Törmäsin erittäin kiinnostavaan kirjaan: Martti Paloheimo/Kotivammaisuuden synty - suomalaisen lapsuuden haavat.
Paloheimo on uskaltanut, toisin kuin ehkä useimmat psykiatrit, kiinnittää suurta huomiota potilaidensa lapsuuteen ja kotitaustaan. Onhan varhaislapsuuden häiriötön psykologinen kehitys kiistatta ratkaisevan tärkeä pohja myöhemmälle elämälle. Hän on havainnut, että esim. neurooseista tai masennuksesta kärsivien varhaiselta taustalta löytyy lähes aina asioita, joita voidaan pitää merkittävinä myöhempien ongelmien syntymisessä.
Lukekaa ihmeessä, saatatte saada aivan uusia oivalluksia. Aika harvalla kai meistä on ollut "täydellinen lapsuus".
Paloheimo on uskaltanut, toisin kuin ehkä useimmat psykiatrit, kiinnittää suurta huomiota potilaidensa lapsuuteen ja kotitaustaan. Onhan varhaislapsuuden häiriötön psykologinen kehitys kiistatta ratkaisevan tärkeä pohja myöhemmälle elämälle. Hän on havainnut, että esim. neurooseista tai masennuksesta kärsivien varhaiselta taustalta löytyy lähes aina asioita, joita voidaan pitää merkittävinä myöhempien ongelmien syntymisessä.
Lukekaa ihmeessä, saatatte saada aivan uusia oivalluksia. Aika harvalla kai meistä on ollut "täydellinen lapsuus".
Vastaukset 5
Vanhimmat
Arthur Janov: Huuto sisimmästä
Det nya primalskriket
Why we get sick, how to get well
Nämä löytyy ainakin kirjastosta. Lisäksi voi tilata netin kautta ainakin saman kirjoittajan The Biology of Love:n
Mun piti just tulla laittaan toi sama kirjavinkki tänne ja mietin että miten muotoilisin otsikon... Kun se on kuitenkin aika ohut kirjanen, tosin täynnä asiaa. Vuonna -86 muistaakseni käytettiin tätä termiä laajemminkin, varsinkin äitini oli innokas osoittelemaan kotivammaisia ympäristössään...
Mielestäni hyvä psykiatri ON rehellinen koska niin moni meistä koti- ja kouluvammaisista on saanut sen suhteen paljon ristiriitaista tietoa ja omituisia diagnooseja (persoonallisuushäiriö) jotka eivät oikein kerro mistä jokin johtuu, onko asia yksilön oma vika vai lapsena saatu omituinen kohtelu ja sen jättämät jäljet. Hienoa. Ensin sorretaan ja sitten kun ihmetellään miksi tuo reagoi noin, ehkäpä hän onkin yliherkkä, skitso suorastaan, niin sittenhän sitä voidaan kiusata vähän lisää. Jonain päivänä ihminen sitten tekee jotain "kauheaa" ja saa vielä siitäkin leimat päällensä, vaikka on ollut sellaisessa tilanteessa mistä moni ei olisi selvinnyt mitenkään.
Pahat pojat= kotivammaiset pojat...
Muitakin samoin ajatuksin liikkeellä. :-) Puhut varmaankin siitä aiemmasta painoksesta, tämä minkä itse sain käsiini on kyllä ihan "kunnon" kirjan kokoinen laitos. Muistaakseni painettu vuonna 1999, eli varmaankin uudistettu & täydennetty versio.
Niin, vaaranahan tietysti on, että joku kirjan luettuaan alkaa löytää "kotivammaisia" joka puolelta. No, ei sekään välttämättä hirmuisen kaukaa haettua ole siinä mielessä, että kyllähän meillä jokaisella on omat "vammamme", toisilla isommat, toisilla pienemmät. Ei kirjan perusteella kuitenkaan ehkä kannata alkaa sormella osoittelemaan ja psykiatrimaisia diagnooseja tekemään lähiympäristössään. :-) Pääasia kai on ymmärtää, että kaikilla ei ole samat eväät tähän elämään. "Pahat pojat" on hyvä esimerkki. Itse ihmettelen, miten Euran veljeksistä on ylipäätään tullut niinkin tasapainoisen oloisia, kun ottaa perhetaustan huomioon. Sitä vain miettii, olisiko itse kestänyt samaa romahtamatta.
on hyvin valaiseva kirja kun ei luota omiin havaintoihinsa tai väheksyy näkemänsä merkitystä. Siitä saa tukea.
Itse olin nähnyt ex-mieheni insestistä, lapseen kohdistunutta elehtimistä ja muutakin väkivaltaa, mutta on oltava tuki, jotta uskoo näkemänsä.
Näin ainakin siinä tapauksessa kun on liiskautunut mielivallan alla, ja kun kumppanin röyhkeys ylittää kaikki rajat.
Olet siis elävä esimerkki siitä, että kirjasta on ollut ihan konkreettistakin hyötyä. Kokemuksesi on ollut rankka, onneksi ilmeisesti sait tarpeeksi rohkeutta selvittää asian.
Paloheimokin oli kaikesta päätellen rohkea mies (tietääkseni hän on nyttemmin jo kuollut?). Hän esim. ottaa kirjassaan esiin myös kiistellyn anteeksiantamisen käsitteen ja tuo minusta esiin aika hyviä ajatuksia. Mm. sen, etteivät kaikki pysty antamaan anteeksi heihin kohdistuneita pahoja tekoja, eikä sitä pitäisi ihmiseltä automaattisesti vaatia. Anteeksianto on todellista vasta, kun (ja JOS) ihminen itse on siihen valmis. Jotkut eivät siihen pysty, ja se heille suotakoon. Kukapa meistä voi tuomariksi toisille ruveta, kun ei samaa elämää ole joutunut läpi käymään.