Asiaa

Mulla on kliffaa!
Kirjoittanut: Henkka Jii, 17.1.2003 klo 17.06

Hejsan

Minulla on aivan erityinen ilo löytää tällainen keskustelupalsta, koska olen innokas autoharrastaja itsekin. Harrastan myös seriffin hommia ja täällä kolmella eri osastolla.

Olen hommistani erittäin ylpeä. Saanhan poistella viestejä kuten parhaaksi näen ja se antaa suurta tyydytystä ja tunteen siitä, että olen kovin typpi täällä Suomi 24:ssa.

Siiten itse asiaan ja toiseen hyvin rakkaaseen harrastukseen seriffi-harrastuksen lisäksi.

Katsokaas, pappani hankki Sipoosta kunnioitusta herättävän metsä- ja peltopalstan 1800-luvun lopulla.

Vanhan Gustav:n aikoina maaseutuelinkeino oli monimuotoista. Tilalle tuli ensimmäisenä Sipoossa sähköt oman vesivoimalan ansiosta.
Tila rakensi myös paikallisen puhelinverkon ja olipa pienimuotoista ruukkitoimintaakin.

Nykyisin maata tehoviljellään. Metsää ja perunaa, pääasiassa.

Pitkän alustuksen jälkeen menen itse asiaan:

EU:n takia osa pelloista on kesannolla kaksi vuotta kerrallaan. Poikien kanssa klubilla mietittiin pitkien kesäiltojen ratoksi hauskaa harrastusta.

Nuori Jonashan sen keksi, aletaan ajamaan peltorallia. Hän ehdotti, että hankkisimme vanhoja N-ryhmän ralliautoja ja perustaisimme oman "puulaakin".

Mielestäni rallia on ajettu iät ajat. Niin kristallisoitui ajatus hieman herraskaisemmasta peltoautoharrastuksesta. Ja tähän ideaan nuori Jonaskin ihastui ikihyväksi.

Marssimme siis matkatoimistoon, tilasimme laivaliput Lyypekkiin koko konkkaronkka, juhlimme ankarasti, kutsuimme kauniita naisia jatkoille varustajahytteihin ja koimme aikamoisen krapulan päätesatamassa.

Ja kaikesta tästä sisuuntuneina ja kerrassaan loistavan hyväntuulisina, marssimme muuan hampurilaisen Mercedes-jälleenmyyjän pakeille.

Ankarien neuvottelujen tuloksena meillä oli valittuna puolentusinaa verovapaasti Suomeen tuotavaa edustusluokan käytettyjä autoja, jotka saimme hankituksi erityisen edukkaasti tukkualennuksella.

Asetimme hankittaville autoille seuraavat kriteerit:

Merkin on oltava saksalainen "paremman väen" edustaja. Siis MB, BMW tai Audi.

Väriltään auton tulee olla musta.

Auton tulee edustaa mallisarjan / malliston yläpäätä.

Autossa tulee olla vähintään 8-sylinterinen moottori.

Mersut ovat kestäviä ja suorituskykyisiä autoja, joten painotimme hakumme kyseiseen merkkiin.

Päädyimme myös rajoittamaan peltoautomme pelkästään takavetoisiin malleihin, sillä vetotavalla on erityisen suuri merkitys pellolla ajettaessa. Tämä rajoitti käytännössä Audin pois valikoimistamme, mutta kellään ei ollut alunalkujaankaan erityistä lukkarinrakkautta kyseistä merkkiä kohtaan.

Lopulliselle hankintalistalle päätyivät seuraavat autot:

MB:
1 * 500 SEL
1 * SL600 V12
1 * 560 SEC
1 * CLK 500
1 * S500

BMW:
1 * BMW 750iAL

Lisäksi meillä oli kiikarissa aito 600 Pullman, mutta hylkäsimme sen tolkuttoman kalliina ja museoautona soveltumattomana tarkoituksiimme.

Ekslusiivinen peltoautoklubimme on järjestänyt runsaasti vapaata ja ohjattua harjoittelua pelto-olosuhteissa.

Isot Mersut ovat osoittautuneet hämmästyttävän hyviksi peltoautoiksi.

Rengasvalina on ollut toistaiseksi vapaa. Olemme kaikki päätyneet karkeakuvioisiin maastorenkaisiin.

Oma autoni, erinomaisessa kunnossa oleva 260 SE vuodelta -86, on raskas vaunu, mutta sietää kovaa ajoa röykkyisellä perunapellolla tuntikausia yhteen menoon.

Jousitus lyö läpi välillä rajustikin, mutta se toki kuuluu pelin henkeen.
Auto aliohjaa savisella pellolla aikalailla, mutta reipas kaasunkäyttö muuttaa tilanteen iloiseksi, helposti hallittavaksi peräluistoksi.

Panssarivaunumainen olemus ja kattava turvavarustus luo miellyttävää turvallisuudentuntua reippaassakin ajossa.

Renkaan kuvio pysyy auki parhaiten yli 60 km/h:n nopeudella, joten hitaasti ajaen jää armotta rämäpäiden jalkoihin.

Ensimmäiset jäsentenväliset turnajaiset tapahtuvat kesäkuun alussa ja debyyttikilpailun pääpalkinnoksi olemme teetättäneet kultaisen perunan, jonka hinnalla saisi vaikka kaksi peltoautoa.

Vakioalustoja täytyy tulevaisuudessa kohentaa vastaamaan peltoajon haasteita, mutta ensimmäinen kausi kisaillaan vakiopalikoila.

Täytyy todeta, että nyt olen löytänyt elämäni tähän asti hauskimman harrastuksen!

Toivotan kaikille peltoihmisille antoisaa autoilutalvea täältä Sipoosta mökiltäni, itse asun Salon seudulla.

Kolmen palstan ylväs seriffi. Henkka af Junkkala. Finland.
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

VK kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu