olisiko muita

Lähes aina kun täällä meidän seudulla maantieliikenne tökkii, ja jonoa alkaa muodostua, niin lopulta jonon aiheuttajaksi paljastuu traktori tai Lada. Nämä eivät tajua tarpeeksi usein väistyä tien sivuun, ja antaa nopeammalle autoliikenteelle tietä.
Traktorista yleensä pääsee vaivattomasti ohi, mutta Lada yleensä huojahtelee arvaamattomasti ojanpientareen ja vastaantulevan kaistan vlimaastossa, mikä tekee ohittamisesta vaarallisen tuntuista. Lisäksi kun ei ole tajunnut laittaa ilmankiertoa ajoissa sisäkierrolle, niin Ladan takana saa hengittää väkevää bensan ja savun katkua.

Onhan nuo Ladat onneksi täälläkin päin nopeasti liikenteestä vähentyneet, mutta mielestäni olisi jo korkea aika saada Warret ja Ladat pois liikenteestä. Olisiko mahdollista että valtio rupeaisi maksamaan Ladan omistajille "tapporahaa", jotta tuota poistumaa saataisiin nopeutettua?
12749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Montakos Warrea on näkyvissäsi liikenteessä ollut viimeisen 5v aikana.Meillä nyt vielä on ja haistatan sinulla oikein pahanhajuista öljy bensaa siitäpähän saat,eikä mekään sinua varmasti häiriöksi asti savuteta, kuin harvemmin tavataan.

Äänestä

Ladojen kerääminenhän pois normaaliliikenteen joukosta olisi paitsi turvallisuutta lisäävä myös ympäristöä suojeleva teko. Voisikohan Suomen valtio saada sitä varten jotain EU-tukea?

Äänestä
  • katalysaattori,että se siitä hajusta

    Äänestä

Niinkö? Miksi sitten minä talvella sain sakot ylinopeudesta ohittaessani Samaralla eläkeläismiehen uudella Volvolla? Ja miksi liikennevaloissa lähes aina olen ensimmäisenä?

Ehkä se on kiinni kuljettajasta eikä autosta?

Äänestä

Kun ihan tientukkona.siellä on Ladan myyntimies töitä tehnyt..Parempi Lada kuin Mersu.Mersu on leveämpi

Äänestä
  • Oikeudenmukaisuuden mukaan näin on tehtävä.Vain siten saadaan tämän maamme historiassa tärkeän auton säilymään liikenteessä.8000 euroa on sopiva hinta

    Äänestä

  • supreme court kirjoitti:

    Oikeudenmukaisuuden mukaan näin on tehtävä.Vain siten saadaan tämän maamme historiassa tärkeän auton säilymään liikenteessä.8000 euroa on sopiva hinta

    saadaan sitä (hinta-laatusuhdetta)lisää

    Äänestä

ja monia asiavirheitä samassa viestissä. Ensinnäkin Lada on yksi vähäpäästöisimpiä kokoluokkansa edustajia Suomen liikenteessä. Toiseksi, Ladat eivät tule vähentymään vaan päinvastoin niiden määrässä tapahtuu räjähdysmäinen kasvu. Vanhat kunnon ajat ovat palaamassa Suomeen. Ladasta tulee myyntitilastojen kärkimerkki. Miksi?Ihmiset ovat selvästi kyllästyneet ylenpalttisiin ja turhiin vilahitkuttimiin. Nyt jokainen haluaa käyttövarman ja persoonallisen auton, jossa on karismaa.

Äänestä

Huoli, 18.10 työmatkailin Joensuusta Kouvolaan, kaverin kyydissä iltapäivällä. 7kpl Ladaa tuli vastaa. Sensijaan toista Delta-Auton myymää Kia merkkistä autoa tuli yli 30 kpl. Kia on ollut markkinoilla n. 3 vuotta, Lada n. 35.

Äänestä
  • Huomatkaa, kuinka suuria tuntemuksia lada edelleen herättää esim exladaistissa. Hän oikein vasiten jaksaa laskea, kuinka monta ladaa tulee työmatkalla vastaan.

    Minä en sellaiseen jaksaisi aikaani haaskata, vaikka lapsistani se on oikein mukava leikki.

    Taitaa kuitenkin toivoa takaisin vanhoja hyviä aikoja, kun omisti vielä kunnon auton....

    Äänestä

  • ne ihmiset kirjoitti:

    Huomatkaa, kuinka suuria tuntemuksia lada edelleen herättää esim exladaistissa. Hän oikein vasiten jaksaa laskea, kuinka monta ladaa tulee työmatkalla vastaan.

    Minä en sellaiseen jaksaisi aikaani haaskata, vaikka lapsistani se on oikein mukava leikki.

    Taitaa kuitenkin toivoa takaisin vanhoja hyviä aikoja, kun omisti vielä kunnon auton....

    Toveri exladaistilla on sisimmässään ikävä aikoja, jolloin hän ajeli Ladalla. Ei vain viitsi myöntää sitä. Näin sen täytyy olla.

    Äänestä

  • Spaddu kirjoitti:

    Toveri exladaistilla on sisimmässään ikävä aikoja, jolloin hän ajeli Ladalla. Ei vain viitsi myöntää sitä. Näin sen täytyy olla.

    Olet osittain oikeassa. Niitä aikoja ei edes Ladat pystyneet pilaamaan, vaikka yritys oli hyvä kymmenen. Aikanaan puhuttiin Lada-kierteestä, josta ei päässyt irti. Kukaan ei maksanut käytetystä Ladasta, väinvastoin piti maksaa, että sen sai pois pihasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


keinoja? kirjoitti:

Lähes aina kun täällä meidän seudulla maantieliikenne tökkii, ja jonoa alkaa muodostua, niin lopulta jonon aiheuttajaksi paljastuu traktori tai Lada. Nämä eivät tajua tarpeeksi usein väistyä tien sivuun, ja antaa nopeammalle autoliikenteelle tietä.
Traktorista yleensä pääsee vaivattomasti ohi, mutta Lada yleensä huojahtelee arvaamattomasti ojanpientareen ja vastaantulevan kaistan vlimaastossa, mikä tekee ohittamisesta vaarallisen tuntuista. Lisäksi kun ei ole tajunnut laittaa ilmankiertoa ajoissa sisäkierrolle, niin Ladan takana saa hengittää väkevää bensan ja savun katkua.

Onhan nuo Ladat onneksi täälläkin päin nopeasti liikenteestä vähentyneet, mutta mielestäni olisi jo korkea aika saada Warret ja Ladat pois liikenteestä. Olisiko mahdollista että valtio rupeaisi maksamaan Ladan omistajille "tapporahaa", jotta tuota poistumaa saataisiin nopeutettua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu