Pimeyden valtakunta

Ilta tuo tullessaan tyhjyyden. Tyhjyyden siitä, ettei päivä antanutkaan sitä mitä siltä odotti. Päivä seurasi edellistä. Mitään muutosta ei tullut, ei valoa risukasaan. Risukasaan joka ulospäin näyttää kauniilta pensaalta. Vahva ja hyvinvoiva. Niin vahva että häneen on hyvä muidenkin turvata heikolla hetkellä.

Hän joskus uskoi, että yksinäisyys on voimavara. Halusi olla muita vahvempi; muuttaa isona pois sivilisaation parista, pois heikkojen toisiaan tarvitsevien ihmisten luota. Hänen filosofiaansa oli riippumattomuuden tavoittelu. Vuosi myöhemmin Hän löytää itsensä vastoin filosofiaansa yksin ja heikkona.

Hän on väsynyt. Väsynyt oleman yksin ja näyttämään vahvalta. Väsynyt heräämään aamuaurinkoon jonka tietää vievän unelmat taas illalla horisonttiin. Kauemmaksi hänestä. Hän on armoton itselleen. Vaatii vahvuutta, mutta toisaalta huutaa apua upotessaan entistä syvemmälle pimeyden pyörteisiin. Hänen päänsä sisällä riitelevät heikko ja vahva persoona: Heikko haluaisi kohdella ihmisiä tasavertaisesti, olla empaattinen. Ojentaa käsi sitä tarvitsevalle ja antaa jokaiselle mahdollisuus onneen. Vahva persoona haluaa purkaa ärtymyksensä ja vihansa. Perustelee että vihan nimissä voi tehdä kaikkea. Haluaisi saada maailman kärsimään. Tuntemaan sitä samaa sekavuutta ja epätoivoa jota Hän kokee joka päivä.

Hän ei ole miellyttävä ihminen. Hänen seurassaan ei kukaan tunne oloaan rennoksi. Hän on alkanut jännittää sosiaalisia tilanteita uusien ihmisten kanssa, jonka kanssaihmiset voivat aistia. Hekin tulevat epävarmoiksi. Hän on ehdoton ja armoton. Hänen vahva persoona pilkahtelee esiin, jos hänen kanssaan joutuu kiistoihin. Valtava määrä vihaa on purkautua samalla sekunnilla, kunnes pehmeämpi persoona lyö jarrua peliin ja rauhoittaa tilanteen. Vahva persoona saa lisää vihaa varastoonsa, mutta väistyy taka-alalle lihanuijansa kanssa.

Hän ei halua näyttää pehmeitä puolia, koska se jos jokin syö Hänen itsetuntoaan. Hänelle on ylitsepääsemätöntä näyttää heikolta. Jos hän myöntämään tunteensa naiselle saamatta vastakaikua, on pettymys rajaton. Katkeruutta, nöyrtymistä, vihaa. Paljon vihaa. Tilanteen läpikäymistä: Mitä tein väärin. Lupauksia itselle ”ei enää koskaan”. Asian väkisin sulkeminen mielestä.

Aamu alkaa lähestyä. Yö on mennyt pohtien. Hän on solmussa tunteidensa kanssa. Niin suuret tunteet ja lapsenomainen herkkyys on jäänyt elämän valtavan paineen alle. Viha itseä kohtaan. Viha, niin. Miksi sen täytyy olla aina niin läsnä? Hänen luonne on kuin pitbullterrierrillä: aina valmis taisteluun. Mutta Hän ei jaksa taistella. Ei halua. Hän haluaa tehdä elämässä jotain suurempaa. Jotain parempaa. Kukapa uskaltaa lähestyä hampaat irvessä olevaa pitbullia. Ottaa kaulasta kiinni ja katsoa silmiin. Se vaatii paljon. Ehkä liian paljon.
131113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tämä oli aivan kuin kirjoitus itsestäni. Aika paha, kirjoititko tuo itsestäsi vai jostain henkilöstä jonka tunnet? Tuli nimittäin ahdistunut olo luettuaan tuon, mutta varmasti tuollaisia kuvailemiasi ihmisiä on PALJON.

