Mula oli 80 litrasessa milliksiä 11 kipaletta. nyt niitä on enää kahdeksan, mutta en löytänyt jäänteitä mahdollisista "raadoistakaan" kun siivosin pohjan perusteellisesti juuri vähän aika sitten. Syövätkö urokset mahdollisesti toisiaan kilpaillessaan naaraiden huomiosta jos haavoittuvat pahoin? Entä hoitavatko pohjakalat homman loppuun. Pohjalla kaksi partista ja neljä albiinomonnista ja keskivedessä 5 keltabarbia jos nimen oikein muistin:). Joukossa on myös taistelukala..hmmm...
outo katoaminen
Barbus
5412
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Akvaariosi on hieman ylikansoitettu, haluaisitko parantaa kalojen oloja vai tyydytkö tuohon?
Altaasi on todellakin ylikansoitettu.
Nämä keltabarbit tarvitsisivat isomman akvaarion.
http://laura.leka-airsoft.fi//kalat.php?nayta=1
Luopuisin niistä siis.
Kaksi partista on myös liikaa altaaseesi, partis voi kasvaa jopa 15 senttiseksi ja vaatisi 100-litraa vettä. Vaihtaisin partiksen vaikkapa nuolimonniparveen.
Partis on varmasti myös "syypää" kalanruumiiden hävittämiseen, se voi natustaa niin kasvis- kuin eläinpitoista ravintoa.
Taistelukala on vääränlaisessa seurassa, taistokoiras voinee pitää milliskoiraita liehuevien takia kilpailijoina ja osaltaan "hävitää" milliskantaa.
Taistelukalakoiras voi olla todella ärhäkkä ja jopa tappaa kilpailijansa.
Suosittelisin korjaamaan kalaston, niin kuolonuhreilta voitaisiin kenties välttyä.
Millikset ja monniset siellä mahtuu olemaan ja jos vaikka partiksien tilalle niitä nuolimonneja?
Kyllä taistoa on syytä epäillä, miljoonakala urokset muistuttavat taistelukala ukkoa. Taisto "herrat" tappavat varmasti miljoonakala uroksia, siinä missä toisiaan ja akkojaankin ja partikset hoitaa ruumiit kuleksimasta.
Sama itsellä, eli muutamat miljoonat, taistelu (uros sekä naaras) partasia..
En ole saanut kiinni ketään itse teosta, mutta epäilen kanssa taistelukalaa (yksi uhri tällä hetkellä). Ja miltsin ruumis menee aika pieneksi kun evät revitään että sellainen hävinnee juuri esim partasten toimesta.
Itsellä nuo muutamat miljoonat oli virhehankinta. Naaraat pärjännee mutta urokset varmaan hävinnee pikkuhiljaa.
Taistelukalat (1 uros ja 1 naaras) tulee minulla toimeen Ok (piilopaikkoja / tilaa riittävästi). Itse korvaan kyllä miltsit muilla ja taistelukalat jää. Taistelut pärjää hyvin esim seeprakalan, pikkuahventen kanssa mitä voisin suositella 80:een. Partasetkin kasvaa aika hitaasti että ei noiden hävityksellä mielestäni kiirettä ole (olen aika harvoin nähnyt 15cm pitkää partamonnia..)
Taistokoiras voi olla melkoinen persoona ja akvaarion pomo, jos sillä on luonnetta, usein on.
-Taistelukalaa muistuttavat "kilpailijat" eivät sovi samaan altaaseen, minkä olette nyt vihdoinkin huomanneet.
(Useimmissa taistelukala-esittelyissä tai keskusteluissa tämä on tullut ilmi, jos niitä joku viitsisi lukea ennenkuin hankkii kaloja altaaseensa)
-Eikä evännyppijät, useimmat affenet, barbit voivat päätyä nyppimään taiston liehueviä.
-Myöskään seeprakala ei sovellu taistelukalan kanssa samaan altaaseen, vaan se vaatii hiukan viileämpää vettä kuin taisto.
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?cmd=325
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=362