Veneily ja ilmapiiri

Ostin muutama vuosi sitten isohkon puoliliukuvan matkaveneen. Pohdimme myös purjevenettä, mutta koska liikumme myös Saimaan puolella päädyimme toistaiseksi moottoriveneeseen. Molemmissa on mahdollisuus kehittyä veneilijänä ja molemmissa voi kokea olevansa jo perillä heti kun on astunut veneeseen. Molemmissa on lisäksi omat hyvät ja huonot puolensa. Venily on ollut hyvin mukava harrastus, mutta jossain määrin pettymys on ollut sen ympärillä vallitseva ilmapiiri. Jostain minulle aivan käsittämättömästä syystä moottori- ja purjeveneilijöissä on äänekäs joukko niitä, joista tuo toinen veneilylaji on jotenkin halveksittavaa. En voi kuin ihmetellä, sillä molemmissa on kuitenkin kysymys suurelta osin samasta harrastuksesta. Sama ilmiö on tullut nuoruudessasni vastaan moottori- ja purjekoneilmailussa. Pahimmat viholliset tosin politiikassakin löytyvät itseään lähellä olevista puolueista. Minusta jokainen voisi mennä itseensä ja miettiä onko omassa käytöksessä korjaamisen varaa.
Mitä tulee Merikarhuihin, niin tunnen joitakin heitä ja toistaiseksi vastaan on tullut vain ihan mukavia ihmisiä. Ymmärrän hyvin, että he eivät kaipaa satamiinsa sellaista veneilymuotoa jota itse edustan. Koska he ovat ostaneet omat saaritukikohtansa omilla rahoillaan, en voi oikein ymmärtää miksi sinne pitäisi olla pääsy minulla, joka en ole siihen toimintaan sijoittanut varojani tai aikaani. Jos joskus ostan purjeveneen, silloin harkitsen liittymistä ilman muuta. Mitä taas tulee puheisiin moottoriveneiden saasteista, on puhujan ollakseen kohtuullinen myös tarkasteltava omaa elämäänsä ja huomioitava asuuko omakotitalossa ja onko autoilun päästöt perheessä minkälaisia jne.
Mitä veneilykulttuuriin tulee, niin kieltämättä kaikkein törkeimmät tapaukset ovat valitettavasti liittyneet nuoriin moottoriveneilijöihin, näitä minä minä ihmisiä on nykyisin kaikkialla ja veneily ei ole poikkeus säännöstä.

Jossain määrin veneilijöihin pettynyt
141875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ja suvaitsevaisuus ovat avainasemassa omaan ja toisten viihtymiseen veneilyn parissa. Niinkuin maalla on myös veneilijöissä aivan samat inhimillisen elämän piirteet: onnistumisen ilo, yksinäisyyden kaipuu, seuran tarve, kateus, jne. Lista on loputon.

Väitän siis, että asenne ja suvaitsevaisuus ovat ratkaisevia. Itse lähden veneilemään saadakseni olla rauhassa, mutta myös kohdatakseni samoin ajattelevia ihmisiä. Ilman ennakkoasenteita. Muutama yksilö voi vaikuttaa ratkaisevasti omaan käsitykseen toisista veneilijöistä. Toisille sääntöjen noudattaminen on tärkeintä ja kiukku nousee toisten tietämättämyydestä tai välinpitämätömyydestä. Osa meistä taas ei ole niin nogon nuuka kaikkien pykälien suhteen ja nautiskelee veneilyn vapaudesta.

Minulla on erittäin positiivisia kokemuksia veneilijöistä Savonlinnasta pohjoiseen.

Me vain olemme erilaisia.

Äänestä

minusta touhu on ainakin viimeiset 30 vuotta ollut aivan samaa.ja porukkakin.nyt näitä vain on enemmän.mitään ongelmia ei ole,jos ei itse vedä herneitä nenään.tärkein on siis aina oma mieliala eikä toisten muuttaminen mieleïsiksi.kaikista kovimmat vänkääjät haluavat vaihdattaa toisten venetyypinkin ja sitten kiroilevat mielensä mustiksi,kun ne eivät älyä sitä tehdä.ja sekin pilaa loman kun toisella on saalingissä sellainen ja sellainen viiri.
ja muutama sana tuosta tervehtimisestä.ennen vanhaan (vielä 70 luvulla!) miehet nostivat hatun päästään,kun vastaan tuli pienessä kaupungissä tuntematonkin naisihminen.ei enää. enää ei myöskään tervehditä oman pursiseuran laiturilla.tavat on muuttuneet ja ihmiisä on m onenlaisia.miten ihmeessä te kuvittelette,että bärön puutarhaväylän ruuhkassa kukaan viitsii nostaa alituiseen kättään.ei se ole teille mitään henkilökohtaista.kyllä minä tervehdin aina veneitä avomerellä, kun niitä kohtaa harvemmin.samoin jossain isoilla selillä.ja mainittakoon,etten pahoita mieltäni yhtään isoistakaan moottoriveneen aalloista,kun ei se niitä poista minnekään.elämä on.

Äänestä
  • kutka ovat Ruotsissa veneilleet ovat ehkä huomanneet että kun veneitä liikkuu tarpeksi paljon tervehtiminen vähenee. Esim. loma-aikana Tukholman lähistöllä saisi olla koko ajan käsi pystyssä, josta syystä eivät siellä välttämättä tervehdi kuin poikkeustapauksissa..

    Äänestä

Kyllähän he ovat ihan okei Suuria ihanteita 10 vuotiaalle pojalle. 50 vuotta sitten.
He vain ovat päättäneet nyt nakertaa jokamiehen oikeuksia kulkea luonnossa

Äänestä
  • jokamiehenoikeus ei anna lupaa tulla toisen tontille tai satamaan. tosin jokamiehenoikeus ei määritä kuinka kaukana toisen pihalta pitää olla,mutta se kieltää kuitenkin pihamaalle tulon sekä sen lävitse kävelyn. itse näkisin,että 200 metriä lähemmäksi ei toisen rakennettua pihapiiriä saa rantautua. tässä suhteessa ei merikarhut poikkea muusta porukasta,joka myöskään ei toivota aivan vierasta porukkaa tervetulleeksi saunalaiturilleen, vaan haluaa pitää omana ilonaan mökkirantansa. harva pursiseurakaan toivottaa tervetulleeksi omaan saaripaikkaansa vieraan kerhon tai puhumattakaan järjestäytymättömän veneilijän.

    Äänestä

  • mainsaill kirjoitti:

    jokamiehenoikeus ei anna lupaa tulla toisen tontille tai satamaan. tosin jokamiehenoikeus ei määritä kuinka kaukana toisen pihalta pitää olla,mutta se kieltää kuitenkin pihamaalle tulon sekä sen lävitse kävelyn. itse näkisin,että 200 metriä lähemmäksi ei toisen rakennettua pihapiiriä saa rantautua. tässä suhteessa ei merikarhut poikkea muusta porukasta,joka myöskään ei toivota aivan vierasta porukkaa tervetulleeksi saunalaiturilleen, vaan haluaa pitää omana ilonaan mökkirantansa. harva pursiseurakaan toivottaa tervetulleeksi omaan saaripaikkaansa vieraan kerhon tai puhumattakaan järjestäytymättömän veneilijän.

    Olen työn puolesta ollu 30 vuotta joka arkipäivä merellä ,ja vapaa aikana 20 vuotta omalla veneellä.12000 mpk
    Pisin reissu 3,5 kk noin 2000 mpk. Kolme kertaa 30 m/s tuulessa. 2kertaa talon veneellä ja kerran omalla.Vähän vaivaa se että kun tulet mereltä kovassa kelissä turva satamaan, sen on ostanut joku
    seura.Tosin jos on joku hätä niin minä menen sinne satamaan. Kyllä poliisi sitten päättää oliko
    oikeus rantautua,ankkuroitua.Yksi kerta oli lähellä että olisi ollut tarve rantautua mutta se ennen yleinen turvasatama olikin merenkyntäjien ostama ? vähä harmitti. Minun kokemuksella ei ihan turhaan etsi turva satamaa.

