Pakkohoito

Tunnetu mielenongelmistaan, mutta vaaraton iäkäs nainen haettiin jälleen poliisi ja ambulanssisaattuessa mielisairalaan Kaarinassa. Olin henkilökohtaisesti todistamassa tapahtunutta. TEO:n mukaan terveydenhuollon pitäisi ensisijaisesti pyrkiä tavoittamaan ja ohjaamaan potilaitaan hoitoon ja vasta vaarallisen kohdalla poliisin virka-apu tulee kyseeseen. Mielenterveyslain 38§ sanelee samanmoista. Kyseinen tapaus lähti pihalta ambulanssilla poliisin saattelemana muovikassi kädessään, joka arvatenkin piti sisällään sairaalassa tarvittavaa. Aivan oikein, me Kaarinassa voimme pakata saman tien kun ambulanssi ja poliisi soittaa ovikelloa, muualla hoitoonohjaamisessa käydään läpi lääkärintarkastus, mahdolliset tarkkailupaperit ja pakkohoitokriteerit tarkkailun ohjessa, mutta meillä terveydenhuolto otta yhteyttä poliisin avulla ja kassi voidaan pakata saman tien, koska pakkohoito on jo selvä tosiasia.
91513
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näin tehtiin myös Kihniössä, poliisi,ambulanssi ym. toimittamassa mielisairaalaan. Potilaan tutkiminen oli tehty lähinnä kuulopuheiden mukaan.

Äänestä
  • Millä kriteereillä tehdään ns.virka-apupyyntö?Mitkä instannsit siinä on mukana?Onko mahdollista,että jopa täysin terveitäkin viedään kuulopuheiden tai jonkun muun epäselvyyden takia sairaalaan tutkittavaksi.Mitä voi tehdä jos on joutunut tälläisen kohteeksi henkilö?Mielenkiintoista.

    Äänestä

  • personal kirjoitti:

    Millä kriteereillä tehdään ns.virka-apupyyntö?Mitkä instannsit siinä on mukana?Onko mahdollista,että jopa täysin terveitäkin viedään kuulopuheiden tai jonkun muun epäselvyyden takia sairaalaan tutkittavaksi.Mitä voi tehdä jos on joutunut tälläisen kohteeksi henkilö?Mielenkiintoista.

    Lain mukaan henkilön vaarallisuus taikka muun syyn vuoksi jos tarvitaan mun kuin terveydenhuollon saattajaa, niin saattajana toimii poliisi virka-apupyynnöstä.

    Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen mukaan terveydenhuollon pitäisi aluksi pyrkiä ottaman yhteyttä ja kutsua tervestarkastukseen epäilyttävässä tilanteessa. Käytännössähän kutsu saapuu Kaarinassa poliisin ja ambulanssin muodossa ja sitämyöden lähete ja pakkohoito on vain muodollisuus. Tässä tilanteessa onkin sitten jo oikaistu niin monta lain kohtaa, että terveydenhoito muuttuu ihmisoikeusrikokseksi.

    Äänestä

Asuin ennen Kaarinsssa ja mielestäni siellä on erinomaiset mielenterveyspalvelut.Kasevan Kiesi päiväohjelmaksi ja joillekin jopa tuodaan päivittäin lääkkeet kotiin kaksi kertaa.On Kaarinassa paremmat palvelut kuin Turussa,kerron kokemuksesta.

Äänestä
  • Jätetäänpä todellakin nämä pakkohoitoon otot, että saamme sitten ihailla yötulipaloa kerrostalossa, kuten Jyväskylässä. Omainen ei ole aina paras hoitoviranomainen.

    Äänestä

  • Kokemus.... kirjoitti:

    Jätetäänpä todellakin nämä pakkohoitoon otot, että saamme sitten ihailla yötulipaloa kerrostalossa, kuten Jyväskylässä. Omainen ei ole aina paras hoitoviranomainen.

    on mun mielestä LÄÄKEtieteen edustajien hyvin kyseenalainen tapa opettaa ihmisiä niin kutsutusti elämään eli kasvattaa mm. kieltämällä heidän oma hormonaalinen, tilanteeseen sopiva luonnollinen toimintansa. Leimata sairaaksi ja kyseenalaistaa heidän identiteettiään. Ehkä tämä katsotaan hyväksi joidenkin kohdalla, yleensä kyseessä on kuitenkin täysin hyödytön ja mitään sanomaton toimenpide jättää ihminen puille paljaille. Tiputtaa ns. taivaasta. Tämä tällainen yksilön turvattomuus on omiaan aiheuttamaan kaaosta koko yhteiskuntaamme.

    Olen kuullut, että pakkohoidossa lähtee asunnot ym. Ymmärrän kuulemani täysin. Täytyyhän sitä tällaisten erheiden jälkeen järjestää ihmispoloiselle suuntaviivoja elämäänsä, jotain mikä on yleisesti hyväksytty tavoiteltava asia, kun se ensin on viety.

    Hoidon onnistumiseen kuuluu aina sairautensa hyväksyminen. Mutta entäs ne sairauden aiheuttamat uhat sitten? Niitä ei pakkohoito voi eikä halua minimoida yksilön kannalta riittävällä tavalla. Tässä voidaan miettiä sitä hoitokontaktien korostamisen tärkeyttä. Hoitokontaktien, jossa halutaan vähätellä tavoiteltavaa elämää, ihanne-elämää, terveellistä elämää.

    Avohoito on vielä järkyttävämpää ja sitä pitäisi vielä tavoitella. Aika sairasta. Ei tuu kesää...

    Äänestä

Turussa samoin kuin Kaarinassa. Sairaalan väki todella töykeää, röyhkeimmät pitävät valtaa sairaalaosastolla.

Äänestä

pakkohoidon tarpeen toteaminen tapahtui siten, että mitään lain vaatimia tutkimuksia ei tehty. Oli etukäteen selvää, että pakkohoito käynnistetään.

Toisessa tapauksessa todettiin jo, että ei ole hoidon tarvetta, mutta toinen lääkäri aloittikin pakkohoidon, vaikkei hänelle asian tutkinta kuulunut millään lailla. Syynä tähän näyttäisi olevan kostonhalu, sillä potilas oli vastustanut nälkälakolla mtt:n ja sairaalan virkailijoiden tekemisiä.

Sittemmin tulotarkastuksessa mmt:n sairaanhoitaja valehteli ja väärensi asioista puhelimessa niin, että potilas oli (täysin sepitettynä) mukamas tehnyt jotain joka olisi osoitus sairaudesta. Näin hän sai peitettyä kiusallisia asioita kun potilas totesi, että ei oikein mikään asia sairaanhoitajan laatimassa sairaskertomusasiakirjassa pitänyt paikkaansa...kukas sitä nyt hullua uskoisi.

Äänestä
  • ...itse jälleenkerran kokea.
    Olin laittanut valituksen meneen ensin sairaalalle ja olin yksilöinyt asiat esim.sellaiset miten joku hoitaja oli sanonut minulle loukkaavasti.Heiltä tehty selvitys oli mieletön....hoitajat eivät muka olisi sanoneetkaan niin ja ettei heidän sana varastoon kuuluneet edes sellaiset sanat...yms.
    Kanslian ovea ei koskaan pidetä auki kun potilaista jutellaan intiimejä asioita...herran jumala millaista valehtelua päin naamaa.

    Sitten tulikin se räätälöity sepostus lääkäriltä:
    - Asiakas ei luota viranomaisiin....

    En todellakaan enään koskaan luota viranomasiin vaan olen aina varpaillani.....en sano tietenkään etteikö ihan asiallisia työtä sydämmellään tekeviä viranomasia ole ollut elämässä mut hepä ovatkin olleet työssään todella vähän aikaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaarinassa kirjoitti:

Tunnetu mielenongelmistaan, mutta vaaraton iäkäs nainen haettiin jälleen poliisi ja ambulanssisaattuessa mielisairalaan Kaarinassa. Olin henkilökohtaisesti todistamassa tapahtunutta. TEO:n mukaan terveydenhuollon pitäisi ensisijaisesti pyrkiä tavoittamaan ja ohjaamaan potilaitaan hoitoon ja vasta vaarallisen kohdalla poliisin virka-apu tulee kyseeseen. Mielenterveyslain 38§ sanelee samanmoista. Kyseinen tapaus lähti pihalta ambulanssilla poliisin saattelemana muovikassi kädessään, joka arvatenkin piti sisällään sairaalassa tarvittavaa. Aivan oikein, me Kaarinassa voimme pakata saman tien kun ambulanssi ja poliisi soittaa ovikelloa, muualla hoitoonohjaamisessa käydään läpi lääkärintarkastus, mahdolliset tarkkailupaperit ja pakkohoitokriteerit tarkkailun ohjessa, mutta meillä terveydenhuolto otta yhteyttä poliisin avulla ja kassi voidaan pakata saman tien, koska pakkohoito on jo selvä tosiasia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu