Alkaa vaan kyllästyttämään

Alkaa vain kyllästyttämään tämä vl-usko. Ei se kyllästytä, että saa uskoa syntinsä anteeksi, vaan muut asiat. Tapasäännöt, että ei saa olla ikinä meikkiä yhtään, ei saa katsoa elokuvaa, telkkaa, ei saa käydä joskus vaikka teatterissa. Ei saa mennä opperaan, ei balettiin. Sitten jotkut tytöt pukeutuu seuroissa mitä muodikkaammin, lantiofarkkuihin ja pikkupuseroihin..mitä muuta sillä korostetaan kuin fyysistä kauneutta?

Sitten kun jotkut ovat niin uskomattoman varmoja, että muulla tavalla uskovat menee ilman muuta kadotukseen. Ei anneta Jumalan päättää asiaa. Itse en jaksa sitä että joitakin tekoja pidetään syntinä, mm.koskaan ei saa olla ripsiväriä, eikä puuteriakaan, ei hiussävytettä. Sitten gospel musiikkiakin jotkut pitää pahana, sekä jotain pop ja rock lauluja. Eihän ne välttämättömiä ole, mutta saa kai niitäkin joskus kuunnella.

Ei toisaalta ole ihme, että jotkut vl-joukon jättäneet ovat tulleet ateisteiksi ja sellaisiksi, jotka ei usko mihinkään. Eivät he osaa uskoa mihinkään enää, kun ovat tottuneet että usko on enimmäkseen suorittamista. Monilla kyllä säilyy usko Jumalaan, luottamus ja turva Jumalaan. Mutta epäuskoiseksi heitäkin nimitetään silti.

Sellaisen kanssa seurustelu ja avioliitto voisi olla parempi, joka on uskonnollinen jollain tapaa. Mutta ei välttämättä vl. Saisi laittaa joskus riparia ja itsensä kauniiksi,ilman että se tuomittaisiin pahaksi synniksi. Voisi joskus käydä pizzalla ja katsomassa vaikka elokuvan. Sunnuntaina voisi käydä jumalanpalveluksessa kirkossa. Voisi tehdä monenlaista ja uskoa Jumalaan ja uskoa että synnit saa anteeksi, kun uskoo että ne anteeksi annetaan. Sellainen puoliso ei vaatisi että pitää tulla raskaaksi, vaikka ei millään enää pystyis ja terveys ei kestäisi. Ehkäisyn käyttäjiä on varmasti vl-uskoisten joukossa, mutta he eivät siitä hiiskahda sanaakaan muille.

Vanhoillislestadiolaisuus olisi varmasti ihan hyvä usko, jos ei olisi joitakin ihmisten laatimia sääntöjä, vaan korostettaisiin enempi sitä mitä Raamattu sanoo. Ja olisi hyvä jos jostain hoitokokouksistakin tekisivät selvyyden, eihän ihmiset uskalla vanhoillislestadiolaisksi tullakaan, kun pelkäävät joutuvansa hoidetuksi tai muuten puhutelluksi heti jos on ripsaria tai sanoo katsoneensa elokuvan. Ja onko se kivaa, kun ihmisillä on katkeruutta väärin tekijöitä kohtaan? Miksi näiden erotettujen ja kiusattujen ihmisten tunteita ei arvosteta?

Ei se ole ihme, että moni muu uskovainen suhtautuu aika kylmästi vl-uskoisiin. Onhan se aika tylyä sanoa, että kukaan muu ei voi olla uskovainen ja että heidän uskonsa on truhaa.

Kaikenlaista sitä miettiikin, mutta kyllästyttää jotenkin koko touhu. Uskon, että "epäuskoisen" rakkaan kanssa olen onnellisempi kuin jonkun ahdasmielisen vl ihmisen kanssa, joka ikävämmässä tapauksessa olisi vielä lakihenkinen. Tai sellaisen kanssa, joka ei uskalla yhtään kyseenalaistaa eikä miettiä vaan joka ikinen sana, mitä joku vl sanoo on ehdottomasti täyttä totta.

Jumala on suurin, Jumalalla on armoa antaa, Jumala ymmärtää ja yksikään ry:n porukka ei ole Jumala. Monesti olette tulkinneet väärin että muka Jumala antaisi puhujalle oikeat sanat ja silti puhuja puhuu tyhmästi! Ei se tyhmä puhe ole Jumalasta, vaan ihan ihmisestä. Ihmisen puhe on ihmisestä, ellei ole profeetta. Muistakaa se.
141081
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tämähän siis oli provo.

Huomaan sen näistä kohdista:
1. "Voisi käydä pizzalla"
2. "ja katsoa elokuvan"
3. "puuteria"
4. "ahdasmielisen vl:n"
ja monista muista kohdista.

Muistetaan me muut vl-kristityt, että Jeesus Kristus on lahjoittanut jokaiselle Häneen uskovalle sovitustyönsä ansiosta armon saada synnit anteeksi omalle kohdalleen Jeesuksen nimessä ja veressä.

Kristittynä haluan olla turmelematta kuolematonta sieluani. Kuten esim. aistillisuuteen kehottava musiikki, vaikka sitä välillä kuunteleekin, niin kyllä siitä tulee turmeltunut olo, se tuntuu jotenkin vieraalta kun esim. lauletaan miten istuu baaritiskillä ja joku pitää saada naitavaksi. Ei siinä mistään ulkopuolisesta säännöstä ole kyse.

Ooppera ja elokuvat ja tv? Sehän on ihan sisällöstä kiinni, turmeleeko se sinun sieluasi vai ei.

Jeesus Kristus on kuollut jotta me saamme elää.

Äänestä
  • ei ole provo, vaan ihan oikeasti vl-uskoon väsyneen ajatuksia. Eikö saisi koskaan kokea väsyvänsä vl-uskoon? Onko se sinusta mahdotonta? Monenlaisia sääntöjä on asioista, joita ei saa tehdä. Jos usko ei ole iloinen asia ja ei tuo rauhaa ja onnea, niin silloin se alkaa ahdistamaan ja kyllästyttämään.
    Eihän noita aloituksessa olleita asioita voisi kasvotusten kellekkään vl ihmiselle sanoakaan.

    Äänestä

  • vaan kun on itsellänikin aivan samoja ajatuksia ainakin osittain.

    Äänestä

  • :(:(:( kirjoitti:

    ei ole provo, vaan ihan oikeasti vl-uskoon väsyneen ajatuksia. Eikö saisi koskaan kokea väsyvänsä vl-uskoon? Onko se sinusta mahdotonta? Monenlaisia sääntöjä on asioista, joita ei saa tehdä. Jos usko ei ole iloinen asia ja ei tuo rauhaa ja onnea, niin silloin se alkaa ahdistamaan ja kyllästyttämään.
    Eihän noita aloituksessa olleita asioita voisi kasvotusten kellekkään vl ihmiselle sanoakaan.

    Kunhan aloittaja vähän aikuistuu, hän joko huomaa että
    -on melko vähäpätöisiä asioita elämäänsä kaipaillut (puuterit, elokuvat, teatterit yms)
    -tai huonommassa tapauksessa tulee huomanneeksi, etteivät nuo asiat onnellisuutta lisänneetkään.

    Voimia sulle.

    Äänestä

Miksi jauhat p..kaa: tee ihmeessä jo valintasi,
tie on avoin sekä oikealle että vasemmalle puolelle.

Äänestä
  • VL on sulkenut porttia tielle lähteviltä. Tiedät varmaan millä keinoin. Ulkopuolisen on helppo sanoa, mutta sisäpuolelta nähtynä pelko ja hylätyksi tulemisen pelko pitää portin kiinni.

    Äänestä

Provo tai ei, mutta haluan esittää kysymyksiä sinulle ja miksei muillekin.

Onko olemassa yksi Jumala, yksi Jeesus, yksi Raamattu? Jos on, niin miksi sitten on niin monta uskontoa? (muut ovat vääriä, paitsi vl, näin on todennäköinen vastaus, mutta myös muut ovat sitä mieltä, että vain he ovat oikeassa)

Jos olet sitä mieltä, että vl on ainoa oikea uskonto, niin miten sen perustelet ja toteen näytät?

Mistä tiedät, että Jumala on olemassa? Ei ole pystytty todistamaan, että Jumala on olemassa ei myöskään ettei Jumalaa ole olemassa. Usko on uskon asia vai onko?

Mistä tiedät, että Jumala on hyvä? Onko mielestäsi hyvää siinä, että Jumala uhrasi ainoan poikansa meidän syntiemme tähden? Uhraisitko itse oman lapsesi? Miksi syntejä täytyy anteeksipyytää, jos ne on jo Jeesuksen uhrilla anteeksiannetut?

Millaista oletat elämäsi olevan sen jälkeen kun olet luopunut vl-uskosta? Mikä asia siinä muttuu paremmaksi ja mikä muuttuu huonommaksi? Mitä asioita painotat elämässä enemmän, kuuliaisuutta uskonnolle (vl-usko)vai kuuliaisuutta uskolle (Jumala) Mihin seurakuntaan liittyisit seuraavaksi vai siirtyisitkö maistraatin kirjoihin? Hyviä pohdintoja ja ratkaisuja täältä ruudun takaa toivottelen.

Äänestä

Olipa hyvä kirjoitus, nuori olet todennäköisesti ja hyvin kasvatettu.

Mene vain rauhassa kirkkoon, jos siltä tuntuu ja kokeile muutakin. Kyllä uskovainen tuntee piston sydämessään jos menee väärään paikkaan. Ole kuitenkin tarkkana ettet anna itsesi liikaa viehättyä maailmasta, sieltä on vaikea päästä takaisin.Ei ehkäisyn välttäminen tai joku muu kummallinen sääntö ole mikään autuuden ehto. Ei ihminen toiselle saa kadotustuomioita julistaa, vain Jumala.

Äänestä

Joskus aina seuraan näitä keskusteluja, ja tämä jotenkin tuli sydäntä kohti. Usein olen ajatelut, että jos kaikki VL:t pysyisivät laumassa, niin pitäisi heitä pian olla jo enemmistö Suomen populaatiosta. Mutta eivätpä pysy. Siellä pysyvät kai vain ne, jotka osaavat olla hiljaa, eivätkä kysy yhtään mitään? Mutta uskovana ihmisenä minä näkisin että Paljon teissä on hyvää, ja huoli maailmallistumisesta on todellinen. Niin myös kuuliaisuus vanhempiaan kohtaan aina sisältää siunauksen, vaikka sen hammasta purren toteuttaisi. Jumala vain on sidottu Sanaansa niin että lupaukset pitävät. Tunnen monta ymmärtäväistä joukostanne. Uskon että sinäkin jonkun kanssa voit jutella . Edellinen kirjoitti mielestäni hyvin. Minä olen vain tavallinen uskova, mutta itsekin olen kokenut miten vaikeaa pahan lankeemuksen jälkeen on uskoa synnit taas anteeksi.Siksi ei kannata ehdoin tahdoin tehdä vastoin Jumalaa, vain koska olet pettynyt ihmisiin. Niin totta kuin ihmiset eivät uskoasi ole alkaneet, eivät he myöskään sitä uhkaa. Se lepää yksin Kristuksen sovitustyössä. Älä pilkkaa Herran uhria ymmärtämättömyydessäsikään. Hän kyllä tulee näyttämään armossaan sinullekin miten tarpeellinen se oli. Jumala itse oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Siksi hän ei vain antanut Poikaansa julmuudelle, vaan oli itse Hänessä. Olav Valen senstadt on kirjoittanut hyvän kirjan Sovituksesta joka minua auttoi ymmärtämään sen syvyyttä. Samoin Luther ja Rosenius, Hedberg. Ja Lestadiuksen itsensäkin kirjoituksia on hyvä lukea alkuperäisinä.
Minä myös nuorena katsoin ihmisiä ja heidän elämää ja petyin vain,Itseenikin vain petyin. Mutta tuli eräs ihminen joka oli erilainen, ja välitti muista. Hänen kautta ymmärsin että toivoa oli. Herra kuulee jokaisen huokauksen. Luota vain Häneen, ja kärsi rakkaudella lähimmäisiäsi niin paljon kuin et joudu mitään väkivaltaa kokemaan. JOs koet tukahtuvasi, ehkä tarvitset ottaa etäisyyttä yhteisöön tavalla tai toisella.

Äänestä

Muutoksen tuulet puhaltaa jo. Enenevä määrä uskovaisia on luopumassa vanhoista perimmäissäännöksistä ja on tulossa vapaampi ilmapiiri kristillisyydessä. Toivottavasti ei tule hajaannusta. Nyt on jo kahdenlaista mielipidettä kristillisyydenkin sisällä, liberaalimpi ja konservatiivisempi. Seuroissakin jo kysellään kumpaan joukkoon kuulut? Se on esimerkki siitä että jotain on tapahtumassa, mutta mitä ja milloin?

Äänestä
  • Mitä tarkoitat sillä että toivottavasti ei tule hajaannusta? Millainen hajaannus voisi tulla?

    Äänestä

  • hajaannusta kirjoitti:

    Mitä tarkoitat sillä että toivottavasti ei tule hajaannusta? Millainen hajaannus voisi tulla?

    ..vastaavassa tilanteessa on syntynyt lähes aina hajaannus ennemmin tai myöhemmin. Jumala varjelkoon hajaannukselta.

    Äänestä

  • Marenki. kirjoitti:

    ..vastaavassa tilanteessa on syntynyt lähes aina hajaannus ennemmin tai myöhemmin. Jumala varjelkoon hajaannukselta.

    ...eli uusi lestadiolaisten ryhmä.

    Äänestä

  • Erotettujen jälkeläinen kirjoitti:

    ...eli uusi lestadiolaisten ryhmä.

    Mikä hajaannuksessa on niin pelottavaa? Eikö se voisi olla uuden elämän alku?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl-usko kirjoitti:

Alkaa vain kyllästyttämään tämä vl-usko. Ei se kyllästytä, että saa uskoa syntinsä anteeksi, vaan muut asiat. Tapasäännöt, että ei saa olla ikinä meikkiä yhtään, ei saa katsoa elokuvaa, telkkaa, ei saa käydä joskus vaikka teatterissa. Ei saa mennä opperaan, ei balettiin. Sitten jotkut tytöt pukeutuu seuroissa mitä muodikkaammin, lantiofarkkuihin ja pikkupuseroihin..mitä muuta sillä korostetaan kuin fyysistä kauneutta?

Sitten kun jotkut ovat niin uskomattoman varmoja, että muulla tavalla uskovat menee ilman muuta kadotukseen. Ei anneta Jumalan päättää asiaa. Itse en jaksa sitä että joitakin tekoja pidetään syntinä, mm.koskaan ei saa olla ripsiväriä, eikä puuteriakaan, ei hiussävytettä. Sitten gospel musiikkiakin jotkut pitää pahana, sekä jotain pop ja rock lauluja. Eihän ne välttämättömiä ole, mutta saa kai niitäkin joskus kuunnella.

Ei toisaalta ole ihme, että jotkut vl-joukon jättäneet ovat tulleet ateisteiksi ja sellaisiksi, jotka ei usko mihinkään. Eivät he osaa uskoa mihinkään enää, kun ovat tottuneet että usko on enimmäkseen suorittamista. Monilla kyllä säilyy usko Jumalaan, luottamus ja turva Jumalaan. Mutta epäuskoiseksi heitäkin nimitetään silti.

Sellaisen kanssa seurustelu ja avioliitto voisi olla parempi, joka on uskonnollinen jollain tapaa. Mutta ei välttämättä vl. Saisi laittaa joskus riparia ja itsensä kauniiksi,ilman että se tuomittaisiin pahaksi synniksi. Voisi joskus käydä pizzalla ja katsomassa vaikka elokuvan. Sunnuntaina voisi käydä jumalanpalveluksessa kirkossa. Voisi tehdä monenlaista ja uskoa Jumalaan ja uskoa että synnit saa anteeksi, kun uskoo että ne anteeksi annetaan. Sellainen puoliso ei vaatisi että pitää tulla raskaaksi, vaikka ei millään enää pystyis ja terveys ei kestäisi. Ehkäisyn käyttäjiä on varmasti vl-uskoisten joukossa, mutta he eivät siitä hiiskahda sanaakaan muille.

Vanhoillislestadiolaisuus olisi varmasti ihan hyvä usko, jos ei olisi joitakin ihmisten laatimia sääntöjä, vaan korostettaisiin enempi sitä mitä Raamattu sanoo. Ja olisi hyvä jos jostain hoitokokouksistakin tekisivät selvyyden, eihän ihmiset uskalla vanhoillislestadiolaisksi tullakaan, kun pelkäävät joutuvansa hoidetuksi tai muuten puhutelluksi heti jos on ripsaria tai sanoo katsoneensa elokuvan. Ja onko se kivaa, kun ihmisillä on katkeruutta väärin tekijöitä kohtaan? Miksi näiden erotettujen ja kiusattujen ihmisten tunteita ei arvosteta?

Ei se ole ihme, että moni muu uskovainen suhtautuu aika kylmästi vl-uskoisiin. Onhan se aika tylyä sanoa, että kukaan muu ei voi olla uskovainen ja että heidän uskonsa on truhaa.

Kaikenlaista sitä miettiikin, mutta kyllästyttää jotenkin koko touhu. Uskon, että "epäuskoisen" rakkaan kanssa olen onnellisempi kuin jonkun ahdasmielisen vl ihmisen kanssa, joka ikävämmässä tapauksessa olisi vielä lakihenkinen. Tai sellaisen kanssa, joka ei uskalla yhtään kyseenalaistaa eikä miettiä vaan joka ikinen sana, mitä joku vl sanoo on ehdottomasti täyttä totta.

Jumala on suurin, Jumalalla on armoa antaa, Jumala ymmärtää ja yksikään ry:n porukka ei ole Jumala. Monesti olette tulkinneet väärin että muka Jumala antaisi puhujalle oikeat sanat ja silti puhuja puhuu tyhmästi! Ei se tyhmä puhe ole Jumalasta, vaan ihan ihmisestä. Ihmisen puhe on ihmisestä, ellei ole profeetta. Muistakaa se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu