miestäni vaivaa! Näemme viikonloppuisin, harrastamme seksiä. MUTTA! jos sen harrastaminen jää yhteen kertaan, hän suuttuu ja on erittäin loukkaantunut. Minulla ei välttämättä tee mieli peräkkäisinä päiväinä, mutta miehelläni kyllä. Haluaisin läheisyyttä muutenkin ja olen siitä sanonut sata kertaa. Aina se halailu menee siihen että hän väkisin yrittää seksin pariin. Minua on alkanut viime aikoina ahdistamaan ajatus läheisyydestä, koska se päättyy aina siihen, että minä joudun sanomaan, ettei tee nyt mieli ja mieheni suuttuu. Eikö elämässä voisi olla muutakin kuin se seksi?! Tympii, kun suhde kärsii niin valtavasti tästä.
Mikä
helvetti
4314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä miehen pitää saada useammin kuin kerran viikossa. Suuttuuhan sitä tommosesta kerran viikossa pihtaamisesta.
Joo meillä on ehkä tuloillaan avioero tästä samasta ongelmasta. Minä miehenä haluan edes pari kertaa viikossa, ja tästä on sovittukin. Mutta kun kumminkin vain kerran viikossa. Milloin tulee mitäkin tv:stä. Luuleko se pöjä että nyt on hyvä?
Tosiaan tympii kun suhde kärsii niin valtavasti tästä.
Sanon sinulle ja muillekin tällä palstalla, että oppikaa ihmiset kunnioittamaan toistenne erilaisia tarpeita. Seksuaalisen halukkuus on hyvin henkilökohtainen juttu ja sitä on hyvin vaikea muuttaa. Jos pakolla joutuu antamaan tai pakolla elämään puutteessa, kumpikaan ei ole hyvä. Jos kumppani on kovin erilainen tässä mielessä, parisuhdetta ei kannata harkita, koska ennenmmin tai myöhemmin siitä tulee vain ikuinen riidan aihe.
Jos toinen haluaa enemmän, hän ei ole sika. Jos vähemmän, hän ei ole pihtari. Etsikää siis kumppani, joka vastaa paremmin omia haluja. On itsestään selvää, että hiljaisuudesta nauttiva ihminen ei tule toimeen jatkuvasti pälpättävän kanssa. Miksi ihmeessä seksuaalisissa asioissa ei samalla tavalla tunnusteta näitä luonnollisia eroja vaan ikään kuin hävetään niitä ja piilotetaan ongelma. Ja syyllistetään toista. Se on sikäli surkuhupaisaa, että tosiasiassa nimenomaan seksin takia moni lyö hynttyyt yhteen, harvempi saadakseen keskustelukumppanin. Vaikka sitä parempi, mitä useammissa asioissa sovitaan yhteen, seksi ja läheisyys ovat silti ykkösiä.
Itse en edes suostuisi suhteeseen, jossa seksiä on vain kerran viikossa. Minusta se olisi hirveää. Tilastoihin ei pidä todellakaan tuijottaa, edellä mainittujen yksilöllisten erojen vuoksi, mutta todellakin keskivertosuhteessa seksiä on 2-3 kertaa viikossa. Uudessa suhteessa se voi olla jopa päivittäistä. Itselläni se on riippunut paljon myös kumppanista. Parhaimmillaan 7-10 kertaa viikossa usean vuoden ajan. Paljon? Muija olisi halunnut vaikka vielä enempi. Tällä hetkellä noin 4 kertaa viikossa ja olen tyytyväinen. Runsaasta määrästä huolimatta läheisyyttä on vieläkin enempi. :-)
harrastettiin seksiä useinkin. Alkuaikoina päivittäin, useamman kerran päivässä. Nyt ollaan oltu yhdessä jo 10 vuotta, mies siis viikot poissa ja minulla ei välttämättä tee mieli peräkkäisinä päivinä. Sitä paitsi olen usein niin väsynytkin, että haluan vain olla lähellä, jos se seksiksi siitä muutuu niin muuttukoon. Teen kolmivuorotyötä ja olen siis mysö viikonloppuisin töissä. Usein sattuu niin, että olen lauantaina kymmeneen töissä ja sunnuntaina menen seitsemäksi, siinä välissä haluaisi nukkuakin. Onko meillä siis ero tíedossa? Pelottaa, rakkautta kuitenki on molemmin puolin, mutta tämä ongelma hiertää molempia.