Minkälaista on olla yksin?

Vastaan nyt tänne kun en omista mailia. Sulla ei ole ketään jolle puhua, jonka kanssa keskustella. Istut kotonasi kun puhelin ei soi, kukaan ei kaipaa ja joskus tuntuu, ettei kukaan muista sinun olevan edes olemassa. Ei tunnu yhtään millekään. Uskotko? Paljon mielummin omistaisin ihmissuhteita vaikka se tarkoittaa sitä, että niitä täytyy selvitellä ja niistä koituu suruakin. Koituu myös paljon muutakin.
Voi myös tuntea itsensä yksinäiseksi toisellakin tavalla. Vaikka olisikin pari kaveria ympärillä tuntuu, että on yksin ja asioista ei voi puhua. Kaveripiiri ei ole terve ja tuntuu pahalle ja tyhjälle.
Monet neuvoo yksinäisiä hakeutumaan muitten seuraan ja lähtemään jonnekin sieltä kotoa. Uskokaa koitettu on, vaan ei se välttämättä ole noin simppeliä. Itse mulla on vaikee tutustua kehenkään ja menen aina lukkoon. Keskustelutaidotkin on ruosteessa kun niitä ei ole päässut käyttämään. Toivottavasti vastas ainakin jotenkin sun kysymykseen.

Surullista. Juuri nyt masentavaa. Perjantai-illat ovat yksinäisen helvetti. Viikko takana ja viikonloppu alkaa. Muut lähtevät baareihin viettämään aikaa kaveriporukoissa, itse lähden kotiin hakkaamaan tietokonetta tai lukemaan kirjaa.

Kun on pitkään ollut yksin, yksinäisyys saa uusia piirteitä. Tosiasia on se, että en ole kenellekään tärkeä. En merkitse mitään kenellekään, kukaan ei tarvitse, kaipaa tai rakasta minua.

Yksinäisestä ihmisestä tulee myös surullinen ihminen. En muista, mistä luin ajatuksen, joka minun mielestäni on osuva: kun ihminen on ollut kauan yksin, sen ympärille syntyy surullisuuden kehä. Aiemmin elämässäni en pitänyt yksin elokuvissa, kahviloissa, baareissa, matkoilla käymistä surkeutena vaan vapauden ja omaehtoisuuden merkkinä. Siinä oli jopa coolia hengata yksin trendibaareissa, omaehtoista tyyliä. Nykyään näen itseni erilailla, ulkopuolisen silminkö? Se tietty tyyppi, jonka ovimies jo tunnistaa; joka tulee aina yksin ja lähtee aina yksin.