Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

mies

Kertokaapa miehet (asiallisesti kiitos...)millä saan mieheni syttymään minusta. Olen kohtuu hyvä kroppainen mutta mies ei halua. En ole päästänyt itseäni rupsahtamaan ja huolehdin itsestäni joten syy ei voi olla siinä. Mies katsoo pornoa mutta seksi kanssani ei kiinnosta. Mikä olisi se "vastustamaton" keino, josta mies ei voi kieltäytyä. Joo, ja se puhuninen ei sitten auta, koitettu on. Varsinkin ne miehet jotka ovat itse "haluttomia" parisuhteessa, teidän mielipiteet todellakin kiinnostaisi!
141238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

on seksikkäät alusvaatteet. Voisi kuvitella että kiinnostus heräisi, erityisesti jos tulee ihan yllättäen, ettei mies ole osannut odottaakaan. Jos ei sittenkään kiinnostaisi niin heittäisin varmaankin itse jo hanskat tiskiin. ;)

Äänestä
  • en nyt ihan sukkanauhoja ole testannut mutta kysellyt monesti olisko kiinnostusta tai haluaisiko mies valita kenties itse jotain alusvaatteita minulle. Se yllättäminen ei onnistu koska silloin hän ei ainakaan lämpene. Yleensä vaatii pitkää pohjustamista ja "valmistautumista". Itse pitäisin spontaanista seksistä tyyliin vatteet vauhdilla pois ja töihin! Rauhallisempiin aloitus kelpaisi jos vaan tehoaisi.

    Äänestä

itse olen ollut monta vuotta naimisissa, uutuuden viehätys on aikoja sitten haihtunut.

itse katsoin aikoinani pornoa, kun en saanut vaimoltani vastinetta. yritin, yritin saada hänet kiihottumaan puheilla, kosketuksilla, mutta jossakin vaiheessa sitä vaan kiinnostuu häviää. on niin paljon helpompaa vaan käydä koneella ja se siitä.

Äänestä

Niin vain on, että seksi ja haluaminen lähtee tunnerekisteristä, siis korvien välistä. Mieti, missä vaiheessa halut hävisivät ja pohdi sitä, että miksi hävisivät. Oliko riitoja, torjuitko hänet liian usein, oliko stressiä, valvottivatko lapset??

Onko teillä kahdenkeskistä aikaa? Mitä yhteistä teillä on?

Miten olisi avioliittoleiri, parishdeillat tms?

Mistä sinä sytyt???

Äänestä
  • No en ainakaan ole torjunut, se on varmaa. Mies ei ole koskaan ollut kovin aktiivinen mutta aluksi hän ei varsinaisesti torjunut minua, nyt tekee sen lähes aina. itse hän ei juuri koskaan tee aloitetta. Lapsia ei ole ja yhteistä aikaakin on. Minä taidan syttyä pelkästään siitä että hän haluaisi minua.

    Äänestä

  • en ole. kirjoitti:

    No en ainakaan ole torjunut, se on varmaa. Mies ei ole koskaan ollut kovin aktiivinen mutta aluksi hän ei varsinaisesti torjunut minua, nyt tekee sen lähes aina. itse hän ei juuri koskaan tee aloitetta. Lapsia ei ole ja yhteistä aikaakin on. Minä taidan syttyä pelkästään siitä että hän haluaisi minua.

    että haluat, kerro, että sytyt pelkästä hänen kosketuksestaan. Puhu vaatteet päällä, älä rakastelun yhteydessä. Kysy, mistä hän kiihoittuu, miten hän haluaa itseään kiihoitettavan. Kysy, mitä hän sinulta ja parisuhteelta haluaa.

    Seksi ja parisuhde on korvien välissä, ei lakanoiden. Ja niin on, että kaikilla on joskus haluttomuuden kausia eikä seksi silloin suju. Niistä pitää vain päästä yli ja ohi.

    Onko teillä ollut jotain riitää, jota ette ole sopineet ja joka jäytää??

    Äänestä

  • jdf9w kirjoitti:

    Kaikkea näitä on koitettu. Olen kysynyt mitä hän haluaa ja kertonut että olen valmis kokeilemaan kaikkea. Ajattelin että hänellä olisi joitain fantasioita joita hän haluaisi kokeilla mutta en saa mitään hänestä irti. Hän ei varsinaisesti kykene oikein keskustelemaan asiasta. Vaikka kuinka yritän hän hermostuu. Oikeastaan riitamme yleensä liittyvät tähän aiheeseen. Koska puhuminen ei onnistunut niin kirjoitin tunteeni hänelle paperille mutta ei tuottanut tulosta sekään. Nyt alkaa olla aika epätoivoinen olo. Nyt olen päättänyt että laitan kaikki viehätysvoimani peliin ja pudotan painoa varmuuden vuoksi viisi kiloa. Jos ei tehoa niin luulen että suhteemme kaatuu tähän. En pysty elämään ihmisen kanssa joka ei koe minua haluttavana.

    Äänestä

  • koitettu kirjoitti:

    ..ala painoa pudottaan jotta saisit miehes haluamaan sinua. Siitä vasta luulisi ikävät fiilikset tulisi jos huomaisit että nyt se taas pitää minua haluttavana kun olen laihduttanut. Ei ei ei, kyllä miehen tulee haluta puolisoaan juuri sellaisena kuin on.
    Joko hän on menettänyt kiinnostuksensa sinuun tai sitten joku muu asia vienyt mielenkiinnon koko touhuun.
    Kokeileppa vähän aikaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa, vähän aikaa annat ymmärtää, muttet ymmärrä antaa. Jospa se saisi hänet kiinnostumaan.
    Tai sitten vaihtoehtoisesti heittäydy vallan hurjaksi, otat mallia niistä pornoelokuvista, miten siellä naiset hoitelevat miehet.

    Äänestä

  • älä.... kirjoitti:

    voi itku, annatte hyviä neuvoja mutta mä oon noikin jo koittanut, vaikeasti tavoteltavan (sillon ei tapahtunut kertakaikkiaan mitään, tais olla vaan tyytyväinen) ja sen hurjastelunkin olen testannut. Jos se painonpudotus tekee musta halutavamman miehen silmissä niin kyllä taidan siihen olla valmis. Tuntuu uskomattomalta että sanon näin En kuvitellut koskaan olevani nainen joka tekisi miehensä eteen mitä tahansa. Taitaa vieraan silmiin jo vaikuttaa aika säälittävältä. Näin minä ainakin ajattelisin jos lukisin tätä.

    Äänestä

  • tämä ihminen...? kirjoitti:

    Epätoivoiseltahan tuo kieltämättä vaikuttaa. Varsinkin kun oman käsitykseni mukaan, tuo ei tilanne johdu sinusta ja haluttavuudestasi. Sanoit että kaikkea mahdollista olet koittanut. Vaan miehessälläsi joku asia pieless.
    Mutta mitäpä sitä ei yrittäisi jos toisesta oikeesti välittää. Eikä tuo itsensä haluttavammaksi tekeminen ja painon pudottaminen koskaan pahitteeksi tee, tosin itsensä takia tuo kuuluisi tehdä. Mutta se pelkkä välittäminen ei todellakaan vain riitä, tosiasia on että seksi kuuluu olennaisena osana parisuhteeseen ja ilman sitä ei kauaa suhde pysy kunnossa.

    Äänestä

  • tämä ihminen...? kirjoitti:

    voi itku, annatte hyviä neuvoja mutta mä oon noikin jo koittanut, vaikeasti tavoteltavan (sillon ei tapahtunut kertakaikkiaan mitään, tais olla vaan tyytyväinen) ja sen hurjastelunkin olen testannut. Jos se painonpudotus tekee musta halutavamman miehen silmissä niin kyllä taidan siihen olla valmis. Tuntuu uskomattomalta että sanon näin En kuvitellut koskaan olevani nainen joka tekisi miehensä eteen mitä tahansa. Taitaa vieraan silmiin jo vaikuttaa aika säälittävältä. Näin minä ainakin ajattelisin jos lukisin tätä.

    Olet kaikesta päätellen hyvin hieno ihminen. Ajattelet häntä, mutta olet rehellinen myös omille tarpeillesi. En usko, että olet niin alistuneessa asemassa kuin tekstistäsi saattaisi ensinäkemältä päätellä. Sinulla on kuitenkin aika pitkälle ohjat käsissäsi. Yleensähän se on mies, joka on samassa tilanteessa kuin sinä, pohtimassa, miksi toinen ei ole enää niin kiinnostunut kuin joskus ennen.

    Kirjoitin myös pornosta, mutta mietitään nyt muita konsteja. Kokeilepa seuraavaa lähestymistapaa. Olet itse tottunut tekemään aloitteet. Aktiivisempi osapuoli yleensä tekee niin. Se toisaalta tekee miehestäsi passiivisemman. Hänen ei ole tarvinnut paljon pohtia seksuaalisia asioita, koska sinä hoidat aloitteen teon. Hänen tarvitsee vain kiihoittua siitä, että sinä haluat. Mutta ehkä se ei onnistukaan niin helposti. Pystyisitkö sinä itse kesken mieliohjelmasi tai kesken ystävättäresi kanssa jutustelun antautumaan miehesi haluiille? Kohteena oleva tarvitsee aina enemmän aikaa, koska aloitteen tekijä on voinut kiihoittua jo etukäteen ajatuksesta. Hänellä ei ilmeisestikään ole kovin vahva libido. Vaadit häneltä kovin paljon ja jos hän kokee vaatimukset ylimitoitetuiksi, siitä katoaa kaikki viehätys. Pakkopulla ei innosta ketään.

    Yksi syy sille, miksi hän katselee pornoa voi olla se, että hän haaveksii naisesta, jota voi PANNA. NUSSIA miten tahtoo ja käyttäytyä kuten mies. Sinä viet häneltä tämän luonnollisen, maskuliinisen tarpeen. Tukahdutat hänet haluillasi. Tämmä on hyvin henkilökohtainen juttu. Moni mies haluaisi naisen tekevän useammin aloitteen, mutta toisille se ei sovi. Roolien vaihto voi usein tietysti virkistää, mutta hänen roolinsa on jumissa. Yrittäkää rikkoa asetelma. Sinun pitäisi kannustaa häntä tekemään aloite, kun hänelle sopii. Ja jottei se venyisi ihan ensi vuoteen, sovitte jostakin pelisäännöistä.

    On hienoa, että yrität saada asiat kuntoon. Suurin vaikeus tulee varmaan olemaan kommunikaatio, joka teillä ontuu. Muista, että vaikka hän on se heikompi puhumaan, sitä suurempi vastuu on sinulla, että et suotta mollaa tai syyllistä häntä puheillasi. Tarvitset lisää konkreettisia kannustimia. Porkkanan lisäksi pitää muistaa myös käyttää keppiä. Varovaisesti tietenkin ja niin, että se et ole sinä joka sillä osoittelet. "Kulta, haluan että puhutaan tämä asia selväksi, ettei sitten tarvitse jonakin päivänä eron jälkeen harmitella, että mitä olisi voinut tehdä toisin."

    En suosittele sinulle laihduttamista. Se on äärimmäisen epävarma konsti. Se on todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Se on kuin jokin turvallinen tekosyy, jonka nojalla voit siirtää eropohdiskelut vuosien päähän. Seksikkäämpää kuin kilo sinne tänne on asenne. Jos mies ei syty kiimaisesta naisesta niin ei mistään. Miehesi halut ovat joka tapauksessa epätavallisen alhaiset. Etsi lääkettä siihen ja jos se toimii edes tyydyttävästi, se riittänee sinulle? Jos sen sijaan mitään muutosta ei tapahdu, voit olettaa tilanteen vain pahenevan tulevaisuudessa kun et enää jaksa edes yrittää. Varaa miehellesi aika urologille. Syy ei nimittäin ole välttämättä vain päässä, vaan taustalla voi olla elimellinen tai hormonaalinen syy.

    Tee voitavasi, mutta älä tee siitä mitään elämän tai kuoleman kysymystä. Jos mikään ei auta, voit vallan hyvin erota. Se ei siinä tilanteessa ole tappio vaan uusi mahdollisuus. Se ei ole niin vaikeata, kun teillä ei ole edes lapsia. Jokaiselle löytyy varmasti haluiltaan samanlainen kumppani.

    Äänestä

  • 4kymppinen kirjoitti:

    Kiitos sulle vinkeistä. Puhut todella viisaasti ja luulen että olet oikeilla jäljillä. Tilanne tuntuu vaan toivottomalta ja minun on vaikeaa kuvitella elämää jonkun toisen miehen kanssa (hassua kyllä voisin kuvitella meneväni sänkyyn jonkun muun kanssa, en tällä tarkoita pettämistä)Tämä asia on meillä ollut viimeaikoina taas enemmin esillä ja luulen että tässä eletään ratkaisun hetkiä. Saa nähdä kuinka käy. Pelkään pahinta. silti en eroprosessiin haluasi alkaa, rakastan kuitenkin miestäni. Nyt vaan pitäisi päättää kumpi painaa vaa'assa enemmin.Pelkään kuitenkin että lopulta katkeruus voittaa rakkauden. Olisi perheen perustamisen aika ja pelkään että tämä vitkuttelu koituu kohtalokseni.

    Äänestä

taitaa kiinnostuksen viedä. Kuka ihmeen mies tyytyy katselemaan pornoa jos tarjolla olisi oikeaakin tavaraa?

Äänestä
  • Ihmettelen samaa. Aivan järjetötä. Se on tavallista silloin, jos muija pihtailee tai mies muuten vain haluaa lisää seksiä tai vaihtelua. Miten ihmeessä runkkailu voi jostakusta tuntua paremmalta kuin naiminen? Vaikka videon naiset olisivat kuinka paremman näköisiä, ei ole oikean tavaran voittanutta.

    Kyselijälle vinkiksi: Pornon katselu ei ole haitaksi silloin, jos se tuo uusia virikkeitä, kasvattaa ruokahalua tai muuten ylläpitää seksuaalisuutta. Runkkaaminen on toki parempi, kuin että mies ei tekisi sitäkään. Siis runkkaako hän?

    Tässä tapauksessa näyttää kuitenkin olevan niin, että miehen libido on niin alhainen, että seksuaalinen tarve tulee tyydytetyksi pornolla eikä enempään riitä kiinnostus. Myöskin jatkuva seksuaalinen kiihoitus väsyttää ja sen jälkeen ei yksinkertaisesti enää seiso. Pornosta on tullut parisuhteen vihollinen. Yhtä hyvin hän voisi panna toista naista. Nyt äkkiä kurinpalautus. Ei olisi ensimmäinen talous, jossa pornon julkinen kulutus on kielletty. Jos mies panee hanttiin, kokeilkaa edes koeaikaa (vaikka yksi kk). Jos seksihalut kasvavat niin mies saattaa itsekin tajuta pornon uhaksi ja siihen on helpompi tehdä pesäero.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

syttymään! kirjoitti:

Kertokaapa miehet (asiallisesti kiitos...)millä saan mieheni syttymään minusta. Olen kohtuu hyvä kroppainen mutta mies ei halua. En ole päästänyt itseäni rupsahtamaan ja huolehdin itsestäni joten syy ei voi olla siinä. Mies katsoo pornoa mutta seksi kanssani ei kiinnosta. Mikä olisi se "vastustamaton" keino, josta mies ei voi kieltäytyä. Joo, ja se puhuninen ei sitten auta, koitettu on. Varsinkin ne miehet jotka ovat itse "haluttomia" parisuhteessa, teidän mielipiteet todellakin kiinnostaisi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu