Millanen fiilis on muilla pisempään (yli puol v) yrittäneillä?
Mulla vaihtelee melki päivittäin. Välillä poruuttaa vaan ja tuntuu että pitäskö jo luovuttaa ja sit taas kuitenki tulee mieleen että pakko antaa edes joku mahdollisuus koska sekin ois liian masentavaa tietää liian varmasti ettei voi mitenkään olla tapahtunu tässä(kään) kuussa!
Ekat pari kk meni sillain ns. tjot-periaatteella, mutta kun mitään ei tapahtunu niin äkkiäkös se meni siihe tosiyrittämiseen, jota jatku muutama kk. Tohon aikaan mahtu sit ne greippimehut, lämpömittailut, lantion ylösnostot ja kerran tikulla ovistakin oon kokeillu (juu, hailakkaa näytti..).
No nyt viime kuusta lähtien on ollu vähä sellasta kyllästymistä/ turhautumista koko hommaan ja tuntuu ettei jaksa/viitsi enää hirveesti yrittää, odottaa, jännätä ja TAAS kerran pettyä..
Onkohan tääkin nyt sitten kuitenki eräänlaista yrittämistä ettei kauheesti yritä enää (heh..!) no meillä se(kään) nyt ei oo vielä toiminu..
Kyllä sitä välillä miettii että tuntee ittensä iha naurettavaks idiootiks että miten saattoikaan joskus ekoina yrityskuukausina kuvitella että olis suunnilleen heti raskaana, tai viimestään toisella yrittämällä!! Aatellu kans että joo, haluisin ehkäpä viis lasta ja nyt ois ihan tyytyväine kun ny tulis JOSKUS vielä..!
Ja aina epätodennäkösemmältä ja jotenki uskomattomalta tuntuu koko homma mitä useempia kk.sia menee.. sitä nykyää olettaa aina vaa varmemmin että ne menkat kumminki alkaa..
Mulla vaihtelee melki päivittäin. Välillä poruuttaa vaan ja tuntuu että pitäskö jo luovuttaa ja sit taas kuitenki tulee mieleen että pakko antaa edes joku mahdollisuus koska sekin ois liian masentavaa tietää liian varmasti ettei voi mitenkään olla tapahtunu tässä(kään) kuussa!
Ekat pari kk meni sillain ns. tjot-periaatteella, mutta kun mitään ei tapahtunu niin äkkiäkös se meni siihe tosiyrittämiseen, jota jatku muutama kk. Tohon aikaan mahtu sit ne greippimehut, lämpömittailut, lantion ylösnostot ja kerran tikulla ovistakin oon kokeillu (juu, hailakkaa näytti..).
No nyt viime kuusta lähtien on ollu vähä sellasta kyllästymistä/ turhautumista koko hommaan ja tuntuu ettei jaksa/viitsi enää hirveesti yrittää, odottaa, jännätä ja TAAS kerran pettyä..
Onkohan tääkin nyt sitten kuitenki eräänlaista yrittämistä ettei kauheesti yritä enää (heh..!) no meillä se(kään) nyt ei oo vielä toiminu..
Kyllä sitä välillä miettii että tuntee ittensä iha naurettavaks idiootiks että miten saattoikaan joskus ekoina yrityskuukausina kuvitella että olis suunnilleen heti raskaana, tai viimestään toisella yrittämällä!! Aatellu kans että joo, haluisin ehkäpä viis lasta ja nyt ois ihan tyytyväine kun ny tulis JOSKUS vielä..!
Ja aina epätodennäkösemmältä ja jotenki uskomattomalta tuntuu koko homma mitä useempia kk.sia menee.. sitä nykyää olettaa aina vaa varmemmin että ne menkat kumminki alkaa..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Täällä on aikalailla samanlaiset ajatukset kun sulla. Ehkäsy ei ole ollut mukana 6 vuoteen ja ollaan kaksistaan.