    Äänestä

  • 30vmerellä kirjoitti:

    vaikea ymmärtää,että merikarhujen saaripaikka olisi aina se lähin turvasatama? tietysti näitä satamia on 28 ja useat monelle tuulelle suojaisia. sekä suunniteltu niin, että yksinkin on helppo isollakin veneellä rantautua. mutta kuitenkin. suomessa on satojatuhansia saaria ja satamoitakin vaikka kuinka paljon. esimerkiksi saaristomerellä ei merikarhusatamverkosto anna juurikaan lisäarvoa,koska siellä on suojaisia luonnonsatamia, suojasatamia sekä palvelusatamia vaikka kuinka paljon. tietysti "myrskyn" aikana monet vierasvenesatamat täyttyvät nopeasti ja vapaita paikkoja ei löydy samaan tapaan kuin "seurojen" saarista, mutta kyllä ilman veneessä olevaa turvallisuutta vaarantavaa vikaa on mielestäni tarpeetonta pyrkiä merikarhusaareen (ilman jäsenyyttä). jos uppoaminen uhkaa, niin tervetuloa. veneessä pitäisi olla ankkuri, jonka voi pudottaa saaren suojaisella puolella pohjaan ja odotella tyyntymistä. ei siinä aina tarvitse rantaan päästä. mitenkähän sinäkin mahdoit pärjätä tuolla suomen ulkopuolella,kun ei ollut merikarhujen saaria tai muita pursiseurojen paikkoja??? no ilmeisesti hyvin, mutta kyllä suomessakin pitäisi lähteä merelle sillä ajatuksella,että menee muualle kuin merikarhusatamaan, jos ei jäsen satu olemaan.

    Äänestä

  • Vai niin. Eli jos kerran Merikarhujen saaritukikohdat kuuluvat sinusta jokamiehenoikeuden piiriin, niin saako sinunkin mökillesi sitten rantautua tuosta vaan??

    Äänestä

  • balle kirjoitti:

    Vai niin. Eli jos kerran Merikarhujen saaritukikohdat kuuluvat sinusta jokamiehenoikeuden piiriin, niin saako sinunkin mökillesi sitten rantautua tuosta vaan??

    nytkin on monta autoa tuossa kadulla ikkunan alla
    noin kymmenen metrin päässä.kuinka se kotirauha.
    200 metriä ?

    Äänestä

  • 30vmerellä kirjoitti:

    nytkin on monta autoa tuossa kadulla ikkunan alla
    noin kymmenen metrin päässä.kuinka se kotirauha.
    200 metriä ?

    Annoit sitten rakentaa kadun tontillesi!?

    Äänestä

  • mainsaill kirjoitti:

    vaikea ymmärtää,että merikarhujen saaripaikka olisi aina se lähin turvasatama? tietysti näitä satamia on 28 ja useat monelle tuulelle suojaisia. sekä suunniteltu niin, että yksinkin on helppo isollakin veneellä rantautua. mutta kuitenkin. suomessa on satojatuhansia saaria ja satamoitakin vaikka kuinka paljon. esimerkiksi saaristomerellä ei merikarhusatamverkosto anna juurikaan lisäarvoa,koska siellä on suojaisia luonnonsatamia, suojasatamia sekä palvelusatamia vaikka kuinka paljon. tietysti "myrskyn" aikana monet vierasvenesatamat täyttyvät nopeasti ja vapaita paikkoja ei löydy samaan tapaan kuin "seurojen" saarista, mutta kyllä ilman veneessä olevaa turvallisuutta vaarantavaa vikaa on mielestäni tarpeetonta pyrkiä merikarhusaareen (ilman jäsenyyttä). jos uppoaminen uhkaa, niin tervetuloa. veneessä pitäisi olla ankkuri, jonka voi pudottaa saaren suojaisella puolella pohjaan ja odotella tyyntymistä. ei siinä aina tarvitse rantaan päästä. mitenkähän sinäkin mahdoit pärjätä tuolla suomen ulkopuolella,kun ei ollut merikarhujen saaria tai muita pursiseurojen paikkoja??? no ilmeisesti hyvin, mutta kyllä suomessakin pitäisi lähteä merelle sillä ajatuksella,että menee muualle kuin merikarhusatamaan, jos ei jäsen satu olemaan.

    lähes poikkeuksetta niin sisä saaristossa että aina on ympärillä saaria vaikka kuinka paljon. Joten saaren taakse tuulensuojaan ja leka pohjaan.

    Äänestä

  • olet ! kirjoitti:

    Annoit sitten rakentaa kadun tontillesi!?

    Se katu nyt oli tossa.Sitä oppii kun joutuu asumaan
    ahtaissa tiloissa laivalla 2,5x3 m hytissä kaksi kaveria.kyllä pitäisi itse käyttäytyä niin kun toivoisi toisten käyttäytyvän itseään kohtaan.Sillä kumminkin parhaiten pärjää.Tappelu ei varmaankaan ole niitä parhainpia keinoja.
    Maksan veroni,televisio lupani,vierasvenesatama maksun,enkä muista että olis yhtään laskua maksamatta. Rakensin itse taloni 165 neliötä 5 kk
    veneen olen tehnyt runkovalmiista ,melkein valmiiksi
    kone korjaukset teen itse (paitsi ruiskutuspumppuun en koske )Kyllä tällä kokemuksella on jo huomannu että tuonne merelle helposti sopii kaikki kulkijat,varsinkin jos noudattaa vähänkin meriteiden sääntöjä ja jokamiehen oikeuksia. Eikä mitään tulkintoja, sillä lakia ei tulkita vaan sitä noudatetaan. Jos tulee tarve tulkita niin ymmärryksessä on jotain vikaa

    Äänestä

Eipäs lannistuta. Toivottavasti kohdataan joskus ja höpötellään mukavia, ne yleiset kysymykset mistä tulet ja minne menet vaihdetaan kokemuksia satamista ja juodaan yksi rommitoti kannella. Kerrotaan viellä se kova paikka missä ollaan oltu ja ihmetellään miten hyvin molemmat osaa toimia näissä tilanteissa.
Verrataan viellä vähän purjevenettäni ja sinun moottorivenettä, ladellaan muutama kohteliaisuus ja sitten kehutaan omaa venettä :)

Minusta ihmiset ovat tärkeämpiä kuin se tuletko satamaan Busterilla tai Swanilla.

Äänestä

että olet seilannut vähän liian kauan tällä foorumilla. Tosielämässä moottoriveneilijöiden ja purjehtijoiden välillä ei ole minkään laista kädenvääntöä, ellei nyt sitten siellä Saimaan puolella missä en itse ole veneillyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Semiplaanari kirjoitti:

Ostin muutama vuosi sitten isohkon puoliliukuvan matkaveneen. Pohdimme myös purjevenettä, mutta koska liikumme myös Saimaan puolella päädyimme toistaiseksi moottoriveneeseen. Molemmissa on mahdollisuus kehittyä veneilijänä ja molemmissa voi kokea olevansa jo perillä heti kun on astunut veneeseen. Molemmissa on lisäksi omat hyvät ja huonot puolensa. Venily on ollut hyvin mukava harrastus, mutta jossain määrin pettymys on ollut sen ympärillä vallitseva ilmapiiri. Jostain minulle aivan käsittämättömästä syystä moottori- ja purjeveneilijöissä on äänekäs joukko niitä, joista tuo toinen veneilylaji on jotenkin halveksittavaa. En voi kuin ihmetellä, sillä molemmissa on kuitenkin kysymys suurelta osin samasta harrastuksesta. Sama ilmiö on tullut nuoruudessasni vastaan moottori- ja purjekoneilmailussa. Pahimmat viholliset tosin politiikassakin löytyvät itseään lähellä olevista puolueista. Minusta jokainen voisi mennä itseensä ja miettiä onko omassa käytöksessä korjaamisen varaa.
Mitä tulee Merikarhuihin, niin tunnen joitakin heitä ja toistaiseksi vastaan on tullut vain ihan mukavia ihmisiä. Ymmärrän hyvin, että he eivät kaipaa satamiinsa sellaista veneilymuotoa jota itse edustan. Koska he ovat ostaneet omat saaritukikohtansa omilla rahoillaan, en voi oikein ymmärtää miksi sinne pitäisi olla pääsy minulla, joka en ole siihen toimintaan sijoittanut varojani tai aikaani. Jos joskus ostan purjeveneen, silloin harkitsen liittymistä ilman muuta. Mitä taas tulee puheisiin moottoriveneiden saasteista, on puhujan ollakseen kohtuullinen myös tarkasteltava omaa elämäänsä ja huomioitava asuuko omakotitalossa ja onko autoilun päästöt perheessä minkälaisia jne.
Mitä veneilykulttuuriin tulee, niin kieltämättä kaikkein törkeimmät tapaukset ovat valitettavasti liittyneet nuoriin moottoriveneilijöihin, näitä minä minä ihmisiä on nykyisin kaikkialla ja veneily ei ole poikkeus säännöstä.

Jossain määrin veneilijöihin pettynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu