Santa Fe 2006

Niin, jos löytyisi Santa Fe mallista omakohtaisia kokemuksia niin kertokaapas.
122689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Puoli vuotta ollut, 15tkm ajettu ja ei ongelmia. Vielä ei ole löytynyt heikkoja puolia, mutta eipä kyllä olisi pitänytkään.
Jaa, no ehkä se automaatin toiminta on hieman hätäinen ja tiputtaa turhaan pienelle vaihteelle.

Äänestä
  • Diesel versio ja automaatti. Tässä mallissa loota ei tipauta pienemmälle ennen kuin äärimmäisessä tarpeessa, sen sijaan se sallii lootaan tarvittaessa pikkuisen suuremman luiston ja koneen kierrokset pääsevät nousemaan muutaman sata varvia eli tehoa tulee pikkuisen lisää ja matka jatkuu tyylikkäästä ja nykäyksettä.
    Asia on helppo tarkistaa heittämällä vaihdekeppi manuaalipuolelle, ja kas, vitonen loistaa kojelaudassa.
    Tunne on melko sama kuin esim Audin portaattomassa laatikossa joka ei nyi vaan antaa koneeseen lisää kierroksia ja muutta välitystä. Santasssa homma on hoidettu toisin mutta vaikutus on sama.

    Santassa on kaksi pikkuisen ärsyttävää pientä seikkaa. Ensimmäinen on käsittämättömän alkeellinen radio joka siihen vakiona kuuluu. En humannut asiaa koeajon yhteydessä enkä vaatinut sitä toista joka siihen on saatavissa. Toinen seikka on tavaratilan peiteverhon etuosa eli ne pikkusuojat jotka tulee takapenkin pääntukiin kiinni. Eivät pysy.
    Auto itsessään on loistava ja ajettavuus käsittämättömän hyvä. Suuntavakaa ja erittäin hiljainen menijä. Heitin juuri alla Continentalin kitkat ja ääni laski entisestäänkin jos mahdollista.

    Olen tyytyväinen valintaani. Kilometrejä on kertynyt 13000.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Diesel versio ja automaatti. Tässä mallissa loota ei tipauta pienemmälle ennen kuin äärimmäisessä tarpeessa, sen sijaan se sallii lootaan tarvittaessa pikkuisen suuremman luiston ja koneen kierrokset pääsevät nousemaan muutaman sata varvia eli tehoa tulee pikkuisen lisää ja matka jatkuu tyylikkäästä ja nykäyksettä.
    Asia on helppo tarkistaa heittämällä vaihdekeppi manuaalipuolelle, ja kas, vitonen loistaa kojelaudassa.
    Tunne on melko sama kuin esim Audin portaattomassa laatikossa joka ei nyi vaan antaa koneeseen lisää kierroksia ja muutta välitystä. Santasssa homma on hoidettu toisin mutta vaikutus on sama.

    Santassa on kaksi pikkuisen ärsyttävää pientä seikkaa. Ensimmäinen on käsittämättömän alkeellinen radio joka siihen vakiona kuuluu. En humannut asiaa koeajon yhteydessä enkä vaatinut sitä toista joka siihen on saatavissa. Toinen seikka on tavaratilan peiteverhon etuosa eli ne pikkusuojat jotka tulee takapenkin pääntukiin kiinni. Eivät pysy.
    Auto itsessään on loistava ja ajettavuus käsittämättömän hyvä. Suuntavakaa ja erittäin hiljainen menijä. Heitin juuri alla Continentalin kitkat ja ääni laski entisestäänkin jos mahdollista.

    Olen tyytyväinen valintaani. Kilometrejä on kertynyt 13000.

    Itse olen ajatellut vakavasti dieselversiota manuaalilaatikolla. Hyvä tietää tuo radion vajavaisuus.

    Joko olette saaneet "liukkaan kelin" kokemuksia
    autoillanne?

    Äänestä

  • vastauksistanne kirjoitti:

    Itse olen ajatellut vakavasti dieselversiota manuaalilaatikolla. Hyvä tietää tuo radion vajavaisuus.

    Joko olette saaneet "liukkaan kelin" kokemuksia
    autoillanne?

    Mulla ollut vapusta lähtien manuaalidisel.Ajettuna 12t ja hienosti on toiminut.Koeajoin sekä manuaali-että automaattiversiot.Mielestäni manuaalivaihteinen istui itselleni paremmin.Vetohommissa ko. auto on aivan lyömätön.Helsingin keskustassa 2 hevosta vetäessä ei ollut mitään ongelmia.
    Liukkaalla en ole vielä omalla pelilläni päässyt ajamaan.Autoa koeajaessani viime keväänä hain alle liukasta ja sohjoista pintaa.Hyvin toimi.

    Äänestä

  • ANTISLAD kirjoitti:

    Minulla vasta n. 2000 km takana. On diesel ja manuaalivaihteinen versio. Oikein olen tyytyväinen autooni. Kulutus 7,6 l/100 tässä vaiheessa. Alla nyt Continentalin 4*4 nastat. Hyvältä vaikuttaa.

    Tosiaan tuo radio onkin ehkä heikoin lenkki, mutta saattaa kuitenkin olla niin, että vuodenvaihteessa tulevan Casablanca MP56 Blaukkari tulee hankittua, kunhan saavat johdotussarjat ja asennuslevyt. Niin, että rattisäädöt toimivat.

    Kehitysideat kannattaa ilmoittaa maahantuojalle, jotta voivat jatkossa parantaa. Itse olen tunnistanut seuraavat: liukkaan oloinen ratti, ilmapuhallus suulakkeiden säätöalue aika kapea, kattokiskon etummainen kattoteline jää yllättävän taakse, vaikka on säädetty eteen.

    Muutoin ajo-ominaisuudet hyvät, tilaa reilusti, vääntöä riittää hyvin ja varustelu on hyvä.

    Loppujen lopuksi suosittelen hankintaa. Tulihan verrattua kaikki elokuussa -06 tarjolla olevat maasturit.

    Äänestä

  • Jarna kirjoitti:

    Itse ajelin kanssa Pathfinderit,Sorennot,Ravit ja Foresterit.Ja valitsin Santa Feen.
    Onko mielestäsi radiossa muuta vikaa kuin se,että kanavien nimet ei näy näytöllä?Mun tarpeisiin äänentoisto kuitenkin ok.

    eroa Kialla ja Santa Fellä?

    Äänestä

  • millaista kirjoitti:

    eroa Kialla ja Santa Fellä?

    Olihan niissä eroa.Kiihtyvyys,jousitus,äänieristys,polttoaineenkulutus,varustelu ja tekniikka..Esim.espi puuttui Sorennosta kokonaan.Santa Fee on kokonaan uusi auto,kun taas Sorento jonkun vuoden vanha.

    Äänestä

  • ANTISLAD kirjoitti:

    Olihan niissä eroa.Kiihtyvyys,jousitus,äänieristys,polttoaineenkulutus,varustelu ja tekniikka..Esim.espi puuttui Sorennosta kokonaan.Santa Fee on kokonaan uusi auto,kun taas Sorento jonkun vuoden vanha.

    Voisin vielä lisätä ja kommentoida sitä, että Hyundaissa takuu 5- vuotta ilman km rajoitusta. Tosiaan uusi korimalli, joka ei häpeä 2007 malleja. Tosi hiljainen ja erittäin hyvät tilat mm. takakontissa. Kannattaa kurkata myös isot säilytyssyvennykset kaukalomaton alapuolelta. Niin sitten tuosta Delta auton huolto yms. toiminnasta on niin monenlaista palautetta. Autoja myydään alhaisella korolla kyllä paljon? Maahantuojan passiivisuus ihmetytti kun halusin kysyä muutamia tarkennuksia Sorennon osalta. Ei tullut yhteydenottoa, kun taas Hyundain taholta tuli.

    Eipä ole paljonkaan negatiivista palautetta tullut tästä Santa Festä.

    Tuosta soittopelistä sen verran, että pistää miettimään kannattaako tuota vakiosoitinta vaihtaa. Ei mielestäni äänenlaadussa valittamista ja eipä tuo ole suurivaiva hakea "seek" kanavaa tarvittaessa. Voi ollakkin, että jää Blaukkari hankkimatta.

    Äänestä

  • Jarna kirjoitti:

    Minulla vasta n. 2000 km takana. On diesel ja manuaalivaihteinen versio. Oikein olen tyytyväinen autooni. Kulutus 7,6 l/100 tässä vaiheessa. Alla nyt Continentalin 4*4 nastat. Hyvältä vaikuttaa.

    Tosiaan tuo radio onkin ehkä heikoin lenkki, mutta saattaa kuitenkin olla niin, että vuodenvaihteessa tulevan Casablanca MP56 Blaukkari tulee hankittua, kunhan saavat johdotussarjat ja asennuslevyt. Niin, että rattisäädöt toimivat.

    Kehitysideat kannattaa ilmoittaa maahantuojalle, jotta voivat jatkossa parantaa. Itse olen tunnistanut seuraavat: liukkaan oloinen ratti, ilmapuhallus suulakkeiden säätöalue aika kapea, kattokiskon etummainen kattoteline jää yllättävän taakse, vaikka on säädetty eteen.

    Muutoin ajo-ominaisuudet hyvät, tilaa reilusti, vääntöä riittää hyvin ja varustelu on hyvä.

    Loppujen lopuksi suosittelen hankintaa. Tulihan verrattua kaikki elokuussa -06 tarjolla olevat maasturit.

    olevan etummaisen telineen saa kyllä edemmäksi kun poistaa ne kiskoissa olevat kumilistat silloin kun on tarvis saada telinettä eteenpäin.
    Oliskohan ne siellä sen takia ettei telineistä tule turhia suhinoita.
    Itsellä 1000 km.takana 2,2 crdi automaatilla js keskikulutus nyt 8,5 litraa.
    Auto on kyllä erinomainen ajettava ja todella hiljainen vaikka onkin nokian nastavitoset alla.
    Huonointa ovat tosiaan RDS puuttuminen radiosta(radiohan on muuten ihan herkkä ja hyvä)ja toiseksi takakontin peitteen onneton toteus.

    Äänestä

  • pekka.p kirjoitti:

    Tervehdys

    Kiitoksia kattokiskon säätöön liittyvän vastauksen osalta. Onko kenelläkään tietoa saako näihin kattokiskoihin suksipidikkeitä. Merkkiliike yritti myydä erillistä kattotelinettä hintaan 180 € suksipidikkeet. Totesin, ettei nyt enää toista telinettä katolle pidä laittaa ja miten enää yltää suksiä asentamaan. Kyllä näihin kiskoihin pitää pian löytyä käypäiset suksipidikkeet.

    Muutoin manuaalilla ajettu n. 3000 km, keskikulutus 7,8 - 8,0 l /100 km. Ihan kohtuullinen Continentalin nastoilla. Tyytyväisiä ollaan kaikin puolin, tosin vaimo onkin tykästynyt autoon ja minä olen ollut pyörämiehenä. Näin siinä sitten helposti käy.
    Ei muuta kuin vaihdetaan kokemuksia ja annetaan kehitysideoita maahantuojalle, miten huolto, asiakastoimintaa sekä tuotetta voisi edelleen kehittää paremmaksi.

    Äänestä

Hyndai Santa Fe 2006 2.6 pakokaasujen merkkivalo.

Oranssi merkkivalo syttyy.Tarkistettu testerillä tunnistimet.OK.
Pakkasta - 25 aamulla.Ei käynnisty ekalla(naksuu).Toisella yrittämällä käytiin.
Tyhjäkäynti hiemaan horjuvaa,ja nyt häiriövalo vilkkuu.
Ajettu lenkki,valo tasaantui mutta palaa yhtäjaksoisesti edelleen.
Seur.aamuna auto käynnistyy,mutta voimakas bensan haju ohjaamoon ja taas
häiriövalo vilkkuu.Lähdetty ajamaan,valo palaa mutta lakkasi vilkkumsta.
Ajotietokoneen kulutuslukema korkealla.
Onko kenelläkään ollut ko.oireita Santa Fe:n kanssa
Esim.sopiiko E10 polttoaine ollenkaan ko.autoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kertokaa kokemuksia kirjoitti:

Niin, jos löytyisi Santa Fe mallista omakohtaisia kokemuksia niin kertokaapas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu