Arv. yli 3 täysin

Jos opiskelija menee keskiarvossaan yli 3.0, on hän haaskannut aikaansa. Aika tulee käyttää hyödyllisesti. Eli arvosanojen sijaan on haalittava mahdollisimman paljon opintopisteitä tiettyä aikayksikkö kohden. Itse aikanaan noudatin tätä politiikkaa ja suoritin tarvittavat kurssit kolmessa vuodessa säästäen aikaa. Samalla sovitin keskiarvoni suunnitelmallisesti kaksi kymmenystä yli kolmen, joka mahdolistaa halutessani automaattisen jatko-opinto-oikeuden. Sitä kyllä jälkeenpäin hämmästelin, etteivät työnantajat kiinnittäneet juuri lainkaan huomiota tähän nopeuteen, joten arvatenkin työnantajat eivät tee normaalisti mitään eroa ka:n 2 ta 3 välillä. Arvosanat eivät ole vielä tae hyvälle työmarkkinamenestykselle, esim jos olet vaikka nörtti tai autisti.

Vakkeivat työnantajat arvostaisikaan tätä nopeutta, niin siitä kuitenkin hyötyy, siten ettei tarvitse kovin kauaa koulunpenkkiä kuluttaa. Työpaikan haussa eniten vaikuttaa työkokemus, jos sitä ei ole kertynyt riittävästi, voi tietyillä aloilla olla todella vaikeaa saada koulutustaan vastaavaa työtä. Näet nykyään kai jo 50-60% nuorista käy AMK:n tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Tämä voi kuitenkin olla alakanttiin, koska opetusministeriön tavoitelinja on 70%.    
7758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

...tutkintoni ihan vähän vajaassa neljässä vuodessa, ka. 4,5 ja opintoviikkoja yhteensä lähes kaksisataa. Molemmatkin voi siis saada.

Äänestä
  • Mitä käytännön hyötyä sinulle näistä arvosanoista oli????????? Olisit ollut fiksumpi, jos olisit valmistunut vuoden nopeammin tällä 3:en ka:lla

    Äänestä

  • TURHA- kirjoitti:

    Mitä käytännön hyötyä sinulle näistä arvosanoista oli????????? Olisit ollut fiksumpi, jos olisit valmistunut vuoden nopeammin tällä 3:en ka:lla

    Joillekin opiskelijoille arvosanoilla voi olla muutakin väliä, kuin monimutkaiset spekuloinnit maksimaalisesta panoa-tuotos-suhteesta. Tuntee omaksuneensa asiat, saaneensa jonkin palkkion tehdystä työstä jne. jne. Itsekin sain aikoinani hyviä arvosanoja, ja vielä ei tähän päivään mennessä ole yksikään työnantaja papereilleni sylkenyt, päinvastoin positiivista on tullut.

    Äänestä

saada viitosia sillä hirveällä vaivalla, jonka sinä olet pannut niihin kakkosiisi. Tasan eivät käy älyn lahjat! ;)

Äänestä
  • siitä kiinni missä tdk:ssa opiskelee ja mikä on pääaine mitä tulee arvosanoihin ja valmistumisnopeuteen. Mielestäni tästä on turha kiistellä. Säästäkää se energia opiskeluun. :)

    Äänestä

  • Näinhän se on, miksi tehdä kehnommin jotain, jonka voi tehdä hyvin. 200 ov:ssa on 40 ov ylimääräistä vaikka toista tutkintoa varten, normitutkinto olisi valmistunut tuossa aloittajan hehkuttamassa kolmessa vuodessa. Joskus on viisasta mennä sieltä mistä aita ei ole matalin tai jo kaatunut. Tdk:ni on valtiotieteellinen, ja kuten tuossa alempana mainitaan, näissä on varmasti suuria eroja. Tartuinkin aloitukseen osaksi juuri koko kysymyksenasettelun mielettömyyden vuoksi.

    Äänestä

Ilmeisesti itseäsi ei kiinnostanut opiskelu. Olen valitettavasti huomannut, että näin on monen kohdalla, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että jotakuta voi ihan oikeasti kiinnostaa opiskelu ja hyvien arvosanojen saanti voi olla tyydyttävää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TURHA- kirjoitti:

Jos opiskelija menee keskiarvossaan yli 3.0, on hän haaskannut aikaansa. Aika tulee käyttää hyödyllisesti. Eli arvosanojen sijaan on haalittava mahdollisimman paljon opintopisteitä tiettyä aikayksikkö kohden. Itse aikanaan noudatin tätä politiikkaa ja suoritin tarvittavat kurssit kolmessa vuodessa säästäen aikaa. Samalla sovitin keskiarvoni suunnitelmallisesti kaksi kymmenystä yli kolmen, joka mahdolistaa halutessani automaattisen jatko-opinto-oikeuden. Sitä kyllä jälkeenpäin hämmästelin, etteivät työnantajat kiinnittäneet juuri lainkaan huomiota tähän nopeuteen, joten arvatenkin työnantajat eivät tee normaalisti mitään eroa ka:n 2 ta 3 välillä. Arvosanat eivät ole vielä tae hyvälle työmarkkinamenestykselle, esim jos olet vaikka nörtti tai autisti.

Vakkeivat työnantajat arvostaisikaan tätä nopeutta, niin siitä kuitenkin hyötyy, siten ettei tarvitse kovin kauaa koulunpenkkiä kuluttaa. Työpaikan haussa eniten vaikuttaa työkokemus, jos sitä ei ole kertynyt riittävästi, voi tietyillä aloilla olla todella vaikeaa saada koulutustaan vastaavaa työtä. Näet nykyään kai jo 50-60% nuorista käy AMK:n tai ylemmän korkeakoulututkinnon. Tämä voi kuitenkin olla alakanttiin, koska opetusministeriön tavoitelinja on 70%.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu