kissani on "hirviö"

Kissasi kuulostaa hauskalta veijarilta... omakin viskoi mm. kalliin kultakellon 2,5 metrisen kaapin päältä... >> oma moka kun unohdin, meinaa kissahan ajattteli varmaan ,että "perkele mikä helvetti tuo on mikä tikittää, annetaanpas vähän tassua"...

Kissat on hauskoja lemmikkejä... Enpä usko, että siihen mikään auttaa. Eiköhän se ole aika yleistä...

Ehkä jotain virikkeitä, niin tekemiset sijoittuvat niihin, kuten leikkihiiret on kova sana täällä päässä... ne tosin tuppaa häviämään, mutta aina ne löytyy jostain kolosta kaikki kerralla.!! HUOM! Löysin jostain kolosta 14 leikkihiirtä...kissa oli paiskonut ne kaapin väliin, jostain kumman kautta...

Minun toinen kissani on kuuro. Tiputtelee myös tavaroita. Mikään ei auta, pitää vaan yrittää jättää mahdollisimman vähän hajoavia tai kovaa ääntä tippuessaan pitäviä esineitä esille. Tavaroiden romistelun lisäksi kissa on todella kova ääninen. Ilmeisesti karjuu aina koko tunteenpalolla, ei tietenkään itse tiedä olevansa meluava "hirviö".


Eli tavarat piiloon, en muuta osaa neuvoa.

Juupa, tuollaisiahan ne kissat tuppaavat olemaan. Meidän maatiaiskissaa opetettiin heti pentuna, että esim. ruokapöydälle ei saa mennä. Suihkupullo oli tässä opettelussa hyvä apu. Suihkukulma on säädettävä kapeaksi niin, että vesipisto on äkäinen. Emme myöskään antaneet kissan helposti huomata, että ihminen suihki sitä. Muutoin eläinlääkärikikin luonnehti tätä kissaamme oikein villiksi poikakissaksi. Ja sitä se myös oli, mutta rauhoittui huomattavasti noin puolen vuoden ikäisenä. Tämä rauhoittuminen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja siihen lienee vaikuttanut se, että otimme toisenkin poikakissan.

Aluksi maatiaisemme hermostui tästä ratkaisusta ja nappasi uuden kissan kunnon niskalenkillä heti selätykseen ja puri vielä voiton kunniaksi. Mutta tämä uusi ja huomattavan paljon rauhallisempi otus kompensoi tilanteen äkkiä oveluuledellaan ryömimällä ahtaisiin paikkoihin, joihin tämä isompi kissa ei päässyt ja iski sieltä takaisin sen minkä kerkesi. Tätä vaihetta kesti pari päivää, mutta sitten keverukset löivät kättä päälle alkoivat sulassa sovussa leikkiä yhdessä. Tämä pienempi pienempi pentukissa on olut meillä vasta vähän aikaa, mutta tilanne on pysynyt edelleen hyvin hallinnassa ja monet esineet ovat saaneet jäädä rauhaan. Kissa haluaa purkaa energiaansa ja kun näitä on kaksi, ne temmeltävät etupäässä toistensa kanssa. Päivärytmistä on tullut selkeä: Ensin aamutervehdys, sitten syödään kunnolla, sitten vessakäynti, sitten pesu, sitten huoneiden eli reviirin tarkistus ja tähystys ulkomaisemiin, sitten kiittämään ruuasta, sitten nukkumaan ja sen jälkeen enrgiapurkaus painimalla ja pakoonjuoksuleikeillä ym., sitten taas ruoka jne. Kahdesta kissasta näyttää olevan niin paljon seuraa toisilleen, että virikkeistä ei tule puutetta. Kissamme lähtevät hyvin harvoin pudottelemaan mitään esineitä. Pikkukissalla on omat vakiosaaliinsa (lelunsa), joita se kuljettaa ympäriinsä. Maatiainen tyytyy vain halveksien katselemaan pikkuisen "lapsellisuutta".

Sellainen erikoisuus on, että tämä vanhempi poikakissa pesee ja hellii muutenkin nuorempaa veljeään. Nuorempi heittäytyy jo valmiiksi selälleen tassut taivasta kohden merkiksi toiselle, että aloitahan turkin nuoleminen ja toinenhan sen mielellään tekee. Ihan kuin tällä poikakissalla olisi jotkut emon vaistot. Saattaisiko olla niin, että sille on jäänyt omasta lapsuudesta sellainen muisto, että emo isompana huolehtii näin pienemmästä ja mieltää nyt itsensä täksi isommaksi. Pienempi kissoista ei sen sijaan näytä koskaan pesevän isompaa vastapalvelukseksi.

Jos kissasi kuurous on perinnöllistä, hän suurella todennäköisyydellä on väriltään valkoinen. Yleensä valkoisilla eläimillä, niin kissoilla kuin koirillakin, on perinnöllinen taipumus kuurouteen, mikä johtuu sisäkorvan surkastumisesta.

Valkoinen väri on siitä erikoinen perintötekijä, että se peittää alleen kaikki muut värien perintötekijät ollen täysin hallitseva perintötekijä. Perimän parantaminen tavallisin jalostuksen keinoin ei siis näyttäisi olevan mahdollista.

Kuurot kissat voivat kuitenkin elää täysipainoista kissan elämää kunhan omistaja vain muistaa kissansa rajoitukset.

Usein kuuron kissan omistaja kertoo lemmikin olevan huomattavasti ihmisrakkaampi kuin kuulevat ja viihtyvän sylissä huomattavasti enemmän.

Lapsien meteli ei haittaa kuuroja kissoja eivätkä he juokse piiloon, kun lapsia tulee kyläilemään. Ovat tosin kissatkin kovaäänisempiä, koska eivät voi kuulla omaa huutoaan.

