Ihan kiinnostuksesta kyselen, että onko teillä suurperheellisillä ollut mahdollisuutta/aikaa/halua luoda ns uraa?
Onko ammatti ja oletteko pystyneet/ehtineet tätä ammattia harjoittamaan?
Minusta tuntuu niin hankalalta tämä, että pystyisi lapsia ja uraa ns luomaan yhtaikaa ja sitten kun olet 40 , et ole työmarkkinoilla minkään arvoinen, kun olet "vaan" kotona ollut...argh!
Muutenkin työssäkäyminen ja lasten hoitoon raahaminen tuntuu niin pirskatin ylivoimaiselta.. Koko ajan tunne, että lapset kärsii, kun vanhemmilla ei koskaan oikein aikaa olla kunnolla läsnä.
Olemme kokeilleet myös sitä,
että vuoroin olemme mieheni kanssa töissä ja kotona, mutta ei ole hauskaa sekään ja aikaajoin todella raskasta,
kun emme sitten toisiamme näe koskaan ja olemme arkena "yksinhuoltajia"..
Kiva olisi kuulla teidän muiden suurperheellisten mietteitä tästä asiasta. :-D
Onko ammatti ja oletteko pystyneet/ehtineet tätä ammattia harjoittamaan?
Minusta tuntuu niin hankalalta tämä, että pystyisi lapsia ja uraa ns luomaan yhtaikaa ja sitten kun olet 40 , et ole työmarkkinoilla minkään arvoinen, kun olet "vaan" kotona ollut...argh!
Muutenkin työssäkäyminen ja lasten hoitoon raahaminen tuntuu niin pirskatin ylivoimaiselta.. Koko ajan tunne, että lapset kärsii, kun vanhemmilla ei koskaan oikein aikaa olla kunnolla läsnä.
Olemme kokeilleet myös sitä,
että vuoroin olemme mieheni kanssa töissä ja kotona, mutta ei ole hauskaa sekään ja aikaajoin todella raskasta,
kun emme sitten toisiamme näe koskaan ja olemme arkena "yksinhuoltajia"..
Kiva olisi kuulla teidän muiden suurperheellisten mietteitä tästä asiasta. :-D
Vastaukset 9
Vanhimmat
töissä käydään vuorotellen, mies viikolla päivisin ja minä viikonloput ja välillä viikolla öisin. 6 lasta olisi, eikä niitä raaski hoitoon raahata.
parisuhdettanne? Älkää sitten muutamien vuosien päästä ihmetelkö, kun lapset muuttavat kotoa eikä teillä miehesi kanssa ole enää mitään puhuttavaa.
eli se että pienten lasten vanhemmilla ei ole
juurikaan aikaa parisuhteelle, ellei satu omis-
tamaan "lomittavia" mummoja/ vaareja lähellään.
Mutta parisuhde voi silti säilyä jos tahtoa on
- se on pitkälti asennekysymys. Parisuhteessa
on tiukkoina aikoina tyydyttävä vähempään ja
ymmärrettävä että työläs arki on myös yhteiseen
hiileen puhaltamista ja oikealla asenteella
sekin kokemus palkitsee myöhemmin.
kolme lasta ja eronnut olen, mutta tunnen kaksi
perhettä joissa toisessa on 10 lasta (vauvasta
lähtien), toisessa 12 (nuorin 8v) ja en voi
kuin ihailla heitä. Lapset on kotihoidossa ja
tasapainoisia (tietenkin kaikilla tavalliset
känkkäränkät) ja työmäärästä huolimatta vanhem-
mat tuntuvat arvostavan toisiaan ja toisen työ-
tä. Ei olla vaatimassa aina itselle, vaan yri-
tetään yhdessä.
Täällä ja viidenkympin ylittänyt suurperheen äiti kirjoittelee :)
Minäpäs kerron minun "tarinani":
Kun olin 21v. tulin raskaaksi ja ensimmäinen lapsi syntyi. En ollut pahemmin kouluttautunut, ja lapsioli hyvä syy lykätä ammatinvalintaa tuonnemmaksi. Kun ykkönen oli vuoden, päätin että laitamme hänet hoitoon ja minä alan opiskella.
Mutta hups vaan. olin uudelleen raskaana ja jäin taas kotiin hoitmaan ykköstä ja kakkosta.
Kakkosen jälkeen kolmonen sai alkunsa ollessani 24v. Uran luominen jäi haaveeksi ja tunsin itseni jo kotiäidiksi, ja ajattelin että minun paikkani on sitten kotona ja lapsia voisi lisääkin tulla,
ruetaan sitä sitten nyt kotiäidiksi ;)
Neljättä vain ei kuulunut, ja aloin hätäillä sen suhteen, mitä nyt tekisin. Kuopus täytti pian jo 3v. ja kotiäidin virka alkoi tuntua "turhalta" kun ei pikkuisia enää ollut. Esikoinen oli 7v.
Aloin kouluttautua lastenhoitajaksi. Opinnot jäi kumminkin pian kesken, sillä lapsi numero 4. ilmoitti tulostaa.
Hän syntyi täyttäessäni 29v. Viides syntyi alle vuoden ikäerolla, ollessani 30v. Kuudes ollessani 32v.
Kotona olikin jo aimo liuta lapsia ja hautasin toiveet perhepäivähoitajan työstä.
Sitten, yllättäen, 6. lapsen ollessa jo 3v. ja minun taas kaivaessa perhepäivähoitajan haaveet hiekasta, ilmoitti lapsi numero 7. tulostaan.
Tunsin itseni suurperheen äidiksi, ja olin ylpeä itsestäni kun olin pärjännyt niinkin hyvin mussukoideni kanssa. Lasten isälle järjestely sopi vallan hyvin.
Olin 36v. ja tunsin itseni vielä nuoreksi, joten en lainkaan pahastunut kun 8. tenava syntyi. Synnyttiväthän monet julkimotkin vasta nelikymppisinä.
Yhdeksättä ei enää tuntunut kuuluvan ja hiljalleen syntyi urani perhepäivähoitajana.
Kuopus oli silloin 4v. Itse olin 40v.
Toimin kaksi vuotta virassani, kun aivan yllättäen Lapsi numero 9 sai alkunsa.
Lopetin pph:n työn ja jäei äitiyslomalle. Olin 43v. Kun kuopus syntyi.
Yhdeksännen jälkeen lapsia ei enää ole ilmaantunut, ja kuopuskin täyttää jo pian 9v.
Kun lopetin äityislomani yhdeksikön ollessa vuoden, aloin taas pph:ksi.
Nyt olen toiminut siinä työssä jo yhtäjaksoisesti 8 vuotta, ja tällähetkellä hoidossani on
kolme lasta, 2v. Netta, 4v. Iiro ja 5v. Miira,
he ovat sisaruksia ja olleet asiakkaitani jo neljä vuotta, melkein kuin omia lapsia :)
Nykyään omat lapseni ovat jo isoja, mutta lastenhoito ei vain pääty. Enää en osaa edes haaveilla mistään "arvokkaasta" ammatista.
Lapsenlapsiakin jo on, vanhimmalla pojalla
5kk Siiri, 3v. Vilma, 6v. Lotta ja 7v. Tuomas
Toiseksi vanhimmalla pojalla on kaksi lasta,
Ida 2v. ja Niko 4v.
Vanhimmalla tytöllä on 4v. Reeta.
oiseksi vanhimmalla tytöllä on lapset
Kaisla 2kk Pihla 1,2v. ja Elia 3v.
Omat lapset on jo
30v. 28v. 27v.23v. 22v. 20v. 17v. 13v. ja 9v.
Tämmöinen minun "urani" siis on ;)
Lapsi numero 8 lipsahti 13v. vaikka onkin 16v.
Lapsia on 5 ja nro 6 pesässä kasvamassa.Mies on hyväpalkkaisessa työssä ja itse olen sairaanhoitaja ja teen satunnaisesti töitä.Hoitoalalla on mahollista tämä ja ikä ei ole este.Jopa eläkkeellä olevia hoitsuja vingutaan töihin sillä pula sijaisista on kova.
Musta on ihanaa olla välillä töissä ja sitten arvostaa taas kotona oleilua.
MInkäs ikäisiä sinun lapsukaiset ovat?
Itselläni on kaksi alle kouluikäistä kotona, loput koulussa, vanhimmat jo työelämässä.
Ja en kyllä kutsuisi hommaani kotona oleiluksi-päinvastoin. Hyvin työntäyteisiä päiviä useimmat päivistäni ovat, vaikka olen joka päivä kotona.
eli lapsia tuo sama neljä.
Meillä iskä on tehnyt töitään niin, että on saanut sovittua työajat joustavasti omieni lomaan. Lapset ovat siis olleet hoidossa kotosalla koko ikänsä nuorimmaista lukuunottamatta. Mummoja on vain vähän avuksi tarvittu, mutta ilman ei olisi pärjätty ja usein kyllä kyse oli parista tunnista jotta hommat sujui jouhevammin.
Luonnollisesti täysillä tileillä ei mies koskaan ollut kuin satunnaisesti ja äippälomien ajan. Kotihoidontuki paikkasi sen aukon kivasti.
Itse olen ollut töissä en niinkään uran takia vaan hermojen. En kerta kaikkiaan kestä olla kotona pitkään! Hupaisaa itseasiassa oli jopa se, että neuvolan lääkärikin sanoi jo jälkitarkastuksessa, että huomaa minun olleen kotona jo jonkin aikaa.. Onneksi tuota ihan jumiaikaa on vain hetken ja sitten pääsee taas menemään ja tulemaan vapaammin vaikka ollaan meillä liikuttu ihan heti vauvan synnyttyä vaikka luonnollisesti hillitymmin..
Jos lapsia olisi lisää halunnut niin olisi aina tehty tavallaan kaksi kerrallaan jolloin äippälomat peräkkäin kuten ensimmäisilläkin oli. Tuolloin tulee tasoitusta ja rauhaa väliin eikä elämä ole pelkkää vauvanhoitoa ja vaippoja koko ajan..
Käytännössä suurin osa perheistä joissa on monta lasta on yhden työssäkäyvän huusholleja. Hoitomaksut on niin isot, että ei kannata juuri tarhaan viedä ja mennä töihin välissä. Sitten kun lapset on isompia niin melkein lähtee nuorin ja äiti yhdessä kouluun kumpikin taholleen tai ainakin päivittämään ammattinsa jollain tavalla.