Minulla on jonkun aikaa ollut sellaista kutinaa kurkussa ja sitten alkaa kovasti yskittämään,yskänkarkki tai vesi yleensä auttaa siihen ja sitten irtoaa jonkin verran limaa, luulen, että se lima nimenomaan aiheuttaa sen kutinan ja sitä myöten sen pakonomaisen yskimisen.
Hengenahdistusta ei ole varsinaisesti ollut.
Voisko olla astmaa?
Millaisia ensioireita teillä on ollut?
Voiko olla astmanoireena sellainen
Hengenahdistusta ei ole varsinaisesti ollut.
Voisko olla astmaa?
Millaisia ensioireita teillä on ollut?
Voiko olla astmanoireena sellainen
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla astma alkoi jatkuvalla, kuivalla yskällä, johon liittyi välillä hengityksen vinkunaa. Yskitti varsinkin yöllä.
Nykyisin voi tulla samanlaista "astmayskää", jos altistun jollekin muitakin allergiaoireita aiheuttavalle tekijälle (esim. joudun olemaan tupakansavussa).
Oliko sulla kurkun kutinaa ennen sitä yskää?
Millaisilla tutkimuksilla sinun astmasi diagnisoitiin?
No hei! Kun olin töissä silloin vuodeosastolla ja ajattelin apuhoitajaksi kouluttautumista, alkoi potilashuoneissa yskittään tosi kiusallisesti. Ja sitten kun puhdisti suihku tuoleja, se kans ärsytti. Puhdistusaineet, ajattelin. No, ei se kuiteskaan auttanut, että mä söin kurkkukarkkeja jne. Osastonhoitaja, joka tunsi sukuni taustat, kehoitti lopettaan työt ja menemään keuhkolääkärille, sillä hänen mielestään yskiminen vaikuttaisi astmalta, jota oli ollut isoäidilläni. Ok, 3 kk työkokeilu typistyi 3 viikkoon ja mä sitten menin lekuriin. Sain ab - kuurin ja kortisonia, mutta ne ei poistaneet yskimistä ja niitä keuhkoääniä kuunnellessa hengityskin vinkui. Mä sitten sain ajan tuonne ns. histamiini - altistukseen keuhko polille - ja diagnoosi oli selvä; astma. Muita tutkimuksia ei tarvittu. Mä sitten kyllä kävin myös kerroskuvauksessa, jossa olis poissuljettu tuo keuhkoahtautumataudin mahdollisuus, mutta laite oli rikki, eikä se antanut vastausta.
Kyllä sitten tään astmankin aikana on tullut niitä kamalan sitkeitä yskimiskohtauksia ja niiden takia jouduin usein teofylliini - tippaan sairaalassa ja se oli vain joku allerginen ärsytys aina, joka aiheutti astman pahenemista.
Se yskiminen oli silloin, ennenkuin oli tietoa astmadiagnoosista, sellaista sitkeää ja "haukkuvaa" yskää, niinkun lääkäri muinoin sanoi. Nyt tää on vaikeahoitoinen astma.
Ootko Sä missä töissä, vai harrastaessa jotainko se ilmenee nuo oireet?
Toivottavasti tästä vastauksesta oli hyötyä, mutta lääkärin kanssa olis hyvä jutskailla.
Syysterveisin Suzyanne, astmaatikko jo 12 v.
Hei!
Kiitos vastauksesta.
En ole missään työssä, kotona aamulla tai joskus jopa yöllä alkaa yskittämään, mutta sitten kun otan yskänpastillin tai juon vettä niin se auttaa.
On vaan alkanut pelottamaan, että voiko tämä olla astmaa, kuten ede.viestissä mainitsin, niin varsinaista hengenahdistusta ei ole ollut, mutta varmaan jotain ylihengittämistä on, kun säikähdän niin paljon, niin alan sitten haukkomaan happea.
Kävin keuhkopolilla noin puoli vuotta sitten ja spirometriassa arvot olivat n.98%, pef-mittarin parhaimmat arvot yli 400, sitten olisi pitänyt mennä histamiinialtistukseen, että jos siinä olisi n'kynyt, että onko se astmaa, mutta en sitten uskaltanut, kun ovat sanoneet, että se on kauhea tutkimus, että siinä tekemällä teettävät hengenahdistuksen.
Olisin kiitollinen jos vastaisit.
Niin ja vielä tupakoin,,nyt kylläkin olen paljon vähentänyt,,kun pelottaa niin kovin!
No hei vain ja kiitos vastauksestasi.
Yöllinen / aamuyöllinen hengenahdistus kyllä voi olla astman oire useimmiten. Ei minullakaan ollut hengenahdistusta silloin alussa. Tosin on mullakin ollut sitä ylihengittämistä eli hyper ventilaatiota ja sitä on joskus hankala erottaa tilannetta astmakohtauksesta. Suosittelisinkin, että kun Sulla alkaa seuraavan kerran tuntumaan hengenahdistusta, menet vain joko taksilla tai ambulanssilla lähimmälle päivystyspolille tai terkkariin ja siellä he yksinkertaisilla testeillä, kuten valtimoverinäytteellä ja keuhkojen kuuntelulla & joillain labroilla voi selvittää, onko kyseessä astmakohtaus, vai hyper ventilaatio.
Se pelästyttää, jos ei tunnu saavan happea. Jos vain pystyy ittensä rauhoittamaan tilanteessa ja hengittään tasaisesti esim. käsien väliin tai paperipussiin. Mutta se on siinä tilanteessa hankalaa ja olo on kuin kalalla kuivalla maalla. Alkaa huimata jne.
Histamiinialtistus oli sellainen, että ensin otetaan pef - arvot, sitten hengitellään sitä jotain ainetta, taas puhalletaan ja hoitaja kuuntelee keuhkot. Sitten Sä saat siinä keuhko putkia laajentavaa lääkettä ja n. 10 - 15 minuutin kuluttua sä puhallat vielä kertaalleen ja keuhkosi kuunnellaan. Se ei ole sen kummempi, ainakaan ollut silloin 12 vuotta sitten. Että älä pelkää / ole epävarma sen tutkimuksen suhteen.
Onko Sulla allergioita? Silloin on astma herkempi tulemaan.
Eli siis kun ahdistaa hengitystä, hakeudu päivystykseen ja siellä sitten hoidetaan ja katsotaan sun tilanne.
Mulla on ollut tyynyt nostettuna hiukkaisen ylös ja se helpottaa vaikeimpina aikoina. Höyry hengityksestäkin voi olla apua muulloinkin kuin flunssa - aikana, irroittaa limaa.
En mä tiedä sen tupakoinnin suhteen, että onko sillä niin valtavaa merkitystä - ainakin tätini mies, jolla on astma, polttaa punaista norttia pari askia päivässä ja isoäitini kans poltti - mutta tietty parempi on, jos pystyy rajoittaan tupakointia ja onhan niitä lopetusvalmisteita, jos tahtoa löytyy.
Mutta... yhtä kaikki, toivottavasti Sulle olisi tästä vastauksestani apua - ja kirjoittele vastausta siitä.
Ymmärrän tuntemuksesi ja toivon hartaasti, että olis hyvä lääkäri sulla ja saisit apua ja vastauksia kysymyksiisi myös häneltä.
VoimaHalauksin Suzyanne (myös kokemusta homeista
-sulla ei varmaan kotona ole, mutta tuli mieleen että sellainen voi myös aiheuttaa oireita-)
Mullakin keväällä/kesällä aikoi tuollainen kutina kurkussa ja keuhkoissa tuntui olevan jotakin. Lima ei vain helpolla tahdo irrota ja sitten yskii vaan. Luulin aluksi allergiaksi, mikä varmasti minulla onkin mutta oireet jatkuvat yhä. Välillä tuli hengenahdistusta ja painontunnetta.
Minulla on aina ollut usein esim. flunssa ja olen ollut sairaslomilla aina jonkun kurkku/keuhkojutun vuoksi (keuhkoputkentulehduksia). Taas vähän aikaa sitten oli keuhkoputkentulehdus. Nyt olen vihdoinkin PEF-seurannassa ja toivottavasti asia alkaa selvitä, että saisin lääkkeet eikä tarvitsisi koko ajan kärsiä tästä. Varsinaisia "tukahtumiskohtauksia" ei ole ollut, mutta muuten melko tarkkaan kaikki astman oireet.
Minä kävin eilen ostamassa nenän kostutusliuosta, pikkasen tuntui, että auttoi, mutta saa nyt sitten nähdä.
Minä olen ollut pef-seurannassa ja pari arvoa oli lääkärin mielestä vähän liian alhaiset ja laittoi keuhkopolille, no spirometriassa puhalsin 98%, mutta histamiinialtistusta vaille kaikki kokeet tehty,,lääkärin mielestä ei olisi astmaa ainakaan silloin ollut...histamiinialtistukseen en suostunut,,,pelotti niin kovin.
Mulla tuntuu enimmäkseen, että se lima/vihreä räkä tulisi poskionteloista.