Jonain päivänä tuntuu että en tahdokkaan äidiksi, mutta aikas usein varsinkin kun näkee jonkun työntelemässä vaunuja haaveet omasta vauvasta nousee vahvasti pintaan. Mies on innostuneempi kun minä, eikä vaan pelkän seksin takia. Usein kyselee ovis päiviä ja kun on touhuttu niin miettii jokohan se "kala ui verkkoon".
Moikka!
Olen nimimerkistä päätellen samanikäinen kuin sinä. Yritystä takana reilu vuosi, siinä välillä minulle todettu PCO ja lääkitystäkin ollut.
Mitään mullistavaa on osaa sanoa, mutta tässä muutamia toivottavasti lohduttavia ajatuksia...
Kuten olet varmaan jo monesta paikasta lukenut, vuosi on aivan normaali aika yrittää lasta. Tiedän kyllä varsin hyvin, ettei se lohduta jos toivoo raskautta heti, mutta koita miettiä asiaa tunteen lisäksi myös järjellä. =)
Älä vielä masennu, näyttäähän tällä hetkellä siltä, että voit tulla raskaaksi milloin vain. On niin monia syitä miksi ei heti tärppää, kuten varmasti tiedät.
Siis lyhyesti ja ytimekkäästi; tsemppiä sulle, aloita vaikka näin syksyllä jokin uusi harrastus tms ja saatat huomata pian olevasi raskaana kun lakkaat murehtimasta asiaa!
Meikä pitää peukkuja!
Me kyllä vasta kuudetta kiertoa yritetään. Kuudes ilman pillereitä. Kierrot kyllä meni hyvin tuota 28 päivää ja aattelinki, et ihme on jos ei tärppää. Oviksen tikutan aina samaan aikaan, tosin viiva ei ole ihan just tarkalleen yhtä tumma.. joten..
Nyt kävin yksityisellä ihan vaan tarkastamassa et toimiiko paikat. Mitään vikaa ei näkyny, ultrattiin. Mutta eipä ne tosin välttämättä tuolla näkyiskään, tarvis tarkempia tutkimuksia. Mutta odotellaan nyt se vuosi...
Sain clomit oviksen tueksi. Just pari minuuttia sitte otin ensimmäisen! Hui kun jännittää, että auttaako ne! Olis se, jos heti pukkais kolmosia tulemaan ;) Clomit kun lisää monisikiöisen raskauden riskiä..
Meillä meni vuosi kun alettiin yrittämään ensimmäistä. Ei mitenkään pakolla vaan asenteella tulee jos on tullakseen=)
Ja tulihan se loppujen lopuksi..
Ei katseltu hedelmällisiä päiväi, vaan aateltiin että pakkohan sen joskus on tulla=() Tsemppiä sinne!
Jätin pillerit pois viime tammikuussa ja juuri samalla tavalla ajattelin, että piankos sitä ollaan raskaana. No, meni muutama kuukausi huolettomasti hommaillessa, kunnes kunnon yritysfiilis alkoi pukata päälle... tyynyineen kaikkineen, joka toinen päivä tekniikalla, jne...
Nyt siis 9 kierto ohi (kierto ei oo ihan säännöllinen), kokeilin viime kuussa ekan kerran ovistestiäkin. Kp 17 aamulla ilmestyi kaksi vahvaa viivaa ja ajattelin, että nyt kun ajoitus on oikea, niin kyllä nappaa! Olin tosi onnellinen, että edes joku testi näyttää kahta viivaa... :0) Tämän viikon maanantaina sitten tulivat menkat... Tein pari raskaustestiäkin, koska menkat olivat hieman erikoiset (normaalia niukemmat), mutta negaa näyttivät, ja taidan luopua tästä "valemenkka" ajattelusta saman tien... :0)
Ei auta muu kuin taas uudella tsempillä tikuttaa ovista tämän kierron puolessa välissä!
Olen jutellut asiasta useiden tuttujeni kanssa, ja lähes kaikilla on ollut yritystä reilu vuosi ennen tärppäämistä ja monet ovat saaneet esikoisensa vasta hoitojen avulla.
Eli ei luovuteta vielä! :0) Tsemppiä ja jaksamista! Kaikille samassa tilanteessa oleville!
Mä lopetin pillerit 15kk sit eikä oo mitään viel tapahtunu... Syvä epätoivo valtaa välillä mielen, pahin on jos telkussa nään vauvoja, sanonki välil ukolle et meille ei varmaan ikinä tuu tollasta ihanaa nyyttiä kun ei tunnu tärppäävän. Ihan itku tulee välillä. Mut välillä on taas hyviä päiviä ku tuntuu siltä et kyl mekin sellanen viel saadaan ja jos nyt siihen menee vähän pidempään ni sille on sit joku syy miks ei tuu nyt vaan vaik puolen vuoden päästä.
Mä en oo käyny viel missään tutkimuksissa kun niihin ei kuulemma pääse ennen ku on vuos yritystä takana, ja me alettiin yrittää tosissaan vasta tammikuussa... Tai kai johonki pienempiin pääsis mut haluisin ehkä kuitenki heti saada tietää kaikesta jos jotain oliskin. Kaikki mulle tänne heti nyt! =)
Mieheni sisko alkoi miehensä kanssa tekemään lasta samaan aikaan kun me, tosin heillä on punanen, kurttuinen pieni ihminen sylissä hetkenä minä hyvänsä. Ja sekös masentaa vielä enemmän kun toisilla lykästää ekasta kerrasta samantien pullat uuniin. Vaikka on ihanaa saada vauva perheeseen, niin silti tulee ajateltua että mun pitäis olla nyt yhtä isona ja kotona jo odotella lähtöä synnyttämään.
Mutta toisaalta voipahan sanoa sit lapselle isompana kun se kysyy et onko vahinko, et on kyllä niin tekemällä tehty kun voi vaan tehdä =)
Tsemppiä meille kaikille, eikä masennuta ihan vielä!!!
..on jo pari vuotta. Yksi raskaus, joka päättyi keskenmenoon, surullista. Nyt on jo luovuttava tästä ajatuksesta. Tuntuu, että tämän onnen havittelu on meille turhaa. Onneksi meillä on toisemme.
Onhan se lohdullista tietää ettei ole ihan ainoa tämmöisen asian kanssa, välillä tuntuu ettei täälläkään palstalla kirjottele muut kun jotka vasta äsken on alkanu yrittään ja sitten nekin pian ilmottaa plussistaan..
Juu, kyllä se alkoi tuntua todella pahalta varsinki niiden tosiyritys-kuukausien aikana nähdä isoja mahoja ja pikkulapsilaumoja.. vaikka toisaalta koittaa ajatella että on typerää olla kade ja katkeroitua semmosesta ja tavallaan tuohonkin tottuu, kun ei kuitenkaan kokoaikaa voi neljän seinän sisälläkään pysytellä!
Ei se vieläkään mukavalta tunnu ja mielellään kääntää vain pään pois.. Ja sitten oon yrittäny ajatella että mistäs mä tiedän kauanko ne on joutunu yrittään, mitä hoitoja käyny läpi ja ehkä kokenu vielä paljon pahempiaki asioita kun mä! Eikä se kuitenkaan niiden vika oo että mulle ei oo tullu.
Niin, ja sit mun toinen kaveri on myös raskaana, aloitti yrittämisen suunnilleen samoihin aikoihin kun mekin ja niillähän tärppäsi heti toisella yrittämällä ja usein just miettii että munkin "pitäisi" nyt olla jo noin isona.. Kaikkein "mukavinta" oli kun hänelle valittelin tilannettani niin kehoitti 'lopettamaan stressaamisen ja unohtamaan asian..' =AAARRGH!! :/
Tietysti oon onnellinen hänen puolestaan mut.. melkeimpä mä mielessäni suutuin sille tosta kommentista, yllättäen kun monesti ne jotka neuvoo tuollaista on just niitä keillä ittellä on tärpänny nopeesti..