Äänestä

Todella rankka ja painostava teksti, mutta niin totta!
Ikävää myöntää samaistuvansa tohon täydellisesti.
Hienosti kuvailet tuntemuksia...
Itse en osaa kirjoittaa ajatukia paperille, mutta hienoa huomata et joku osaa.

Voimia!

Äänestä

..valot päälle.

Hienoa tekstiä.

Äänestä

Hienoa tekstiä tosiaan. Ei mitään listättävää

Äänestä
  • ...jos jollain pääsisi kokonaan pimeälle puolelle, sen jälkeen ei mikään olisi este tai rasite...

    Äänestä

juu. Kyllä oli hienoa ja niin todellista tekstiä.....olen samaa mieltä failuren kanssa: Jos pääsis kokonaan sinne pimeyteen niin olis helpompaa.

Äänestä

Otan osaa, niin voi käydä.
Mutta seuraukset on tylyjä: koska muut eivät kelpaa, yksin sitä saa ollakin. Oman täydellisyytensä kanssa.

Valinta on sinun. Joko tulet pois norsunluutornistasi, tavallisten kuolevaisten joukkoon tai jatkat yksinäistä, katkeroituvaa tietäsi.

Minulle meinasi käydä samoin, mutta onneksi havahduin ajoissa. Sain Tommy Hellstenin kirjoita mallia ja oppia itselleni. Etenkin siitä Ihminen tavattavissa.

Nyt voin hyvin. Olen pidetty, sopivassa määrin, miellyttäjälinjalle en koskaan lähde. Olen oma itseni ja annan toistenkin olla sitä, mitä ovat. he kelpaavat sellaisinaan mainiosti. Elän yksin, mutta en ole yksinäinen. Kaapeissani ei piile luurankoja.

Äänestä
  • toisille ihmisille saati itselleni liikoja odotuksia. Useinkaan mun ei sitten tarvitse pettyäkään....

    Äänestä

  • tuleville päiville, kirjoitti:

    toisille ihmisille saati itselleni liikoja odotuksia. Useinkaan mun ei sitten tarvitse pettyäkään....

    Samassa tilanteessa ollaan täälläkin. Yksinäistä, masentavaa, turhauttavaa. Mutta voisipa melkeen sanoa että kun näitä kaikkia täällä lukee niin mulla tulee vaan aivan VALTAVA rakkaudenpurkaus ja haluan HALATA teitä kaikkia! Ja nähdä teidän hymyilevän. Ja nähdä mun hymyilevän. Tämä ei ole vittuilua vaan joku sydämen pakahtumisreaktio. Huoh.

    Äänestä

  • rakkautta!!! kirjoitti:

    sulle takaisin. Viestisi ilahdutti... paljon!

    Äänestä

  • ystävällisesti kirjoitti:

    sulle takaisin. Viestisi ilahdutti... paljon!

    Se tuli miun syämmestä:)

    Äänestä

Vaikuttavaa tekstiä ja silti niin totta. Eläidyin niin, että meinasi tippa herahtaa silmä kulmasta.

Äänestä
  • Tekstit ovat melkolailla muokkaamatonta ajatusvirtaa. Pimeyden valtakunta oli ensimmäinen teksti jonka tuotin. Tuotan tekstini siinä hetkessä kun ne julkaistaan, eli unettomina öinä. Saan purettua oloani sanoiksi ja kokonaisuuksiksi. En tiedä antavatko ne muille mitään, mutta jos kiinnostusta löytyy voin jatkaa kirjoittamista palstalle. Tai vaihtoehtoisesti lähetellä tekstejä esimerkiksi sähköpostilla.

