mitä tämä on

kanssa päättäneet lopettaa alkoholin käytön.
Avopuolisoni "nainen" on ollut antabuskuurilla 2 kk. Minä en ole juonut sitten kun ei ole huvittanut yksin juoda.
No nyt hän sitten sai päähänsä, että haluaa, että minä juon ja hän on selvinpäin.
No kokeilimme. Yllytti yllytti, ja tarjosi, maksoi sisään baariin toi paukkuja. Itse ei juonut. No ei mitään ongelmaa, muuta kuin, että olin niin soossiisa, etten paljoa illasta muista.
No hän minua kehuu, että olin hyvä kiltti, enkä edes vaikuttanut humalaiselta.
Sanoin, etten tajunnut vasta kuin aamulla, miten kännissä olin, että hänen olisi pitänyt seurata, koska ittelle ei jäänyt hyvä fiilis.
No ajatettelin sen sitten tehdä toisinpäin, kun hän on jättänyt antabukset ottamatta, kun niistä tulee paha olo. Joten eilen hän joi ja minä seurasin. Minua v-..ttutti, en ole hänestä koskaan tykännyt kännissä. Sanoinkin, että lopeta ja älä nyt liikaa ota. No kiukutteli ja koko ajan jollain keinolla keplotteli jotta sai juoda. Lopulta älysi lopettaa kun oikein kauniisti pyysin. Nukkui ja katui aamulla, että näin toimittiin.

Onko tämä nyt sitä tietä alaspäin, jotta kohta taas juodaan, vai miksi sitä piti testata, milla ainakin on morkkis ja paha olo. Hän ei puhu oikein mitään, enemmänkin myötäilee minun mielipiteitä "ehkä".

Ehkä hän haluaisi taas alkaa juoda, onko noin?
4531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

aiheuttavat pahoinvointia yleensä vain muutamana päivänä kuuria aloitettaessa - näin lukee muistaakseni purkin kupeessakin. Lievää pahoinvointia ja sitten sekin jää pois.

Yksinomaan antabuksen varaan ei kannata jättäytyä vaan samalla pitäisi hoitaa myös pääpuolta. Hyvä kainalosauva se on mutta kuten huomaat - hyvin helppo nakata nurkkaan ja lähteä harjoittelemaan kohtuukäyttöä.

Juotattaa taitaa - valitettavasti.

Äänestä

Ei ihan uponnut...vieläkin toljotan ruutua silmät suurena!

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa...

Äänestä
  • sain päähäni, että hänenkin pitää kokeilla.
    Nyt kaduttaa, että itse ensin sorruin, hänen pyynnöstään. Ja sitten kännipäissään vedin hänetkin mukaan, että kokeilee.
    Mutten tykännyt olla sitten krapulassa, juodessani en osannut rajoittaa tarpeeksi hyvin omaa tilaani, eikä hän minua tukenut, että olisi rauhoitellut.
    Hän on aina sanonut, ettei minun juominen haittaa, että olen paljon mukavampi ja ihanan vapautunut kännissä. Saan ystäviä ja hänenkin ujous katoaa baarissa menen ihmisille juttelemaan ja sitä kautta hänkin saa kontakteja ja ystäviä. Itse olen selvinpäin kuulemma aivan liian jäykkä, jyrkkämielinen ja asenteellinen.

    Kaipa ongelman ydin on siinä, että hän pitää minusta kun otan, mutta minä en todellakaan pidä hänestä jos hän ottaa. Muuttuu pirulliseksi väkivaltaiseksi holtittomaksi, ei osaa rajoittaa yhtään vetää ittensä sammuksiin. Ja se ei helposti tapahdu, siis hänen pitää juoda hirvittävä määrä jotta simahtaa.

    Enkä minä haluaisi juoda. En kestä näitä krapuloita ja mielialanvaihteluita.
    Krapulan jälkeen minua masentaa ja mieli on maassa. Kun en juo minulla on loistava olo, vaikka jäykkis silloin olenkin. Ehkä pitää kehittää itseään vapautuneemmaksi. Mutten haluaisi muuttua.

    Äänestä

  • itte kännissä kirjoitti:

    sain päähäni, että hänenkin pitää kokeilla.

    tää pitää laittaa ylös, muistiin ja joka paikkaan.

    "Kaipa ongelman ydin on siinä, että hän pitää minusta kun otan"

    ihan oikeesti onnittelut, kun et käytä tuota syynä juomiseen vaan tajuat tilanteen. tsemppiä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

olemme avopuolison kirjoitti:

kanssa päättäneet lopettaa alkoholin käytön.
Avopuolisoni "nainen" on ollut antabuskuurilla 2 kk. Minä en ole juonut sitten kun ei ole huvittanut yksin juoda.
No nyt hän sitten sai päähänsä, että haluaa, että minä juon ja hän on selvinpäin.
No kokeilimme. Yllytti yllytti, ja tarjosi, maksoi sisään baariin toi paukkuja. Itse ei juonut. No ei mitään ongelmaa, muuta kuin, että olin niin soossiisa, etten paljoa illasta muista.
No hän minua kehuu, että olin hyvä kiltti, enkä edes vaikuttanut humalaiselta.
Sanoin, etten tajunnut vasta kuin aamulla, miten kännissä olin, että hänen olisi pitänyt seurata, koska ittelle ei jäänyt hyvä fiilis.
No ajatettelin sen sitten tehdä toisinpäin, kun hän on jättänyt antabukset ottamatta, kun niistä tulee paha olo. Joten eilen hän joi ja minä seurasin. Minua v-..ttutti, en ole hänestä koskaan tykännyt kännissä. Sanoinkin, että lopeta ja älä nyt liikaa ota. No kiukutteli ja koko ajan jollain keinolla keplotteli jotta sai juoda. Lopulta älysi lopettaa kun oikein kauniisti pyysin. Nukkui ja katui aamulla, että näin toimittiin.

Onko tämä nyt sitä tietä alaspäin, jotta kohta taas juodaan, vai miksi sitä piti testata, milla ainakin on morkkis ja paha olo. Hän ei puhu oikein mitään, enemmänkin myötäilee minun mielipiteitä "ehkä".

Ehkä hän haluaisi taas alkaa juoda, onko noin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu