PITKÄLLÄ TAITAA OLLA ISÄNI MUNUASSISYÖPÄ, TODETTU KESÄKUUSSA, JOLLOIN MITÄÄN EI VOITU TEHDÄ. OIREENMUKAISTA HOITOA AINOASTAAN. NYT ALKANUT TULLA VAIVA, ETTÄ VIRTSA EI ENÄÄ TULE LUONNOLLISEST VAAN TÄNÄÄN ASETETTIIN KESTOKATETRI. KIPUJA EI KUULEMA OLE, SE ON HYVÄ, VÄSYNYT ON, NUKKUU PÄIVÄT MELKEIN. KOTONA VIELÄ.
OKO KELLÄÄN KOKEMUSTA VASTAAVASTA TILANTEESTA.
OKO KELLÄÄN KOKEMUSTA VASTAAVASTA TILANTEESTA.
Vastaukset 8
Vanhimmat
viikkoja-pari kuukautta eloa.
Isälleni laitettiin keskiviikkona vaipat sekä katetri. Lauantaina hän nukkui pois.
Hänkin nukkui keskiviikosta lauantaihin eikä reagoinut enää kun torstaiaamuna. kädestä puristi kylläkin vielä pyydettäessä torstai-perjantai-iltana. tosin sitäkään en tiedä oliko se refleksinomaista.
Jaksamista sinulle.
On hyvä kuulla jos e nyt on oikein sanottu, mutta jakaa kokemuksia tai tuntemuksia samoista asioista. Isäni on vielä kotosalla s.-33. Hän vaan ei mielestäni tunnusta että sairasu on pitkällä, näen vain kaikki oireet aremmin mielestäni kuin hän. Minkä ikäinen isäsi oli ja kauan hän oli sairaalassa, oliko kotona sitä ennen. Iäsni on yksin kotona kodinhoitaja käy 2x viikossa.Ulosteet on alkanut tulla välillä sänkyyn ja kasteli myös ennenkuin katetri laitettiin , paitsi silloin kun virtsa eitullut. Jaksamista sinulle ja osanottoni.
tuli aivan yllättäen.
Hän oli vajaa kuukauden sairaalassa ja joulukuussa alkoi oireilu. Tiedosta kun saatiin tietää että kyseessä oli syöpä, meni n. 1.5 kuukautta kun hän nukkui pois.
tämä on äärimmäisen raskasta. Neuvon sinua puhumaan kaiken isäsi kanssa vielä kun se on mahdollista. Muistan sen päivän vieläkin kun kerroin omalle isälleni kuinka tärkeä hän on minulle ja kuinka paljon häntä rakastan kaikista kiukkuumisistani huolimatta.
Kerro kuulumisiasi täällä jos jaksat.
iän...hän oli vasta 56 vuotias. Liian nuori.
Hei
Ja kiitos että olet jaksannut vastata kaikesta huolimatta menetettyä vasta isäsi.
Olen ajatellut ssamoin kuin neuvoit, että pitää ja pitäisi aina muistaa sanoa asioita vielä kun ihminen on elossa, ettei jälkeenpäin ajattel miksei tullut puhuttua. On myös asioita joita haluaisi sanoa, mistä katkera, mutta en tiedä kannattaako niitä enää sanoa, ehkä aika parantaa ne. On ollut myös paljon hyviä hetkiä ja voisi muistaa niitä ja kiittää niistä.
Oliko isäsi sairaalassa paljon? Oliko kipuja, miten loppuajan kivut tai tuskat? Lääkäri ehdotti jo kesäkuussa kun olin isäni kanssa lääkärissä, saattokotiin muuttamista, mutta hän ei halua vieläkään ja nyt lokakuu itse asun 130km päässä ja välillä kaukohoitoa puhelimitse kun en pääse paikalle enkä aina jaksa kun myös oma työ perhe. Koitan kirjoittaa sinulle kuulumisia.Isäsi oli todellakin liian nuori, aivan liian.
Niin tottakai kannattaa elää siten ettei tarvitse katua. Nyt kun sinulla on viimeiset mahdolliset hetket jutella isäsi kanssa niin kehottaisin puhumaan kaiken hänen kanssaan läpi.
Varmasti on asioita mitkä on jäänyt hoitamatta tai kaivelemaan sisintäsi, luulen kuitenkin että jokainen ihminen haluaisi rauhan sielulleen. Myös isäsi kannalta olisi varmasti hienoa että saisit hoidettua kaiken hänen kanssaan, jäisihän hänellekkin hyvä mieli ja rauhallisen turvallinen olo kun tietäisi ettei sinua kaivele mikään.
Isästäni tuli sairaalassa viimeiselle viikolla kipuherkkä, hänen ihonsakin oli todella arka... mutta siitäkin huolimatta hän antoi pitää kädestään kinni vaikka näki että häneen koski. Se oli itselleni äärimmäisen tärkeää että sain olla hänen lähellään ja pitää kädestä kiinni. Itku oli herkässä ja tuli valtavina ryöppyinä, isäni itki kanssani ja välillä tuntui ettei hän edes tajunnut mitä oli tapahtumassa, selkeästi hänellä oli sellainen kuva että tästä vielä selvitään, me kaikki yhdessä. toisin kävi.
Täällä missä itse asun ei isälläni ollut mahdollista päästä minnekkään saattokotiin, täällä ei sellaista ole. Mutta kaikki kiitos sairaalle että saimme viimeisen viikon viettää hänen luonaan yötä myöten...täytyy sanoa että se oli todella rankkaa katseltavaa. En soisi kenenkään kokevan samaa mitä itse koin. Ja jos totta puhutaan niin en ole vieläkään päässyt siitä yli, se kaikki tulee uniin ja yleisesti ihan missä vaan valtavana ryöppynä. Hän oli niin nuori ja niin auttavainen ja ajatteli aina itseään ennen muita. Kaikki se oli niin väärin, mutta ei kai kaiken pidä olla tarkoituksenmukaista. Elämän ei ole tarkoitus olla helppoa..
mulla kuoli vaari 74v vajaa vuos sitten.hänelläkään ei mitn oireita mut yht äkkiä tuli kipuja ja joutu sairaalaan..siellä sit todettiin syöpä joka oli joka paikassa..eli ei tietoa mistä se oli lähteny..elimme toivossa että hän paranee,niin lääkärit sanoivat jossai vaiheessa..mikä ei pitäny paikkansa..ja me hullut luulimme että hän kotia tulee..hän pelkäsi kuolemaa,itkettiin yhdessä ja puhuttiin asioista.meni 7vkoa ja 8vko ni hän enää makoi puhumatta..nousi kuume ja me valvoimme yöt ja päivät hänen vierellään..laitoimme harsoja otsalle,jospa se kuume lähtis ja hän paranis..vaikka tiesimme että lähtö on lähellä.puhuin hänelle ja hän ei puristanu kättä mutta huomasin että kyyneleet valu..ehkä hän kuuli..toivon niin.tuli se päivä kun hän lähti,vaari meni todella pienen näköseksi..siinä me lähiomaiset katselimme häntä ja itkimme..2kertaa syvä hengitys ja sitten se loppu.se on ollu elämäni raskain kokemus ja vielläkin pistää kyyneleet valumaan :(