ahdistuksen,masennuksen ja pahoinvoinin kanssa. Ainoa ihminen kelle puhua,on yksityinen terapeutti,hyvä sellainen,mutta ei taida riittää,olen jo tilannut ajan psykiatrille,mikäli hän on sitä mieltä,että mömmöjä kaipaan,suostun ne nyt ottamaan,vaikka aikaisemmin elämässäni olen moisia kammonnut.
Teen hulluna töitä,en pysty syömään,saan raivareita,paha olo..Ja mies haluaa avioeron "hulluuteni" tähden.. Ei tuo nyt ainakaan auttanut minua jaksamaan tai keskittymään hetkeksi paranemiseen,nyt täytyy taas vain rehkiä kahta kauheammin tässä oravanpyörässä,että saisi itselle ja lapselle kodin ja elinkeinon.. Ja pitää iloista naamaa,ettei lapsi saa traumoja jatkuvasti vollottavasta äidistä..väsyttää!!!
Teen hulluna töitä,en pysty syömään,saan raivareita,paha olo..Ja mies haluaa avioeron "hulluuteni" tähden.. Ei tuo nyt ainakaan auttanut minua jaksamaan tai keskittymään hetkeksi paranemiseen,nyt täytyy taas vain rehkiä kahta kauheammin tässä oravanpyörässä,että saisi itselle ja lapselle kodin ja elinkeinon.. Ja pitää iloista naamaa,ettei lapsi saa traumoja jatkuvasti vollottavasta äidistä..väsyttää!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika moni tuntuu epäilevän lääkitystä, kun kyseessä on mielentilahäiriö. Yhtä lailla masennus tarvitsee hoitoa ja joskus lääkitys on paras vaihtoehto.
Jos elämänlaatu paranee lääkkeillä, eikö se ole sen arvoista? Itse käyttänyt mielialalääkitystä yli 10 vuotta enkä haluaisi enää takaisin siihen vanhaan elämään, missä itkukohtaukset olivat jatkuvia. Puhumattakaan muusta pahasta olosta.
Tsemppiä!
todennäköisesti on pahan olosi alku.
Jätä se ja muista: yh pärjää suomessa ihan hyvin.
mies on sen verran hämmentynyt itsekkín ettei tiedä mitä on tekeillä..ei heti kannata eroo ottaa mutta pitää yrittää ymmärtää toistakin tollasessa tilanteessa!
Minun psykologini sanoi minulle aikoinaan "Masennus on vakava sairaus, jos sitä ei hoideta se voi johtaa kuolemaan".
mä olen kanssa sairastanut n. 5 vuotta masennusta. esikoisen synnyttyä tuli paniikkihäiriö.
alku oli kauheeta, en oppinut elämään sen kanssa, pelkäsin että lapsi viedään sen takia pois.
väsymys aiheutti myös sen että vieraannuttiin miehen kanssa kokonaan, se johti eroon...
nyt olen vuoden verta ollut kahden lalpsen kanssa ja kaikki tuntuu kääntyvän parhain päin =)
ei vaan kannata jäädä yksin niiden asioiden kanssa vaan hakea ammatti apua, musta se osoittaa rohkeutta kun myöntää ongelman ja tekee itse asialle jotain...
Lapselle ei kannata "näyttää iloista naamaa", se TIETÄÄ miltä äidistä oikeasti tuntuu. Se tuntee että äiti ei iloitse lapsestaan.
Lasta täytyy rakastaa, sitä täytyy katsoa ja sille täytyy olla läsnä. On hyvä, jos lapsesta jaksaa olla iloinen/onnellinen. Mutta jos ei tunnu iloiselta, kannattaa olla lapselle rehellinen ja läsnä, silloin se vaurioituu vähiten.
Ei ollut kyse siitä,etteikö äiti iloitse lapsestaan,tällä hetkellä tuo lapsi on AINOA iloa tuottava asia maailmassa.
Mutta tuo herkkääkin herkempi lapsi hätääntyy,kun purskahdan itkuun,siksi yritän hillitä hermojani..
Ja paremmin ehkä jo meneekin. Maanantaina lääkärille.Uskomatonta,miten voi olla pitkät jonot psykiatrille,yksityiselläkin puolella,olen odottanut melkein 2 kuukautta..
Lapsesi (riippuen iästä) ei saa traumoja pienestä. Jos lapsesi ymmärtää puhetta enemmän, selitä tilanteesi että olet väsynyt jne lapsen kielellä. Jos lapsesi on pieni, riittää että hoidat hänen perustarpeet (ruoan, sylin,hellyyden ja hymyn). Itkemisesi ei aiheuta kärsimystä jos huolehdit perusasioista.
Lapsellesi olet kaikki kaikessa joten olet ikä huomioon ottaen selityksen velkaa -ja huolenpidon.