Kuuron kissan kanssa pitää oppia käyttämään eleitä, huuto kun ei tehoa. Mutta kissa on niin älykäs eläin, että se oppii kyllä vähintäinkin yhtä hyvin eleet kuin puheen.

Nukkuvan kuuron kissan viereen voit kävellä sen heräämättä. Samoin, jos seuraa kuulevan ja kuuron kissan leikkimistä, kuuleva kissa voi yllättää kuuron takaapäin, mutta harvemmin kuuro kissa voi yllättää kuulevan.

Kun kuuro kissa herää silitykseen, äkkinäisiin liikeisiin tai tärähdyksiin, saattaa hän pelästyä suunnattomasti ja vaikka satuttaa itsensä pudotessaan, jos sattuu olemaan pelästyessään korkealla.

Kuuro kissanpentu ei myöskään välttämättä osaa väistää kävelijöitä yhtä hyvin kuin kuuleva, mutta kissanpentujahan on varottava aina, niillä kun saattaa olla melkoinen vauhti päällä leikkiessään. On siis opittava liikkumaan jonkin verran rauhallisemmin ja katsomaan mihin astuu.

Jo leikki-iässä olevat kissanpennut yleensä osaavat jättää leikin kesken, kun toinen pentu miukaisee, mutta kuuro pentu ei tätä kuule, ja siksi saattaa kissasi olla varsin kovakourainen kaveriaan kohtaan.

Tavaroiden siirtely ja pudottelu hyllyiltä sekä pöydiltä saa aikaan kuuroa kissaa miellyttäviä värinöitä mistä johtuen saattaa lemmikki innostua touhuun kuulevaa toveriaan aktiivisemmin. Kolistelua öisin ei saa loppumaan juuri muulla keinoin kun poistamalla hyllyiltä ja pöydiltä kaikki irtotavara, jonka kissa saa liikkeelle.

Koska kuuro kissa ei pelkää pölynimuria ja näyttää jopa nauttivan imuroinnista, on turkin irtokarvat kätevä poistaa imuroimalla.

Anna kissallesi anteeksi sen kuulon puutteen asettamat rajoitukset ja nauti hänen muista ihanista ominaisuuksistaan. Eiköhän se siitä ala sujumaan...

olen kasvattanut muutaman vuoden rotukissoja ja myös valkoinen väri kuului kasvatusohjelmaani. minulle syntyi kymmenen valkoisen pennun joukossa kaksi kuuroa pentua. otin asioista selvää, ajattelin itse mikä auttaisi kuuroa kissaa selviytymään ja miten ohjaisin uutta omistajaa selvitymään kissan kanssa. päädyin seuraavaan:
1) kuuro kissa tarvitsee ehdottomasti kaverin! joko se menee kotiin jossa on jo aikuinen kissa tai sitten se lähtee pentuesisaruksen kanssa. rotukissan luovutusikä on 12vkoa ja onkin todella tärkeää että kuuro pentu saa olla sisarusten kanssa oppimassa kissaksi aina tuohon ikään saakka ja mieluummin pitempääkin. ensimmäinen kuuro kissani lähti vanhemman kaveriksi ja on selviytynyt loistavasti. samanlaisia ongelmia on ollut kuin sinulla, mutta ne ovat jääneet pois tavaroiden pois korjaamisen, vesisuihkukomennuksen ja viittomakielen avulla. kissalle on opetettu viittomia: ei/lopeta ja tule tänne. kuuro kissa aistii todella herkästi tärinän ja vastaavan ja sitä voi myös hyödyntää opettamisessa.
2) alusta asti neuvoin kuuron pennun omistajalle että ruoki kissa aina iltapainotteisesti. aamulla ei ruokaa lainkaan, muutama raksu korkeintaan ja vettä tietenkin. iltapäivällä tahtia tiivistäen töistä palattua alkaa tankkaaminen ja raskas liha-ateria viimeisenä illalla myöhään ja pallovatsan kanssa ei mikään kissa tee muuta kuin vedä unta kaaliin. ennen ruokailua ja ruokailujen välillä kovaa leikittämistä ja valjasulkoilua ( se on taivaallisen helppoa kuuron kissan kanssa joka kulkee kuin koira valjaissa ja herättää ihmisissä ihastusta kun kaunis valkoinen pitkäkarvainen kissa rohkeana häntä pystyssä tutkii maailmaa)
3) kissa on yöllä keskeytettävä ja otettava viereen nukkumaan ja sille on kerrottava että nyt nukutaan. pentuni omistaja saneerasi makuuhuoneensa niin että ei ollut pudotettavaa ja laittoi oven kiinni ja muutamana yönä "piti väkisin" kissaa kainalossaan ja nukutti sen viereensä ja tämä kissa ryhtyi nukkumaan öisin ja askartelemaan tavaroilla päivisin.

toinen kuuro pentuni lähti pentuesisaruksen kaverina uuteen kotiin ja hyvin on mennyt, kun kuuleva, syntymästä saakka tuttu ikätoveri pitää huolta viihtymisestä ja leikittää parhaalla mahdollisella tavalla ja mallittaa kuuron kissan elämää muutenkin kissamaisella tavalla. on selvää että yksinäiselle kuurolle kissalle kertyy ajan kanssa monia mahdollisesti ei-toivottuja piirteitä, koska siltä puuttuu yksi aisti ja se käyttäytyy osin epäkissamaisesti kuuroutensa tähden. ihmisen vastuulla on siis luoda kissalle parhaat mahdolliset edellytykset selviytyä kuuroudesta huolimatta.