Toissa päivänä ajattelin pitää vauvan, eilen ajattelin tehdä abortin, tänään olen kumpaakin mieltä. Miten ihmeessä ajatukset voivat olla näin jumissa???Kumpikaan ratkaisu ei tunnu täysin hyvältä.
Eniten mua aborttiin menossa pelottaa se, että ENTÄ JOS sitten kun lääke on laitettu kohdunsuulle tajuan että haluan sittenkin sen lapsen!!?Se tilanne olisi aivan hirveä...
Tämä tilanne on kokonaisuudessaan aivan hirveä.
Te jotka olette tehneet abortin. Oletteko empineet sairaalaan mennessä, vai oletteko olleet täysin varmoja ratkaisusta? Miltä tuntu jälkeenpäin?
Eniten mua aborttiin menossa pelottaa se, että ENTÄ JOS sitten kun lääke on laitettu kohdunsuulle tajuan että haluan sittenkin sen lapsen!!?Se tilanne olisi aivan hirveä...
Tämä tilanne on kokonaisuudessaan aivan hirveä.
Te jotka olette tehneet abortin. Oletteko empineet sairaalaan mennessä, vai oletteko olleet täysin varmoja ratkaisusta? Miltä tuntu jälkeenpäin?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Hei,minulle ei siis ole tehty aborttia,mutta jos sinä et ole varma päätöksestäsi,niin suosittelen,että pitäisit sen lapsen.Kaikki ei edes saa ikinä omaa lasta..ja yleensä ne asiat kuitenkin järjestyy,vaikka nyt saattaisi tilanteesi tuntua kaoottiselta.Voimia sinulle :)
Tiedän tunteen...Itse epäröin samaa asiaa 3 ja puoli kuukautta sitten.Päädyin aborttiin..Se oli järkevin ratkaisu vaikka sydän oli jotenkin eri mieltä..ja on varmaan vieläkin.Voimia sinulle päätökseesi!!
Abortista jäi kuolemansuru, jonka varjo ei koskaan täysin väisty. Parisuhdekin päättyi. Nämä ovat tietysti mitättömiä asioita sen rinnalla, että lapsi menetti henkensä ja alkaneen elämänsä.
En tiedä ymmärrätkö mitä sanon? Ei kyse ole ihmisten puheista eikä sinusta tai tuntemuksistasi. Kyse on lapsesta.
jos elämäntilanne ei ole suotuisa lapselle, eikä isäkään ole asiasta innoissaan, kannataa jättä lapsi hankkimatta. Lapsia on täässä maailmassa kyllin kyllin.
...elämäntilanne on kaikinpuolin suotuisa lapselle ja isä on tulevasta lapsesta innoissaan, niin kuinka monta lasta Suomessa syntyisi vuodessa?
On olemassa monenlaisia kohtaloita. Ja hyvää elämää vaikka sitä ei kaksi biologista vanhempaa pystyisikään takaamaan 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä vuoden ympäri kunnes lapsi on aikuinen.
Itse olen abortin tehnyt. Olin kuitenkin varma ratkaisustani ja perusteluistani, joten tarvetta oman ratkaisun katumiseen ei ollut eikä ole. Mutta tässä tapauksessa en valitettavasti siis pysty sinua auttamaan päätöksenteossasi.
Kai sen vastauksen on vain pakko tulla sisältäsi. Ainoa neuvo on, että mihin päädytkin, niin yritä olla jossittelematta jälkikäteen. Jälkiviisaus ei tässä tapauksessa auta, vaan täytyy vain uskoa niihin realiteetteihin ja sen hetkisiin resursseihin (sekä henkisiin että fyysisiin), jotka sinulla sillä hetkellä on. Niiden perusteella sen päätöksen kuitenkin vain pystyy tekemään.
Yritä jaksaa!
Jos joku muu vaihtoehto voisi olla mahdollinen niin silloin ei kannata tehdä aborttia.
Vielä voit muuttaa mielipidettä ja toimia sen mukaan.
Jos emmit jo nyt, niin miltä sinusta voikaan tuntua kun kadut tehtyä aborttia.
Mietippä vielä kerran oikein kunnolla...
mä tänään halusin lapsen pitää huomenna en ja samaa rataa kunnes menin sairaalaan tai siis otin kotona pillerit. (kaavinta). vielä sairaalastakin olin lähdössä kotiin mutta syy oli se että toimenpiteeseen pääsy kesti kohtuuttoman kauan. mutta se aamu kun sairaalaan menin mielessä oli vain se että homma pois alta ja kotiin.
...täysin varma päätöksestäni, en ole katunut jälkeenpäin.
Muista, että joka viides nainen katuu aborttia jälkeenpäin, jokainen niistä aborteista pitäisi jättää tekemättä. Syyt miksi aborttia kadutaan, on aiemmat mielenterveydelliset ongelmat, painostaminen ja se, että päätös ei ole ollut täysin harkittu. Siis jokaisen abortin täytyy olla täysin harkittu, muuten vaarantuu mielenterveyksiä.
Kyllähän palstalla riittää tarinoita puolesta ja vastaan.Tuo alempana vauvan kasvot nimimerkillä kirjoitus on eräs pieleen menneen abortin tehneen naisen tarina.
Ite sain 20 vuotiaana ekan lapsen,vahinko oli.Enää en isän kanssa ole,vaan koskaan en ole katunut lastani.Odotusaika oli rankkaa aikaa,vaikka mies silloin oli mukana kuvioissa.
Nyt lapsia on useampi ja huomasin olevani raskaana.Mietin pitkään pitääkö lapsi,mies halusi.Meillä piti olla lapset jotehty.
Vaan päätimme pitää ja kävikin niin että luulin menettäneeni lapsen.
Miten pahalta tuntuikaan!!Syytin itseäni ja syytin kaikkea.Itkin ja masennuin.Pääsin ultraan ja lääkäriin ja mitä näkyikään!!
Sydän sykki ja pieni elämään tahtova vaavin alku kasvoi vatsassani!
Voi sitä riemua ja iloa!
Miten koskaan saatoinkaan miettiä omasta lapsestani pitääkö vai ei.
Hänellä varmaan mun pitkät ripset ja tumma tukka...
Nyt kaduttaaa ainoastaan se että aluksi mietin mitä tehdä!
Sanoisin että aborttiin mennessä on oltava satavarma.Tuhoat itsesi jos epäilet vähänkin.Arvaa kuinka epäilet abortin jälkeen..
Vaikea on tilanteesi,voimia sinulle!
Olen jo pariin paikkaan kirjoittanut omasta "aborttikokemuksesta". Vastaisin sinulle että ainakaan itse en ollut tarpeeksi kova ja tunteeton , vaikkakin masentunut, että olisin pystynyt abortin tekemään. Olin siis jo sairaalassa tiputuksessa odotin toimenpidettä.Olin masentunut raskaudestani. Sitten ajattelin että masennun vielä lisää jos tapan lapseni. Miten voin itsenäni peiliin enää koskaan katsoa.jne. Olisin varmaan kävellyt junan alle. MIten voin kuvitella että jatkaisin elämääni yhtä huolettomasti kuin ennekin kun sikiö eliminoitu. Onneksi lääkäri oli viisas eikä suostunut tekemään kaavintaa koska en ollut varma. RAkastuin viime hetkellä pieneen vauvaani.
Ymmärrettävää on että osa ajattelee "miten voin elää itseni kanssa jos tapan lapseni". Mun vain on tarpeen ajatella myöskin näitä kolmea lasta jotka mulla jo on, ihan tässä vieressä. Mitä jos mun voimat todella loppuu, niin kuin minusta nyt tuntuu? Sitten pilaan jo syntyneidenkin lasten elämän. Nyt niillä on kuiteskin kohtuullisen selväjärkinen, joskin ahdistuksesta kärsivä äiti.
Miten helvetissä elän itteni kanssa jos en kohta jaksakkaan hoitaa YHTÄKÄÄN lapsistani?
Alan olla päätöksestäni melko varma.
Haluan edes yrittää turvata jo syntyneiden lasteni elämän. Teen abortin ja keskityn näihin kolmeen. Mullahan on jo kolme ihanaa lasta ja vielä voimia nauttia heistä! Miksi vaarantaisin KAIKEN?
mitä teet. Abortti on lopullinen ja tehtyä ei saa tekemättömäksi, vaikka kuinka haluaisi. Varmaan apua löytyy, kun sen aika tulee. Mieti pystytkö elämään loppuikäsi sen kanssa, että keskeytit raskauden. Niin kuin edellä jo sanottiin pitää olla satavarma päätöksessään, ettei tartte katua. Voimia sulle.
Miten voit olla varma ajatuksistasi, ette jaksaisi? Tuo on mielestäni haihattelua, ja pahimman pelkäämistä.
Älä liiku ulkona ettet vaan jäisi auton alle, sama asia. Eri muodossa.
...Itse kärsin raskaudenaikaisesta masiksesta, molempien pienteni kohdalla. Oli uupumusta ja päivät meni kolmatta odottaessa liki sängyssä pienen tyttöni kanssa (tietty leikittiin sängyssä ja käytiin syömässä jne.. Normaalit toimenpiteet, mutta sosiaalinen elämä oli nollassa enkä kyennyt ulos menemään)
Mut jokaisen syntymän jälkeen kun hormoonit olivat tasoittuneet, oli tietysti Vointikin parempi. Huomattavasti. Et sillä nyt vaan mietin et tekisitkö kuitenkaan rankan odotuksen suhteen oikean ratkaisun, se raskaus kun ei kestä ikuisuutta.
Minä taas ymmärrän hyvin, jos joku ei enää halua läpi käydä raskauden aikaista masennusta.
Ehkä sinusta voi tuntua yhdeksän kuukautta lyhyeltä ajalta mutta ei minusta ainakaan.
En masennuksen takia vaarantaisi olemassa olevien lasten hyvinvointia. En mistään hinnasta. He ovat minulle kaikkein tärkeimpiä henkilöitä joiden hyvinvointi on pääasia.
Ja tulevasta Tärkeästä lapsesta viis.. Joopa joo.
Mites asia, kun hekin ovat olleet niissä alkutekijöissä, kohdussa. Ja nyt sitten niin painotetaan et he ovat tärkeimpiä. Aika omituista, sanoisinko?
Minusta ei ole ollenkaan omituista. Näin se vain menee.
oli puhetta sinun kohdallasi tuolla alempana, Ihmisten vähättelystä. Kuinka voit vähätellä AP:n tuntemuksia, ongelmia ja mielipahaa, tiedätkö sinä AP:ta paremmin millaisessa tilanteessa hän on?
Missä kohtaa se lapsen arvo alkaa? Hetkenä jona hedelmöittyy, hetkenä jona kuolee, hetkenä jona syntyy vai hetkenä jolloin on aikuinen ja tulee itse toimeen?
Tuommoinen arvojärjestys tökkii hiukan vastaan.. Mutta omapahan on lapsesi/lapsenne :(
Voin vain kuvitella. Teksti oli muotoiltu siihen muottiin joka alkoi kovastikkin ärsyttämään.
Ja juurikin tuo auton alle jääminen kuvastaa sitä Ärsytyksen määrää mikä sattui laukeamaan siinä tilanteessa. Sama kun ennakoisi tällä persistumalla koko hela elämänsä.
- Tack -
Ehkä mä tiedän siitä kun nuorimmaisen lapsen odotuksesta on vasta vajaa 10kk??Mä muistan erittäin tarkkaan sen ahdistuksen, pelon, voimattomuuden, ja ennen kaikkea hulluksi tulemisen pelon.
Viime raskauden piti olla mulle se viimeinen koetus, jonka jälkeen en enää vaarantaisi omaa ja lasteni elämää uudella raskaudella.
Mä ravasin pelkopolilla ja poin valtavia ahdistuskohtauksia. Lääkärikin suositteli etten hankkiutuisi raskaaksi muutamaan vuoteen, jotta saisin ensin oman oloni paremmaksi.
Onko sulla kokemusta siitä millaista on odottaa yhtä ja hoitaa 3 lasta samaan aikaan? Vielä yh: na???Mulla ei mutta tiedän tasan tarkkaan että 3 odotus on tosi raskasta ja tokkopa se neljännen kohdalla paranee.
Ja voin kyllä ihan rehellisesti sanoa että nämä syntyneet lapset ovat mulle paaaaaljon tärkeämpiä, kuin ihmisenalku ensimmäisillä viikoilla vatsassani. Onneksi näin, koska 3 keskenmenon jälkeen en voisi muuten elää. Siis kamalaa jos nuo keskenmenneet raskaudet olisivat olleet mulle yhtä tärkeitä kuin nämä 5v, 4v ja 9kk ikäiset LAPSET!
Rakkaus omaa lasta kohtaan syntyy pitkän raskausajan ja vauvan hoitamisen tuloksena.
Itse tein abortin ollessani 17vuotias. Enkä ole katunut päivääkään. En masentunut enkä syyttänyt itseäni "lapsen tappajaksi" niinkuin jotkut sanovat. Abortti oli oikea ratkaisu, olin nuori, köyhä, kouluttamaton, eikä lapsella olisi ollut riittävän kypsää äitiä ja nyt kaiken lisäksi olisin ollut yh-äiti. Ei lapselle mitkään parhaat oltavat. Lapsihan olisi sitten joutunut kärsimään jos hankkii lapsen sopimattomiin olosuhteisiin ni se on mielestäni aika itsekästä. Nyt "lapsi" on siellä missä on hyvät oltavat ja minä olen onnellinen. Voin opiskella ja elää nuoruutta rauhassa ja kypsyä.
Saadessani esikoiseni, oli tilanteesi just eikä melkein sama kuin sinulla oli abortin tehdessä. ( Tosin olin 17 vuotta kun tulin raskaaksi ja juurikin täytin 18 vuotta kun lapseni syntyi ) Siltikin täällä kotonani asusta onnellinen pikkutyttö, joka osaa myös arvostaa omaa elämäänsä. (Näistä asioista on puhuttu, joten en hoilota omiani).
Mutta miksi koit tarvetta kertoa asian hänelle? Kuulostaa kovin epäkypsältä. Siskoni oli teiniäiti, joka päätyi abortin sijasta pitämään lapsen. Lapsi on hänelle ja minulle hyvin rakas! Silti kun omalle kohdalleni osui myöhemmin epätoivottu raskaus, siskoni oli abortin suhteen paras tukijani.
Itse arvostan kaikkein eniten ihmisiä, jotka osaavat siskoni laillaan nähdä omien valintojensa ja elämäntiensä ulkopuolelle ja tukea läheistä heidän ratkaisuissaan. Silloin kyse on todella suurisydämisestä ja viisaasta ihmisestä. Pienisieluisuus on juuri sitä, että pitää omia elämänvalintojaam ainoina oikeina.
Asiaa. Tämä toimii kyllä ihan muissa asioissa, mutta toisen hengen riisto omalla päätöksellä ei tue kaavaa jota kutsut: suurisydämiseksi ja viisaudeksi.
Ja miksi koin? Eikös tämä ole ns. Keskustelupalsta, jossa vaihtuu mietteet kuten mielipiteet, ehkä seassa hiukan kokemustakin?
Hei. Jos et ole varma, älä tee aborttia. Kun luen tekstiäsi löydän joka sanan takaa sen saman nuoren naisen joka itse olin muutama kuukausi sitten. Lopulta "päädyin" aborttiin jota kaduin tosiaankin siitä hetkestä lähtien kun oli myöhäistä muuttaa tapahtunutta. Kuvittelin että abortti olisi ainut mahdollisuus mikäli haluan vielä jatkaa suhdetta poikaystäväni kanssa, hän kun ei ollut kovinkaan innostunut mahdollisesta isyydestä. Nyt olen kuitenkin katkeroitunut häntä kohtaan, enkä juurikaan näe suhteellamme tulevaisuutta. (Hän ei ymmärrä miksi suren, enkä minä tiedä onko hän se mies keneen joskus rakastuin.....) vasta nyt olen pohtinut niitä tärkeimpiä kysymyksiä joiden miettimiseen ei ennen aborttia riittänyt voimia. Joka ilta ennen aborttia ajattelin lapsen kasvavan sisälläni, ja aborttia edellisenä iltana "hyvästelin" "lapseni" ja se tuntui niin väärältä, tästä olisi pitänyt tietää että kaikki ei ole niinkuin pitäisi. Itkin ja tuntui niin eksyneeltä. Sairaalaan mennessä pysyin vielä koossa ja odotushuoneessakaan en vielä hajonnut palasiksi, mutta kun menimme hoitajan kanssa huoneeseen ja pötkötin sängyllä niin aloin itkeä. Enkä voinut lopettaa vaikka halusin. Pari päivää abortin jälkeen menivät ilman suurempia ongelmia, mutta siitä lähtien kaipuu on kasvanut joka päivä, ja menee vielä kauan ennen kuin pääsen tästä yli. Mutta itse kadun, en tarkoita että muilla olisi sama tilanne, koska varmastikaan ei ole.
...Mutta saanhan pitää kirjoitustasi omanani? :) Kirjoitit juuri sen miten itsekkin koin ja koen yhä edelleen. Niin abortista kuin parisuhteesta. Se abortti oli miehen painostuksen tulos, joka maksoi suhteemme.
Mukava tietää ettei ole yksin ajatustensa ja kokemustensa kanssa.:) Haluaisitko vaihtaa ajatuksia muutenkin kuin vain tämän palstan välityksellä? Voisin laittaa sähköpostiosoitteeni. Mutta ymmärrän kyllä jos haluat mielummin pysyä tällä palstalla.:)
...Tietty voisit laittaa osoitteen, jos vaan uskallat? :) Olitko ajatellut mailin kautta, vai reali ajassa, mesessä?
laitan tähän nyt sellaisen osoitteen mistä kukaan ei voi minua tunnistaa niin uskallan ettei tule mitään häiriöitä. elikkä [email protected]. (ihan äsken sen kävin tekemässä :D) jos vaikka ihan mailien välityksellä näin aluksi ja sitten vois vaihtaa mese-osotteita jos se tuntuu hyvältä.?:) Laita mailia jos ehdit, olisi kiva kuulla etenkin siitä miten teidän suhteelle sitten käv ija millaisissa väleissä olette nykyään.:)
.. enkä _luojan kiitos_ kävellyt sairaalan ovista sisään. tosin jo lähetteen antanut lääkäri käski vielä miettimään, kun en oikein vielä silloinkaan ollut varma. hetkeäkään en ole päätöstäni katunut, lähinnä on kammottanut se, miten lähellä se oli.