Maaliskuussa kirjoitin tälle palstalle Montana tarinaa. Nimi on muuttunut ja tarinaakin on tullut lisää. Enää en ole jaksanut tarinaa jatkaa mutta laitan nyt tarinan tänne kokonaisuudessaan. Aina pikku hiljaa on tullut tarinaa kirjoiteltua ja viimeiset lauseet ihan juuri.
Montanan Aaveratsastajat
1.
- Tuolla on joku talo.
- Käydäänkö kylässä
- Sopii
Kaksi miestä ratsasti kesäpäivän auringossa kohti metsässä sijaitsevaa taloa. Elettiin syksyä ja puiden lehdet olivat jo kellertyneet. Toinen miehistä oli pukeutunut mustaan pitkään takkiin joka ulottui lähes maahan asti. Hänellä oli mustat pitkät hiukset. Hänen takkinsa ulottui lähes maahan asti. Hänellä oli terävä nenä ja kasvoilla kulki arpi. Toisella mieistä ei ollut minkäänlaista takkia ainoastaan ruskea paita jonka hihat oli kääritty kyynärpäihin asti. Hänellä oli ruskeat housut. Ruskeat hiukset olivat rasvaiset. Kummankin miehen asevyöt olivat täynnä luoteja. Aseet kiilsivät. Talo jota kohti he ratsastivat oli pieni mökki. Savupiipusta ei tullut savua ja pientä ikkunaa ei peittänyt verhot. Kumpikin mies hymyili. He tiesivät saavansa tappaa kohta.
Tom ratsasti kohti mökkiään. Raskas työpäivä oli takana ja kodin ruoka jo odotti. Tom työskenteli puunhakkaajana ja tiensi siitä leipänsä. Hänen unelmanaan oli olla joku kaupanpitäjä mutta hän tiesi sen olevan mahdotonta. Oli syksyinen ilta. Jostakin kaukaa kuului linnun laulua. Mökkiin oli matkaa vielä kolme mailia. Maasto hänen ympärilläään oli metsäistä. Maan peittivät puista lähteneet lehdet. Tom tuli suurelle kivelle. Hän muisteli kuinka lapsena leikki kivellä ystävänsä kanssa. He olivat tehneet puusta itselleen revolverit ja leikkivät niillä. Tom oli yleensä rosvo ja Chip oli seriffi. Chip oli Tomin ystävä koko kahdeksanvuotisen elämänsä ennen kuin putosi jyrkänteeltä alas vieden mukanaan puisen revolverin jonka Tomin isä oli tälle veistänyt. Tom säilytti yhä omaansa mökin kaapissa. Tomilla oli nuori vaimo ja poika lapsi jolle hän antoi nimeksi Chip ystävänsä mukaan. Poikalapsi oli jo neljän vuoden iässä ja leikkisä. Vaimo ahersi päivät mökissä.
Matka kului nopeasti ja pian mökki oli jo näkyvissä. Ikkunasta näkyi valoa ja savupiipusta tuli savua. Tom tiesi vaimon laittaneen hänen lempiruokaansa eli lihamuhennosta. Vesi herahti Tomin kielelle ja hän lisäsi hiukan vauhtia. Hän jätti hevosensa kiinnityspaaluun. Kävellessään ovelle hän ihmetteli. Chip olisi jo tässä vaiheessa tullut ulos ja hyppinyt innostam koska Tom oli tullut kotiin. Mitään ääntä ei kuulunut. Tom avasi mökkinsä oven.
Syksyinen päivä alkoi kääntymään illaksi kun kaksi miestä ratsasti pieneen kaupunkiin. Kaupungissa oli saluuna,parturi,sekatavarakauppa sekä tavallisia taloja. Saluuna oli pienen kaupungin keskus johon suurin osa väestä tuli aina iltaisin. Saluunanpitäjä oli kuusikymppinen mies joka asui lähistöllä. Kaksi miestä jättivät hevoset kiinnityspaaluihin ja menivät sisään saluunaan. Sisällä leijui piipun savu ja sisällä oli noin kymmenen ihmistä. Saluunanpitäjä katseli kahta miestä oudosti. Hiirimäisiä kasvoja peitti ylähuulen yläpuolella olevat viikset.
- Mukavaa iltaa vaan herroille. Hiirimäinen Saluunanpitäjä sanoi.
- Kaada meille juomat. Kylmä ääni vastasi.
Kaksi miestä menivät tiskin eteen.
- Mitä laitetaan?
- Viski
- Entä toiselle herralle?
- Viski
- On ollut mukava syksyinen päivä vai mitä. Hiukan kylmä ehkä mutta silti. Saluunanpitäjä sanoi.
- Turpa kiinni. Kylmä ääni sanoi.
Saluunanpitäjä hiljeni ja katseli lattiaan. Kaksi miestä joivat viskit jonka jälkeen poistuivat mutta ennen kuin he ehtivät ulos asti hiirimäinen Saluunanpitäjä kysyi:
- Ylhäällä olisi vapaita huoneita jos kiinnostaa?
- Käskin sinun pitää turpasi kiinni mutta et uskonut minua. Kylmä ääni sanoi.
- Minä olen kunniallinen saluunanpitäjä enkä siedä tuommoista puhetta. Heti aamulla ilmoitan seriffille täällä käyneen kaksi epäilyttävää miestä.
- Käskin sinun pitää turpasi kiinni. Kylmä ääni sanoi.
Yhtäkkiä kumpikin vetäisi revolverit vöistään ja osoittivat Saluunanpitäjään. Kumpikin revolveri kiilsi. Kumpikin miehistä painoi liipaisinta. Kaksi luotia osui Saluunanpitäjää rintakehään. Saluunanpitäjä kaatui ja takana hyllyssä olevat pullot putosivat lattialle. Kymmenen ihmistä jotka olivat saluunassa katsoivat kauhistuneesti kahta miestä. Saluunanpitäjän eilen ostama puku tahriintui vereen.
Tom istui tuolilla ja katsoi alas lattialle. Lattialla makasi Tomin pieni poika ja Tomin vaimo. Kumpaakin oli ammutta rintakehän alueelle. He makasivat selällään silmät auki. Tom vain katseli heitä. Hänen silmänsä kostuivat. Hän joi kulauksen viskiä. Kaapissa olevaa revolveria ei ollut käytetty pitkään aikaan mutta Tom uskoi sen toimivan. Koko hänen elämänsä oli pilalla. Hän aikoi käyttää loppuelämänsä tappajien etsintään. Ilta oli vaihtunut yöksi ja Tom joi viskin loppuun. Hän otti kaapistaan ruskean takin. Hän otti myös revolverin ja asevyön jonka laittoi paikalleen housuihin. Tom tarkasti revolverin. Kunnossa oli. Hän laittoi panokset revolveriin. Kaapissa oli myös kaksi säkkiä. Tom laittoi Chipin toiseen säkkiin ja vaimonsa toiseen säkkiin. Hän raahasi ne ulos jonka jälkeen haki lapion sisältä. Hän alkoi kaivamaan hautoja kun hän oli valmis hän kävi hakemassa stetsoninsa jonka painoi syvälle päähänsä. Oli koittanut aika lähteä tappajien perään.
Sade alkoi yöllä joka peitti jäljet osittain mutta Tom pystyi silti näkemään. Lehdet peittivät maata mutta ne eivät estäneet Tomia näkemästä. Hän seurasi jälkiä. Pian hän tuli kivelle jossa oli leikkinyt lapsuuden kaverinsa kanssa. Kaverin jonka nimen hänen poikansa oli saanut. Hän muisti ystävänsä naurun. Hän muisti poikansa naurun. Hän muisti vaimonsa naurun.
- Lähden heidän peräänsä ystävä hyvä. Tom sanoi.
Tom jatkoi ratsastusta. Hän potkaisi hevosensa laukkaan. Metsä ympärillä näytti katselevan häntä. Pian hän tuli ulos metsästä tasangolle. Vuoret näkyivät kaukana. Pieni kaupunki oli viidentoista mailin päässä.
Sade piiskasi yhä maata kun Tom saavutti pienen kaupungin. Taloissa ei näkynyt enää valoja. Ainoa paikka jossa näkyi valot oli Saluuna. Tom huomasi ikkunoista että sisällä näkyi liikettä. Tom jätti hevosensa kiinnityspaaluun ja meni sisään. Sisällä oli seriffi sekä muutama muu. Seriffi tutki ruumista joka oli tiskin takana. tom käveli tiskin taakse ja näki Saluunanpitäjän. Saluunanpitäjä oli ollut mukava mies. Tom oli aina silloin tällöin ottanut tämän kanssa lasin tai pari. Seriffi katsahti Tomiin. Myös muut paikalla olijat katsoivat häntä.
- Julmasti ammuttu. Seriffi sanoi.
- Niin. Tom ei saanut suustaan ulos muuta kuin tuon yhden sanan.
- Saluunassa tapahtuma hetkellä olleet kertovat kahden miehen ampuneen hänet. Rintakehän alueelle.
Tom säpsähti. Myös hänen lastaan ja vaimoaan oli ammuttu rintakehän alueelle.
- Millaisia tuntomerkkejä? Tom kysyi
- Toisella oli terävä nenä ja kasvoissa oli arpi. Toisella ruskea paita. Miksi sinua muuten kiinnostaa?
- Vaimoni ja lapseni ammuttiin.
- Otan osaa Tom.
- Kiitos
Tom käveli saluunasta ulos hevoselleen. Ennen kuin hän ehti lähteä seriffi kiiruhti ulos.
- Älä tee mitään tyhmää. Seriffi sanoi
Tom ei vastannut. Hän ratsasti kohti itää.
Kaksi miestä saapui kukkulan laelle. Kukkulalta he näkivät talon. Suuri valkoinen talo. Pihallla leikki kaksi lasta. Tyttö ja poika. Pihalla ei näkynyt lasten vanhempia. Taloa ympäröi valkoinen aita. Talo oli ainoa ympäristössä. Kaksi miestä katseli taloa jonkin aikaa ennen kuin toinen sanoi
- Mennään syömään mulla on nälkä.
- Emme voi ottaa mitään riskejä. Toinen vastasi.
- Syödään vain ja häivytään.
- Selvä mutta meidän täytyy tappaa perhe sen jälkeen.
- Miksi?
- Oletko noin tyhmä. Tekisi mieli ampua sinut siihen paikkaan. Toinen mies huusi.
- Mennään jo.
Miehet ratsastivat talon pihaan. Toinen lapsista tuli avaamaan portin. Miehet kiinnittivät hevosensa kiinnitys puuhun. Sen jälkeen he kävelivät portista sisään. He koputtivat oveen. Lapset jäivät katselemaan miehiä. Oven tuli avaamaan nainen.
- Hyvää päivää rouva. Olemme matkalla itään ja olemme nälissämme. Saisimmeko jotain syötävää?
- Tulkaa sisään
Miehet astelivat sisään taloon. Talo oli hieno. Keskimääräistä rikkaamman talo. Nainen käveli kohti keittiötä. Hän otti padan kaasu liedeltä sekä kaksi lautasta. Hän laittoi ruuan lautasille ja ojensi ne sitten kahdelle miehelle jotka istuivat pöydän ääressä.
- Mitkä teidän nimenne ovat?
- Heh.... voitte kutsua minua Jack:iksi
- Entä sinun nimesi
Nainen osoitti ruskea paitaista. Tummahiuksinen kuitenkin sanoi:
- Hän on pelkkä palvelija.
Nainen huomasi että tummahiuksinen hoiti selvästi puhumiset. Miehet söivät. Syötyään he nousivat tuoleilta. Ruskeapaitainen yritti sanoa jotain Jackille. Jack katsahti vain takaisin.
- Kiitoksi ruuasta. Meidän täytyykin tästä lähteä.
Miehet kävelivät ovelle. He menivät ulos. Jack katsoi palvelijaa ja nyökkäsi. Palvelija juoksi lasten luo ja otti heitä hiuksista. Lapset huusivat. Nainen yritti juosta estämään palvelijaa mutta ei voinut. Jack piteli tätä.
- Meidän täytyy tappaa teidät. Katsokaas kun me olemme vähän tukalassa tilanteessa nyt. Olen pahoillani. Jack sanoi kylmästi.
Palvelija toi lapset talon sisään ja sulki oven. Hän raahasi lapset keittiöön. Jack tuli nainen mukanaan.
- Mieheni tulee pian. Hän löytää ja tappaa teidät. Nainen itki.
- Se on meille jo tuttua. Meillä on tälläkin hetkellä perässämme joku vihainen mies. Tapoimme hänenkin perheensä. Jack sanoi.
- Eikö olisi parempi odotella että hänen miehensä tulee. Saamme tapettua kaikki kerralla. En jaksaisi enää toista paskiaista perääni. Palvelija sanoi.
Jack tuntui miettivän jonkin aikaa.
- Selvä. Odotetaan miehesi kotiin.
Bill Merters oli menestyvä kauppias. Elämä oli sujunut hyvin. Eräänä syysiltana kun hän ratsasti töistä kotiin hän tunsi kuitenkin jotakin olevan pielessä.
sarja jatkuu........
MONTANAN AAVERATSASTAJAT
Montanan Aaveratsastajat
1
261
Vastaukset
- Anonyymi
Tuntuu siltä, että Donald Trump on kohta Montanan Aaveratsastaja, Ihan on Villin Lännen meininkiä Washingtonissa. Valehtelijoiden Klubin suurmestari haukkuu kaikki muut paitsi itseään. Luulen vaan, että Trump laittaa kohta uudelleenvalintansa tueksi komppaniallisen Keski-Lännen miehiä, kun sähkö, posti, valot ja lämpö katkaistaan Valkoissta Talosta. Vartiomiehetkin US Navysta vat kadonneet jonnekin. Siinäpähän sitten nähdään ovatko äänestäjät viisaita vai vieläkö tulee jotain kamalaa tapahtumaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513