Hei!
Ajattelin vain kysellä, että millainen on tilanteenne? Onko tyttäresi tilanteessa tapahtunut muutoksia? Miten itse jakselet, entäs muu perhe?
Oikein paljon voimia ja halauksia!
-Voimakookos
Ajattelin vain kysellä, että millainen on tilanteenne? Onko tyttäresi tilanteessa tapahtunut muutoksia? Miten itse jakselet, entäs muu perhe?
Oikein paljon voimia ja halauksia!
-Voimakookos
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vähän parempaa kuuluu,
kiitos kysymästä!
Paino ei niinkään ole
lähtenyt vielä huimasti
nousemaan, kilon kuitenkin,
mutta mieliala on tytöllä
huomattavasti parempi!
Vaikeaa on vielä esim. uuden
vaatteen ostaminen, siis itsensä
peilistä katsominen hyväksyvästi.
Myös eilinen kampaajalla käynti
loman yhteydessä päättyi itkuun,
vaikka hiuksista tuli todella
ihanat, kuten hän itsekin tänään
totesi.
Toivottomuus on vaihtunut
orastavaan toiveeseen
sairauden myöntämisestä
ja siten pikku hiljaa
parantumisesta, joka
tosin vie vuosia!
Kova koti-ikävä on
toisaalta hyvä porkkana.
Muu perhe on vähän tuuliajolla,
kun yksi puuttuu, mutta
tapaamisillat, ja nyt pari
viime viikonlopun lomaa,
ovat sitten yhtä "juhlaa".
Kyllä tämä tästä vielä
iloksi muuttuu! Tytön silmissä
on jo sitä vanhaa ilikurista
pilkettä, joka valaa mut
voimaa täyteen! Soitettiin
tänään jopa yhdessä pianoa,
sen soittaminenkin jäi vähäksi
aikaa tytöltä pois kokonaan,
sillä mikään ei tuottanut (vai
saanut tuottaa??) iloa!
Voimakookos kuulostaa
super vahvalta!
Onnea ja iloa syksyysi!
Oi miten ihana kuulla, että on tapahtunut edes pieni käänne parempaan! Kuullostaa kyllä siltä, että oikeaan suuntaan on tyttäresi menossa. Kiitos sinulle kun jaksat tänne meille kertoa kuulumisiasi, vaikka sinulla ja tietenkin koko perheelläsi on varmasti ollut niin rankkaa etten varmaan osaa sitä edes kuvitella :( Oikein pirteää ja iloista syksyä sinulle, tyttärellesi ja koko perheellesi!
-voimakookos
-Surullisten aikojen keskeltä, loistavat onnellisten aikojen kultaiset säteet-
Joka kerta kun luen tekstejäsi,
tulee niistä hyvä olo.
Näinä pimeinä aikoina pienikin
valonpilkahdus vie valtavasti eteenpäin.
Meillä tyttäreni paino junnaa
myöskin kriittisissä lukemissa,
välillä inasen lisäystä, seuraavassa
hetkessä taas romahdus...
Mieli on maassa, syöminen ahdistaa.
Tytär protestoi kovasti vierihoitoa,
hoitaja mukana kaikessa, myös
vessareissuilla, harkinnassa jopa
vuodehoito ellei painonlisäystä
lähipäivinä.
Mieltäni askarruttaa kovasti nuo
lääkehoidot, jotka aloitettiin
osastolla. Ensin Zyprexa 5 mg, joka
nyt kaksinkertaistettiiin 10 mg:aan,
tämän lisäksi ns "kohtauslääkkeenä"
tarpeen vaatiessa Temesta, ahdistusta
helpottamaan. Pelkäänpä että mielen-
masennukseen määrätään vielä jotakin
kolmatta...
Jotenkin oma mieleni vastustaa
tällaisia lääkehoitoja, mutta
eipä ole maallikkona tietämystä
eikä tuntemusta mikä tyttären
voinnin kannalta välttämätöntä
ja tarpeellista. Itse ajattellen
etteikö kuitenkin olisi välttämätöntä
vaikeidenkin tunteiden käsitteleminen,
tuntuu että niiden käsittelyä vain
nämä lääkehoidot siirtävät.
Tietenkään en voi tytölle
kyseenalaistaa enkä tuoda esille
omaa näkemystäni lääkkeistä.
Täytyy vain jaksaa valaa uskoa
häneen että tämä on se ainoa ja
oikea tie parantumiseen.
Onko muilla kokemuksia näistä
lääkehoidoista.
Voimia ja jaksamisia Teille!
Minä kannatan lääkehoitoa. Kyselit eikö vaikeatkin tunteet pitäisi voida käsitellä ... kyllä, kyllä, mutta ei tyttäresi niitä vielä käsittele, vaikka onkin usein masentunut ja allapäin. Jos hän osaisi - edes tunnistaa - sairauden AIHEUTTAVAT tunteet, hän ei enää olisi sairas (nykyisellä tavalla). Tyttäresi tämänhetkinen masennus ja alakuloisuus johtuu sairauden seurauksista ei syistä, ja noita tunteita voidaan helpottaa lääkkeillä ja antaa potilaalle voimia ja rauhaa keskittyä paranemiseen = itsensä ja käytöksensä ymmärtämiseen.
Anteeksi, että niin harvoin mitään kommentoin ... parantuminen on pitkä prosessi ja auttaminen paljolti kärsivällistä kädestä pitämistä, johon näin virtuaalipersoonana koen olevani kyvytön. ... Mutta Sinua ja perhettäsi edelleen ajatellen ja kannustaen. billeri
että vastasinkin "äidille" enkä "äiti-kertaa-kolmelle". No, hyvä näin : ) Tsemppiä itse kullekin Äidille.
Tyttö kuulostaa siltä, että
on alkanut "viihtyä" osastolla.
Ajattelin äsken piristää ja
soitin, mutta iloisesti hän
sanoi, että sori, on korttipeli
kesken ja kohta mennään katsomaan
kuukauden dvd:tä, soitellaan illalla!
Nopeasti kysäisin, että oliko
paino tippunut kotiloman aikana,
sillä syöminen on vielä vähän
hankala suunnitella, joskin hän
syö sitten, kun ollaan päätetty,
mitä se on. Hän sanoi, että ei
syytä huoleen, kertoo sitten
hyvän yön puhelun aikana, miten
painon kanssa on! Hän aina pelkää,
että paino putoaa ja kotiloma
evätään!
Tukkakin on kuulemma iiihana, vaikka
sitä lauantaina niin kamalasti
itki! Aah, mikä ihana hetki!
Otan tästä kaiken irti ja
hyrisen onnesta, vaikka
tiedän, että kohta saatetaan
taas olla ihan jumissa,
mutta ei se haittaa, kun
sitä osaa odottaa! Ja jos
ei alamäkeä tulekaan, on
se tosi ihanaa!
Toisaalta tunnen huonoa
omaatuntoa, kun en oikea osaa
vielä auttaa muita palstalla
kävijöitä! Ehkä jonain
päivänä tyttäreni itse
voi lohdutella äitejä tai
anorektikkoja, että tästä
voi selvitä kunnialla!
Ihania syyspäiviä sinulle,
sadepilven kultareuna!
Miten pitkään tyttäresi
on nyt ollut osastolla?
Tavallisella lastenosastolla?
Onko lähetettä anoreksiayksikköön
tehty? Minun tytölleni
ei lastenosasto ollut oikea
paikka. Edes letkuruokinta
ei saanut painoa nousemaan.
Anoreksia meni vain syvemmälle,
kun psykatrinen hoito oli
niin pinnallista. Siitä olikin
sitten 10 kk sairauden puhkeamisen
jälkeen kova alusta alkaa nousta
takaisin terveiden kirjoihin!
Tyttö on nyt ollut 2 kk anoreksiayk-
sikössä ja valon pilkahduksia on
havaittavissa!
Älä kyseenalaista lääkettä tyttärellesi,
mutta hoitavalle lääkerille kyllä!
Sinä äitinä huomaat parhaiten
tyttäresi mielenmuutokset!
Minun mielestäni tyttäreni
masentui entisestään, kun
kesäkuussa aloitimme Zypreksan.
Sanoin heti 2 viikon jälkeen,
että nyt loppui lääkitys,
mutta lääkäri kanssa keskusteltuamme,
jatkoimme lääkitystä ja nyt
tyttö on ilosempi. Hän tietty
syö paremmin, elintoiminnot
ovat paremman, joten vaikuttaahan
sekin mielialaan.
Toki vaikeiden asioiden käsittele-
minen on tärkeää, mutta vasta
ajallaan,kun ajatusmaailma
kirkastuu ja fyysinen tila
on sellainen, että aivot
pystyvät ottamaan tietoa vastaan!
On ihan turha naputtaa, että
syö nyt jne,kuten hoitajat
tekivät 2kk lastenosastolla
tyttärelleni: siinä anorektikko
menee vain enemmä lukkoon,
sillä syömien AHDISTAA aivan
käsittämättömän paljon!
Vasta, kun aivot ja koko kroppa
saa ravintoa, alkaa ajatus
juosta "oikealla" tavalla!
Olen kirjoittanut tämän viestin
sinulle 3 kertaa ja aina töppään
jotain: teksti katoaa, kun
yritän lähettää sitä. Toivotaan,
että nyt onnistun!
Haluan rutistaa sinua näin
netin välityksellä, toivottaa
voimaa ja uskoa parempaan.
Näin meitä emoja koitellaan,
mutta kestetään!?
Olet sydämelläsi mukana,
oli sitten äiti kuin
äiti huutelemassa hätäänsä!
=)
hyviä uutisiasi!
kiva kertoa välillä
hyviä uutisia!
Toivon, että ne auttavat
jotakuta jaksamaan taistelua,
sillä tämä sota on
voitettavissa!