    Kiitoksia kaikille tähänastisesta palautteesta.

    -Vaeltaja

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaeltaja23M kirjoitti:

Ilta tuo tullessaan tyhjyyden. Tyhjyyden siitä, ettei päivä antanutkaan sitä mitä siltä odotti. Päivä seurasi edellistä. Mitään muutosta ei tullut, ei valoa risukasaan. Risukasaan joka ulospäin näyttää kauniilta pensaalta. Vahva ja hyvinvoiva. Niin vahva että häneen on hyvä muidenkin turvata heikolla hetkellä.

Hän joskus uskoi, että yksinäisyys on voimavara. Halusi olla muita vahvempi; muuttaa isona pois sivilisaation parista, pois heikkojen toisiaan tarvitsevien ihmisten luota. Hänen filosofiaansa oli riippumattomuuden tavoittelu. Vuosi myöhemmin Hän löytää itsensä vastoin filosofiaansa yksin ja heikkona.

Hän on väsynyt. Väsynyt oleman yksin ja näyttämään vahvalta. Väsynyt heräämään aamuaurinkoon jonka tietää vievän unelmat taas illalla horisonttiin. Kauemmaksi hänestä. Hän on armoton itselleen. Vaatii vahvuutta, mutta toisaalta huutaa apua upotessaan entistä syvemmälle pimeyden pyörteisiin. Hänen päänsä sisällä riitelevät heikko ja vahva persoona: Heikko haluaisi kohdella ihmisiä tasavertaisesti, olla empaattinen. Ojentaa käsi sitä tarvitsevalle ja antaa jokaiselle mahdollisuus onneen. Vahva persoona haluaa purkaa ärtymyksensä ja vihansa. Perustelee että vihan nimissä voi tehdä kaikkea. Haluaisi saada maailman kärsimään. Tuntemaan sitä samaa sekavuutta ja epätoivoa jota Hän kokee joka päivä.

Hän ei ole miellyttävä ihminen. Hänen seurassaan ei kukaan tunne oloaan rennoksi. Hän on alkanut jännittää sosiaalisia tilanteita uusien ihmisten kanssa, jonka kanssaihmiset voivat aistia. Hekin tulevat epävarmoiksi. Hän on ehdoton ja armoton. Hänen vahva persoona pilkahtelee esiin, jos hänen kanssaan joutuu kiistoihin. Valtava määrä vihaa on purkautua samalla sekunnilla, kunnes pehmeämpi persoona lyö jarrua peliin ja rauhoittaa tilanteen. Vahva persoona saa lisää vihaa varastoonsa, mutta väistyy taka-alalle lihanuijansa kanssa.

Hän ei halua näyttää pehmeitä puolia, koska se jos jokin syö Hänen itsetuntoaan. Hänelle on ylitsepääsemätöntä näyttää heikolta. Jos hän myöntämään tunteensa naiselle saamatta vastakaikua, on pettymys rajaton. Katkeruutta, nöyrtymistä, vihaa. Paljon vihaa. Tilanteen läpikäymistä: Mitä tein väärin. Lupauksia itselle ”ei enää koskaan”. Asian väkisin sulkeminen mielestä.

Aamu alkaa lähestyä. Yö on mennyt pohtien. Hän on solmussa tunteidensa kanssa. Niin suuret tunteet ja lapsenomainen herkkyys on jäänyt elämän valtavan paineen alle. Viha itseä kohtaan. Viha, niin. Miksi sen täytyy olla aina niin läsnä? Hänen luonne on kuin pitbullterrierrillä: aina valmis taisteluun. Mutta Hän ei jaksa taistella. Ei halua. Hän haluaa tehdä elämässä jotain suurempaa. Jotain parempaa. Kukapa uskaltaa lähestyä hampaat irvessä olevaa pitbullia. Ottaa kaulasta kiinni ja katsoa silmiin. Se vaatii paljon. Ehkä liian paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu