kerran kun kunnolla pyllylle koivuniemen herralla rapsauttaa niin johan uskoo eikä enää tuhmuuksien sattuessa tarvi kuin uhata ja näyttää risua niin eiköhän pentu tottele. itse olen kokenut tämän parhaaksi keinoksi omalle viisipäiselle TODELLA VILLILLE kakaralaumalleni. Tuhmuuksia näkyy vaan ilmaantuvan eteen joka laatikosta ja nurkasta. Kuten esimerkiksi pikkuveljien sulkeminen mullien kuivikekoppiin jne jne voi kuulostaa kamalalta, mutta lapset osaa käyttäytyä muualla siististi ja ovat kilttejä, mutta kotona aina outo vallattomuus iskee. Meillä ei okle yhdestäkään tullut ahdistunutta yökastelijaa risun takia. turhasta ei rapsauteta ja sillä piiskalla ei vedellä vereslihalle.
0Äänestä
Tiinu
Eipä vaikuta siltä, että siitä koivuniemen herrasta olisi kovasti apua ollut, jos niitä tuhmuuksia vain koko ajan ilmaantuu. Jospas kokeilisit ilman koivunientä? Saattaisivat tuhmuudetkin vähentyä, kun lapsesi huomaisivat, että arvostat ja kunnioitat heitä sen sijaan, että joudut uhkailemaan ja pelottelemaan. Siirry keskusteluun ja pelisäännöistä sopimiseen!
0Äänestä
siis
...siitä mitä ilkeyttä muksu on tehnyt ja minkä ikäinen lapsi on kyseessä ja tekeekö sen ekaa kertaa vai tekeekö taas uudelleen vaikka on sanottu ja onko sanottu miten monta kertaa, ensin kauniisti ja hyvällä ja sitten jo kiukkusemmin...
0Äänestä
anneholt
Mielestäni me äidit olemme lapselle niin rakkaita, että sitä rakkautta voi hyödyntää ilman fyysistä väkivaltaakin. "Ruma katse" se on minun keinoni, joka tepsii aina. Katsetta täytyy vain hieman liiotella ja antaa lapsen/nuoren todella uskoa,että tunnet näin, vaikkei näin olisikaan. Kasvatuksellisesti tämä on hieman julma mutta toimiva keino. "Äidin paha katse". Siitäkin varmaan voi saada elämänikäisiä traumoja, mutta minun katseeni heltyy jos siihen vastataan "katuen, syyllisenä". Ei tarvita sanoja, vain aikaa ja katsekontakti. Lopiksi HALI ja keskustelua.
0Äänestä
raju
kun tartun lapseni housuista kiinni niin että yäviistosta takaa katsottaessa näkyy melkeen etupuoli ja päästän housut sen jälkeen sekunnin tai kahden paikoilleen?!
0Äänestä
mamma -79
Mielestäni paras rangaistuskeino n.2-5 vuotiaalle lapselle on se että lapsi viedään miettimään omaan sänkyyn tai omaan huoneeseen, kun lapsi on tietoisesti tehnyt väärin ns. "tuhmuuksia". Sieltä ei poistuta ennen kuin jonpikumpi vanhempi on antanut luvan tai lapsi on rauhoittunut tai sanoo osaavansa olla kunnolla. Samaa rangaistusta käytän myös kyläpaikoissa,jottei totuus unohtuisi.. Lapsi ei opi käyttämään hyväksi edes sitä, että kylässä kuri olisi löysempi. Omasta kokemuksestani tää on tehokkaampaa kuin tukkapöllyn antaminen tai risulla räpsiminen (ne menettää tehon..).
Vastaukset 6
Vanhimmat
kerran kun kunnolla pyllylle koivuniemen herralla rapsauttaa niin johan uskoo eikä enää tuhmuuksien sattuessa tarvi kuin uhata ja näyttää risua niin eiköhän pentu tottele. itse olen kokenut tämän parhaaksi keinoksi omalle viisipäiselle TODELLA VILLILLE kakaralaumalleni. Tuhmuuksia näkyy vaan ilmaantuvan eteen joka laatikosta ja nurkasta. Kuten esimerkiksi pikkuveljien sulkeminen mullien kuivikekoppiin jne jne voi kuulostaa kamalalta, mutta lapset osaa käyttäytyä muualla siististi ja ovat kilttejä, mutta kotona aina outo vallattomuus iskee. Meillä ei okle yhdestäkään tullut ahdistunutta yökastelijaa risun takia. turhasta ei rapsauteta ja sillä piiskalla ei vedellä vereslihalle.
Eipä vaikuta siltä, että siitä koivuniemen herrasta olisi kovasti apua ollut, jos niitä tuhmuuksia vain koko ajan ilmaantuu. Jospas kokeilisit ilman koivunientä? Saattaisivat tuhmuudetkin vähentyä, kun lapsesi huomaisivat, että arvostat ja kunnioitat heitä sen sijaan, että joudut uhkailemaan ja pelottelemaan. Siirry keskusteluun ja pelisäännöistä sopimiseen!
...siitä mitä ilkeyttä muksu on tehnyt ja minkä ikäinen lapsi on kyseessä ja tekeekö sen ekaa kertaa vai tekeekö taas uudelleen vaikka on sanottu ja onko sanottu miten monta kertaa, ensin kauniisti ja hyvällä ja sitten jo kiukkusemmin...
Mielestäni me äidit olemme lapselle niin rakkaita, että sitä rakkautta voi hyödyntää ilman fyysistä väkivaltaakin.
"Ruma katse" se on minun keinoni, joka tepsii aina. Katsetta täytyy vain hieman liiotella ja antaa lapsen/nuoren todella uskoa,että tunnet näin, vaikkei näin olisikaan. Kasvatuksellisesti tämä on hieman julma mutta toimiva keino. "Äidin paha katse". Siitäkin varmaan voi saada elämänikäisiä traumoja, mutta minun katseeni heltyy jos siihen vastataan "katuen, syyllisenä".
Ei tarvita sanoja, vain aikaa ja katsekontakti.
Lopiksi HALI ja keskustelua.
kun tartun lapseni housuista kiinni niin että yäviistosta takaa katsottaessa näkyy melkeen etupuoli ja päästän housut sen jälkeen sekunnin tai kahden paikoilleen?!
Mielestäni paras rangaistuskeino n.2-5 vuotiaalle lapselle on se että lapsi viedään miettimään omaan sänkyyn tai omaan huoneeseen, kun lapsi on tietoisesti tehnyt väärin ns. "tuhmuuksia". Sieltä ei poistuta ennen kuin jonpikumpi vanhempi on antanut luvan tai lapsi on rauhoittunut tai sanoo osaavansa olla kunnolla. Samaa rangaistusta käytän myös kyläpaikoissa,jottei totuus unohtuisi.. Lapsi ei opi käyttämään hyväksi edes sitä, että kylässä kuri olisi löysempi.
Omasta kokemuksestani tää on tehokkaampaa kuin tukkapöllyn antaminen tai risulla räpsiminen (ne menettää tehon..).