Kun hirveä ammutaan

taas yksi kieroutunut jolla pääasia on saaliin määrä

Laiskana laitan vain linkin kokemuksistani samasta aiheesta.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000269&posting=22000000020247129

Tämän olen todennut jokaisen ammutun eläimen jälkeen! Hukkautukoon lihaa kuinka paljon tahansa, kun vain eläimen kärsimykset ovat mahdollisimman lyhyet. TÄMÄ OLKOON KUNNIA-ASIA ja VELVOLLISUUS.

Jos toteaa, että osuma on hyvä, niin ei sitä kannata enää ampua vaikka vähän juokseekin.
Jos ei ole varma mihin/miten osui, niin sitten kannattaa ampua niin kauan kunnes on varma, että hirvi jää.
Liha hävikki on mielestäni kuitenkin B-luokan ongelma ja pääasia on ettei eläin jää kärsimään.

Se on sitten eriasia, jos ampujat eivät itsekään tiedä, että mitä ampuivat. Sellaiset ampujat kannattaa laittaa nylkyporukkaan, tai ajohenkilöiksi.
Monttuunhan ne pitää pistää, jos on yli yön maannut metsässä.

Semmoinen juttu on ensin muistettava, että ei pidä ampua ollenkaan, ellei ole varma hyvän osumisen mahdollisuudesta.

Minä olen ainakin kyllästynyt näihin sankareihin, jotka ampuvat hirveä milloin jalkaan, milloin mahaan ja milloin perseeseen. Yksi tällainen sankari on porukastamme nyt jo toistuvien tyräysten takia erotettu. Ei pidä hyväksyä sitä, että ammutaan hirveä niin, että myöhemmin selitetään että "luulin, että se olikin toisinpäin".

Avaaja on mielestäni oikeassa. Tavallinen suomalainen metsästäjä pystyy ampumataitonsa puolesta kaatamaan hirven yhdellä laukauksella, jos ase on kohdistettu ja maltetaan olla ampumatta liian kauas, liian kovaa menevään hirveen tai huonosti näkyvään eläimeen.

Hirven käyttäytymisestä ei aina voi päätellä, onko osuma kuolettava. Rauhallinen ampuja yleensä tietää liipaisinta puristaessaan, että nyt menee oikeaan paikkaan. Koheltaja taas paukuttaa jo siksi niin monta kertaa kun ehtii, että ei ole rauhallinen ja ei pysty havainnoimaan omaa toimintaansa. Samoille tyypeille sattuvat myös sopimattomien hirvien ampumiset. Pahimman koheltajan jäljiltä oli mullikan lihat miltei kokonaan pilalla, ampumisen reijistä sekä suoliston tavarasta.

Mielestäni ei ole ollenkaan häpeä, jos jättää huonossa paikassa ampumatta. Joissakin porukoissa on tällaisesta tapana soittaa suuta. Sitten kun samat suunsoittajat osuvat hirveä perseeseen tai suolille lihoja pilaten ja hirveä kiusaten, ollaan yleensä hiljaa...

Mutta ainakin meillä tuo kulttuuri on muuttunut. Mainitsen vielä, että erotetuksi tullut lihojen pilaaja / hirvien rääkkääjä oli myöhemmin kehunut tienneensä, että ei se tuosta kulmasta kuole, mutta hän haavoittaa kun oli niin komeat sarvet.

Kyl meidänkii porukas näitä konetuliaseil pomittajia on. Itte sil periaatteel et se on varma laukaus mikä ammutaan ja harvoin se 308:lla jää siihen paikallee. Pisimmät matkat yli puol kilometrii mitä 10 osumasta juossu. Ehkä tämä uusi koe takaa sen et aseet ainakii pitäs kohallaa olla. Mut kyl sen näkee kun menee ampumapaikkaa kattoo miten osunnu. Keuhko osumasta kyl veret tulee ulos aika pian. Ei kait koskaa hirvee ammuta ja jätetä jälestämättä onko osunnu vai ei. Meil ainakii jälitetää koiralla hirvee niin pitkää kun löytyy tai sit todetaa et se on terve, kun vaihtaa lääniä. Eikä yön yli metässä ollutta hirvee syö kun koirat.

Kyllä se ensimmäinen laukaus pitäisi aina ottaa varman päälle. Mieluummin jättää ampumatta kuin ampua huonoa laukausta.

Kyllä hyvän laukauksen jälkeen yleensä tietää että se osui. Lisälaukauksien kanssa täytyy myös käyttää harkintaa, vaikka aikaa ei ole paljoa käytettävissä.

Tietysti hirven kärsimykset pitää sitten lopettaa mahdollisimman pian armonlaukauksella päähän tai niskaan mikäli hirvi on vielä tajuissaan.

Takaapäin ampumista tulisi myös aina välttää, koska kuolettavan osuman saaminen on todella vaikeaa ja suurella todennäköisyydellä lihaa menee hukkaan suuria määriä.