyinkin sitten yksin kämpilleni kirjoittelemaan tällaista.

Miksi sitten lähdin pois enkä syöksynyt suin päin bileiden mekkalaan, huhhahhei yksinäisyyden kahleet poikki jotta napsista vaan ja pannaan tuulemaan.

Ei kuitenkaan panna tuulemaan. Kokemus on opettanut että jään aina jollain tavalla yksin jonnekin nurkkaan pyörittelemään peukaloitani. Se on pahempaa kuin yksinäinen yksinäisyys, kaikkein pahinta on olla hilpeiden ihmisten keskellä ja hiljaa haalistua olemattomin niin ettei miestä enää erota seinätapetista.

Mene mukaan, pane haisemaan, ei se vaikeaa ole, näin luulisi ja niin ajattelen itsekin, mutta epäilen suurimman osan yksinäisistä tietävän mikä haalistaa kantajansa ja tekee tästä huomaamattoman haamun joka nähtynä vaikuttaa enimmäkseen tylyltä ja tylsistyneeltä. Ujous, se joka perimätiedon mukaan tekee pojista söpöjä ja luotettavia "aarteita retaleiden joukossa".

Kovin kummoiseksi ei kyseinen luonteenpiirre ainakaan itseäni tee. Viimeisin temppu mitä ujouden nimellä kulkeva demoni teki oli se että ajoi minut lauantai illaksi yksin koppiini häpeämään olemassaoloani.

Oh well.... lienee aika soittaa manaajalle, kaupasta saa kai kaljaa vielä yhdeksään asti ja Esso snack'n'shop on vielä auki, jos olen nopea niin lähetän ujouden täksi illaksi alimpaan helvettiin kahdentoista taikapullon avulla.
Toisaalta taas kuka viitsii "elää" etanolin voimalla? Putoaa kuitenkin sinne lähtöpisteeseen.

Menen miettimään. Päätän asian kahden minuutin sisään ja kiidän mahdollisesti kauppaan. Tai sitten en. Hyvää viikonloppua kuitenkin muille yksinäisille.
2322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvää viikonloppua sullekin, *kippis*.
Itse kävin viimeviikonloppuna vähän iltaa istumassa. Aluksi olin aivan hiljaa, mutta sitten loppuillasta pääsin mukaan.

Mutta en minä itseäni hyväksi tyypiksi tunne, mutta voi pojat, minä olen yrittänyt. Olisi hienoa olla se hyvä tyyppi. Miten paljon sitä voisi siitä antaakaan.

Äänestä

tätähän tää on. Paitsi etten voi edes soittaa kenellekään, että voisi mennä jonkun luokse. Mutta ymmärrän. Harmi vain etten voi edes vetää päätä täyteen kun essolla ei myydä alaikäisille :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


failure kirjoitti:

Ei itketä lauantaina, ei viitsitä murjottaa, ei lauantai hukkaan kulua saa-aa-aa-aa....
Ei tämäkään päivä ihan hukkaan kulunut. Olin mies, otin itseäni niskasta kiinni ja imuroin vankisellini jota normaalit ihmiset nimittävät asunnoksi.

Päivän hommat olivat siis kasassa ja ilta nuori. Koska puhelimessa oli joitakin numeroita ja ajattelin tänään jossakin olevan opiskelijoiden alkaneen syysloman johdosta bileet, niin otin luurin käteen ja soitin yhdelle tutulleni pitkän pohtimisen ja kauhuskenaarioiden punnitsemisen jälkeen. "Joo tuu käymään vaan."

Menin käymään. Siellä oli tuttujakin naamoja ja paljon uusia. Seisoin hetken aikaa pihalla muiden poltellessa tupakkaa ja puhellessa niitä näitä.
Jo siinä vaiheessa iski, mystinen eristäytymisen tunne alkoi muistuttelemaan olemassaolostaan muiden sinkoillessa keskustelunaiheesta toiseen ilman sen suurempia vaikeuksia samalla kun laahasin kahden aiheen viiveellä perässä yrittäen sanoa väliin jotain muka-hauskaa/viisasta/what-ever, kuitenkin tuloksetta kaikkien äännähsysteni kaikuessa kuuroille korville.

Toiset saivat röökinsä poltettua niin päätin todeta lähteväni "tekemään yhtä etätehtävää" (etätehtävä on aina yleispätevä tekosyy kaikkeen) jolla torjuin yhden tuttuni kehotuksen tulla myös sisälle. Päädyinkin sitten yksin kämpilleni kirjoittelemaan tällaista.

Miksi sitten lähdin pois enkä syöksynyt suin päin bileiden mekkalaan, huhhahhei yksinäisyyden kahleet poikki jotta napsista vaan ja pannaan tuulemaan.

Ei kuitenkaan panna tuulemaan. Kokemus on opettanut että jään aina jollain tavalla yksin jonnekin nurkkaan pyörittelemään peukaloitani. Se on pahempaa kuin yksinäinen yksinäisyys, kaikkein pahinta on olla hilpeiden ihmisten keskellä ja hiljaa haalistua olemattomin niin ettei miestä enää erota seinätapetista.

Mene mukaan, pane haisemaan, ei se vaikeaa ole, näin luulisi ja niin ajattelen itsekin, mutta epäilen suurimman osan yksinäisistä tietävän mikä haalistaa kantajansa ja tekee tästä huomaamattoman haamun joka nähtynä vaikuttaa enimmäkseen tylyltä ja tylsistyneeltä. Ujous, se joka perimätiedon mukaan tekee pojista söpöjä ja luotettavia "aarteita retaleiden joukossa".

Kovin kummoiseksi ei kyseinen luonteenpiirre ainakaan itseäni tee. Viimeisin temppu mitä ujouden nimellä kulkeva demoni teki oli se että ajoi minut lauantai illaksi yksin koppiini häpeämään olemassaoloani.

Oh well.... lienee aika soittaa manaajalle, kaupasta saa kai kaljaa vielä yhdeksään asti ja Esso snack'n'shop on vielä auki, jos olen nopea niin lähetän ujouden täksi illaksi alimpaan helvettiin kahdentoista taikapullon avulla.
Toisaalta taas kuka viitsii "elää" etanolin voimalla? Putoaa kuitenkin sinne lähtöpisteeseen.

Menen miettimään. Päätän asian kahden minuutin sisään ja kiidän mahdollisesti kauppaan. Tai sitten en. Hyvää viikonloppua kuitenkin muille yksinäisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu